JPP
as Quo as possible
Ei ainakaan aidot kun ovat noin puolipallon muotoiset.Eikös nuo ole ne Ruususen silikonit?
Ei ainakaan aidot kun ovat noin puolipallon muotoiset.Eikös nuo ole ne Ruususen silikonit?
Köyhän etu on Suomen etu
Suomessa harjoitettu talouspolitiikka on Amerikan apinointia. Kun ison veden takana on hyvätuloisia hyysätty, samaan on sorruttu täällä. Kun julkisen sektorin toimintoja on lännen ihmemaassa yksityistetty, niin kiireen vilkkaan on meilläkin seurattu perässä. Mutta onko kukaan ekonomisteistämme seurannut, mitä Amerikassa on tapahtunut?
Toisen maailmansodan jälkeen yli neljännesvuosisadan tuloerot Amerikassa pysyivät suunnilleen vakiona. Vasta viimeisen kahdenkymmenenviiden vuoden aikana tuloerot ovat revähtäneet.
Päinvastoin kuin kontrolloimatonta markkinataloutta kannattavat julistavat, tuloerojen kasvu ei kannusta kansantalouden kannalta resurssien optimaalista käyttöä. Talouden nobelistin Paul Krugmanin tekemien tutkimuksien mukaan kansantalous kasvoi voimakkaammin silloin kun tuloerot eivät kasvaneet. Kun tuloerot lähtivät kasvuun, kansantalouden kasvu hidastui.
Ei tarvitse kuitenkaan olla taloustieteen nobelisti, jotta asian ymmärtää. Ajatellaan vaihtoehtoa, jossa sen sijaan että Nalle Wahlroos saa miljoonan palkankorotuksen, annetaankin kahdellesadalle Sammon kassaneidille viidentuhannen korotus. Kaikki ymmärtävät, että nuo kaksisataa kassaneitiä piristävät kansanta-
loutta palkankorotuksen jälkeen enemmän, kuin jos Nalle saa uuden miljoonan entisen lisäksi.
Kansantalouden, eli meidän kaikkien suomalaisten yhteisen vaurastumisen kannalta tuloeroja ei siis saisi enää kasvattaa.
Sen lisäksi että tuloerot ovat kasvaneet, hyvätuloisia on Suomessa suosittu myös verotuksellisesti. Verohallinnon omien tilastojen mukaan yli 300 000 vuodessa hankkivan veroprosentti on pienempi, kuin 55 000 vuodessa ansaitsevan. Verotus ei siis olekaan progressiivinen, jos tienaa tarpeeksi. Tuo vääristymä johtuu siitä, että mitä enemmän tienaat, sitä enemmän pystyt myös tienaamaan pääomatuloina pienellä veroprosentilla.
Suomi on varmaan ainoa maa maailmassa, jossa keskituloinen palkansaaja maksaa pienistä pääomatuloistaan korkeampaa veroa kuin pienestä palkastaan ja hyvätuloiset suurista pääomatuloistaan pienempää veroa kuin suuresta palkastaan. Miten ihmeessä eduskunta kehtaa ylläpitää moista epäkohtaa verotuksessa? Miksi kukaan ei tee aloitetta asian korjaamiseksi?
Jos pääomatuloja verotettaisiin rinnakkaisena tulolähteenä palkan kanssa samalla asteikolla, asia korjaantuisi välittömästi ja Suomessa palattaisiin progressiiviseen verotukseen myös hyvätuloisten kohdalla.
Seurauksena olisi myös se, että pienten pääomatulojen verotus laskisi.
Ehdotus siis suosisi pienituloisia, joilla on vähäisiä osinkotuloja.
Siksi kai sitä ei kannata kukaan. Kuka sitä nyt viitsii olla köyhän asialla? On hienompaa matkia Amerikkaa, vaikka matkiminen ajaakin kansantalouden kurimukseen.
