Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KEVÄTkausi '09

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.

SamiJ

Well-known member
Liittynyt
13.10.2002
Viestit
9172
Toivo Sukarin uusin hanke: Titanic-kopio Kiiminkiin!
24.03.2009 11:08

Ideaparkeistaan tunnettu liikemies Toivo Sukari aikoo rakentaa liki 100 vuotta sitten uponneen Titanic-laiva uudelleen. Tällä kertaa Titanic ei seilaa merillä vaan nököttäisi Kiimingin Ideaparkin kyljessä.

Sukari esitteli 30 miljoonaa euroa maksavan ideansa Oulussa Yrittäjäfoorumissa, jossa oli puhumassa Suomen toisesta, Kiiminkiin nousevasta Ideaparkista.

- Se lisäisi entisestään Kiimingin Ideaparkin matkailullista vetovoimaa, perustelee Sukari hurjaa Titanic-ideaansa oululaiselle Forum24-lehdelle.

Sukarin tarkoituksena on rekennuttaa 267 metriä pitkästä Titanicista yksi yhteen kopio. Laivan rakentaminen Kiiminkiin maksaisi noin 30 miljoonaa euroa.

Sukari on pitkään puuhannut Kiiminkiin toista Suomen Ideaparkia. Ensimmäinen toimii Lempäälässä Tampereen lähellä.

Sukarin tavoitteena on, että Kiimingin Ideaparkin rakennustyöt saadaan alkuun jo kesään mennessä.

Sukarin puolesta myös Titanicin toteutus voisi lähteä liikkeelle heti ensimmäisessä aallossa.

Sukari uskoo, että Kiimingin Titanic vetäisi väkeä Pohjois-Pohjanmaalle ulkomaita myöten.

- Titanicin tietävät kaikki, hän huomauttaa.

Kiimingin Ideaparkista tulee noin 105 000 neliön laajuinen. Sen rakentamiskustannukset ovat noin 120 miljoonaa euroa. Ideapark rakennetaan puusta, jolloin se olisi valmistuessaan maailman suurin puurakennus, Sukari kertoo.

Sukari kaavailee, että Kiimingin Ideaparkia avajaisia vietettäisiin 1.11.2011 kello 11.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1667814
Mitenhän tolla Topilla noinniinkun muuten menee?
 

Puupää

Señor Member
Liittynyt
25.2.2002
Viestit
27306
Sijainti
Skekkoslovakia
Olisi roudannut sen Kotipizzamiehen entisen paatin mikä makaa siellä jollain telakalla puoliupoksissa...
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Opel-mies kysellyt pikkupoikia auton kyytiin Tampereella

24.03. - 08:20 (Luotu: 07:58) - Kommentit: 2

Valkoisella Opel-farmariautolla liikkunut mies tai miehet ovat kyselleet pariin otteeseen alakoululaisia poikia kyytiin Tampereen Koivistonkylässä. Koiviston koulu lähetti koteihin varoituslapun hämäräperäisistä kyselijöistä. Parista tapauksesta viime viikolla on ilmoitettu myös poliisille.

Rehtori Sari Halosen mukaan automies oli kysellyt yhdeksän- ja kymmenen vuotiailta pojilta koulun lähikaduilla ensin neuvoja Euromarketiin tai Alkoon. Sitten oli kysytty, että voisivatko pojat lähteä kyytiin näyttämään reittiä. Toisella kerralla autossa oli ilmeisesti ollut useampikin henkilö. Poikia säikäyttäneet tapaukset ovat sattuneet kouluajan ulkopuolella noin kello 16 ja 19 välillä.

Vastaavista kyselijöistä pyydetään kertomaan kotona ja koulussa sekä Pirkanmaan poliisille.

Aamulehti
Tuli tästä opel-mies-uutisesta poikatoikki mieleen...
 

Pietari

HarjunHerra
Liittynyt
4.3.2007
Viestit
7217
Sijainti
Etelä-Savo
Petetty nainen puri miehensä sukukalleuksia – vankeutta
Julkaistu: 15:00

Petetyksi tullut venäläisnainen on saanut kahden vuoden vankilatuomion episodista, jossa hän puri miehensä sukukalleuksia sekä pahoinpiteli miehen kanssa pelehtinyttä naista, kertoo brittilehti Metro.

Nainen ja hänen miehensä olivat kutsuneet 33-vuotiaan naispuolisen ystävänsä illanviettoon kotiinsa. Kolmikko oli ryhtynyt katsomaan elokuvaa, ja emäntä oli nukahtanut kesken filmin. Sen jälkeen ystävättären ja isännän välillä alkoi kipunoida.