Viime aikoina tullut tämä ilmi, mikseiköhän muitten puolueitten nestorit ole alkaneet arvostella entisten puolueittensa politiikkaa? Tuntuu olevan puolueesta riippumatonta tuo "verotuksen progressiivisuuden vähentäminen kannustaa töihin"-mantra..sitä ne demaritkin jatkaisivat, vaikka hallitukseen päätyisivät.Isokallion Kallelta asiaa Iltalehden kolumnissaan.
On tässä viime vuosien aikana ollut mukava seurata miten entiset oikeistopoliitikot, monet kokoomuslaiset, ovat vanhoilla päivillä vetäneet selvän pesäeron nykykokkareiden, nuorkauppakamariretkujen suurituloisten lobbarisätkynukkien, vedätyksiin. Esimerkiksi Ilaskivi, Viinanen, Niinistö ja muutama muu. Aivan fantastista!
Kaikille vaan yksityinen sairausvakuutus. Kokoomus nuoret myyIsokallion Kallelta asiaa Iltalehden kolumnissaan.
On tässä viime vuosien aikana ollut mukava seurata miten entiset oikeistopoliitikot, monet kokoomuslaiset, ovat vanhoilla päivillä vetäneet selvän pesäeron nykykokkareiden, nuorkauppakamariretkujen suurituloisten lobbarisätkynukkien, vedätyksiin. Esimerkiksi Ilaskivi, Viinanen, Niinistö ja muutama muu. Aivan fantastista!
Kokoomusnuoret leikkaisivat rajusti sosiaalimenoja
23.03.2009 10:57
Kokoomuksen nuorten liitto esittää sosiaalimenojen rajua karsimista, jotta Suomi välttyisi kymmenien miljardien eurojen lisävelalta. Varapuheenjohtaja Wille Rydmanin mukaan Suomella ei ole enää varaa "lähimainkaan nykyisen kaltaisiin sosiaalietuuksiin ja julkisiin palveluihin".
Liiton mukaan Suomen valtiontalous ei kestä tämmöistä lisävelkaantumista. Julkisten palvelujen karsiminen on joka tapauksessa edessä, jos velka halutaan maksaa takaisin. Leikkaukset olisi parempi tehdä jo nyt, ennen kuin ehdimme velkaantua lisää, kokoomusnuoret päättelevät.
Liitto haluaa myös opiskelijat nopeammin työelämään ja siirtää eläkkeelle jäämisen ikää selvästi nykyistä korkeammaksi
Sit olis helppo ilmottaa muutaman vuoden päästä ettäYhteiskunnallehan tuo tulisi todella halvaksi.:ahem::ahem::ahem:
Tottahan kai kun tostahan lankeaa peräri parisen euroa per veronmaksaja maksettavaksi.Sit olis helppo ilmottaa muutaman vuoden päästä että
"Sorry, meni sijoitukset veeralleen. Vaikka meidän johtavat sijoittajat oli ihan varmoja, että kaikki rahat kannattaa sijoittaa Irakin nouseville markkinoille, hävis ne jonnekkin.
Viime vuoden tuloksesta kun vähennetään pakolliset menot (250 m€ päälliköiden osingot), jäi tulos 5 M€ tappiolle. Veronmaksajia huudetaan apuun, eli palkka verostusta nostetaan ja työeläke ikää nostetaan 70:neen vuoteen :frank:"
:doubtful: Oukkei siis 5 mrd. euroaTottahan kai kun tostahan lankeaa peräri parisen euroa per veronmaksaja maksettavaksi.
Kokoomusnuorten logiikka on yksinkertainen: Mulle lisää, mikään ei riitä.Kaikille vaan yksityinen sairausvakuutus. Kokoomus nuoret myy
Terveitä uraohjuksia lisää, sairaat sortukoon elon tiellä.Kokoomusnuorten logiikka on yksinkertainen: Mulle lisää, mikään ei riitä.
Ennen kaikkea köyhät pois rikkaiden tieltä.Terveitä uraohjuksia lisää, sairaat sortukoon elon tiellä.
Köyhän pitää joko palvella rikasta tai lakata olemasta.Ennen kaikkea köyhät pois rikkaiden tieltä.
Olen ollut pari kertaa aikeissa perustaa äijästä oman toikin, mutta en ole kuitenkaan jaksanut. On olevinaan "russofobiaa" vastaan, mutta lähinnä vain kiihdyttää sitä omilla historian tulkinnoillaan (joita voi verrata suoraan holokaustin kieltämiseen).Kuten taas nähtiin uusimman Viro-kirjan julkaisun yhteydessä, desantti Backman sai taas huomiota propagandalleen niin Suomen kuin Venäjänkin medioissa. En voi käsittää, miten useampikin yliopisto vielä pitää kyseistä agenttia palkkalistoillaan.
Nykymeininkii pitäis tosiaan rajoittaa jollain tapaa. :dunno:Köyhän pitää joko palvella rikasta tai lakata olemasta.
Kapitalismi on hinnoitellut tämän maailman sillä tavalla, ettei köyhä voi lakata olemasta kuluerä. Siinä on sitten hienoa kapitalistin pienentää tätä kuluerää.
Kaikkea tärkeää sitä lähdetäänkin avaruuteen asti tutkimaan. Mutta olishan tuollaiset päheät.. Se jäi ihmetyttämään miten nuo alushousut estivät hikoamisen tyystin.Helsingin Sanomat sanoi:Japanilainen astronautti testaa hajuttomia alushousuja
Japanilaisessa yliopistossa kehitetyt hajuttomat alusvaatteet ovat päässeet tositestiin. Testaajaksi on valittu ensimmäinen kansainvälisellä avaruusasemalla asuva japanilainen astronautti Koichi Wakata.
J-Wareksi nimetty kangas tappaa sen kehittäjän Yoshiko Tayan mukaan bakteerit, imee veden, eristää kehon ja kuivuu nopeasti.
"Hän voi käyttää samoja alushousuja yli viikon", kertoo Koji Yanagawa Japanin avaruustutkimuskeskuksesta.
Alushousut ovat myös liekinkestävät eivätkä ne johda sähköä.
Wakata saapui avaruusasemalle viime viikolla ja pysyy siellä kolme kuukautta. Sunnuntaina saadun kommentin mukaan vaatteet näyttivät toimineen hyvin.
"Kukaan ei ole valittanut ainakaan tähän mennessä", hän vitsaili.
Astronautti Takao Doi testasi alusvaatteita yksittäisellä avaruuslennolla viime vuonna.
"Muut astronautit olivat hyvin hikisiä, mutta hän pysyi kuivana. Hänen ei tarvinnut ripustaa vaatteitaan kuivumaan", Yanagawa kuvaa.
Keksinnön tarkoituksena on vähentää avaruuslennoilla ja -asemilla tarvittavien vaatekerrastojen määrää. Vaatteiden rahtaaminen avaruusasemalle on kallista, eikä pyykkäysmahdollisuuksia ole.
Japanin avaruustutkimuskeskuksen tarkoituksena on tarjota vaatteita myös Yhdysvaltain avaruushallinto Nasalle. Vaatteita suunnitellaan myös kaupalliseen tuotantoon.
Ei kai ne sitä estäneet. Taikasanat ovat "imee veden" ja "kuivuu nopeasti".Kaikkea tärkeää sitä lähdetäänkin avaruuteen asti tutkimaan. Mutta olishan tuollaiset päheät.. Se jäi ihmetyttämään miten nuo alushousut estivät hikoamisen tyystin.
Niin niin, mutta ihmettelin kun ei ainakaan minun kainalohiki kalsareihin valu.Ei kai ne sitä estäneet. Taikasanat ovat "imee veden" ja "kuivuu nopeasti".