Emäntä heräsi kesken suuseksisession ja raivoissaan löi naista päähän lampulla. Sen jälkeen hän puri miehensä penistä. Ystävättärelle tuli vakava aivotärähdys ja miehen sukukalleudet jouduttiin kursimaan kokoon.

US
:dunno:
 

Pietari

HarjunHerra
Liittynyt
4.3.2007
Viestit
7217
Sijainti
Etelä-Savo
Iäkäs mies surmattiin raa´asti Polvijärvellä
Vaimolle pahoja vammoja. Teosta on otettu kiinni kaksi miestä. Toinen rikoksesta epäilty tunsi uhrit.

Surmatyö tapahtui tässä rakennuksessa Polvijärven keskustassa.

POLVIJÄRVI
STT, Karjalainen

Pohjois-Karjalan poliisi epäilee, että mieskaksikko surmasi iäkkään miehen ja aiheutti tämän vaimolle vakavia vammoja Polvijärvellä maanantai-iltana.

Tapaus sattui kerrostaloasunnossa kirkonkylän keskustassa kello 18:n jälkeen.

Naapuri oli kuullut vanhan pariskunnan asunnosta huutoa. Kun hän meni tarkastamaan tilannetta, iäkkään pariskunnan asunnon ovea oli tullut avaamaan noin 25-vuotias mies, joka oli kertonut, ettei asunnossa ole mitään hätää.

Asiasta hätäkeskukseen ilmoituksen tehnyt naapuri oli kuitenkin havainnut asunnon lattialla huoneistossa asuvan naisen, joka oli valittanut, että ”tappavat”.

Vähän ajan kuluttua poliisi sai ilmoituksen ojaan ajetusta autosta. Partio otti kiinni kaksi autossa ollutta miestä.

Tapahtumien selvittelyn yhteydessä asunnosta, josta naapuri oli kuullut huutoa, löytyi 74-vuotias mies kuolleena ja hänen 81-vuotias vaimonsa loukkaantuneena. Poliisin mukaan molemmilla oli kehossa runsaasti vammoja. Nainen vietiin hoitoon Pohjois-Karjalan keskussairaalaan.

Tapahtumia tutkitaan murhana ja murhan yrityksenä. Kiinniotetut ovat 38-vuotias Polvijärvellä asuva mies ja 25-vuotias joensuulaismies. Molemmat ovat ennenkin olleet tekemisissä poliisin kanssa.

- Toinen rikoksesta epäilty tunsi uhrit, toteaa rikosylikomisario Jorma Alvila Iltalehden nettisivuilla. Muutoin poliisi on vielä vaitonainen tapahtumista.

OIKAISU: Aiemmin kerrottu STT:n uutiseen perustuva tieto, että poliisit olisivat käyneet surmapaikan ovella ja uskoneet 25-vuotiaan vakuuttelun, ettei asunnossa ole mitään hätää, ei pidä paikkaansa.
Ihan älytöntä. :(
 

Matxi

81-04-05-07-08-14-15
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
30477
Sijainti
toalet
Tuo on kyllä aika surkuhupaisaa touhua tuo AIG:n pelleily. Millä perusteella moninkertaiseen konkurssiin kypsä firma maksaa ehkä historian huonoimmille yritysjohtajille mitään bonuksia? Mistä yritys joka tarvitsee keskikokoisen valtion vuosibudjetin verran tukea valtiolta pysyäkseen pinnalla saa revittyä kokoon rahat bonuksiin?

Oikeasti jenkkien kannattaisi vain sanoa että senttiäkään ette saa ennenkuin bonukset on peruttu 100%:sti.
 

Estate

Well-known member
Liittynyt
23.11.2001
Viestit
11920
Hivenen hämäävä otsikko Hesarista:
Kirkkonummen liittyminen naapurikuntiin aiotaan selvittää

25.3.2009 7:47

Länsi-Uudenmaalla aloitetaan kuntaliitosselvitysten teko lähiviikkoina, kertoo Ylen aikainen.

Siuntion kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulee ehdotus, jonka myötä kunta aloittaisi liitosneuvottelun mahdollisimman pian Inkoon, Kirkkonummen ja Lohjan kanssa.

Ylen mukaan Kirkkonummi suhtautuu "avoimin mielin kuntaliitoksen selvitystyöhön", mutta ei pidä kuitenkaan rajojen siirtoa ajankohtaisena.

Varovaisesti ajatukseen suhtautuu myös Lohja, joka toteaa, ettei kaupunki yritä kaapata pienempiä kuntia.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös