Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / SYYSkausi '09

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
en tiedä, enkä ole asiaan perehtynyt tarpeeksi osatakseni sanoa asiasta juuta tai jaata. Mutta näin maalikolle perustelut siirron puolesta ovat myös valideja. Toki myös ~100km päähän synnyttämään meno voi olla jossain tilanteessa mahdotonta (lapsi tulee nopeammin kuin odottikaan) - mutta toisaalta se on jossain päin maata normaalia ja jos lapsi on tullakseen, niin 10km:n voi olla liikaa.
Eiköhän suurin syy Tammisaaren poispelaamiseen ollut se, että oli maamme ykkössynnytyspaikka asiakastyytyväisyyden suhteen ja sinne tultiin kauempaakin synnyttämään. Paljon vaihtoehtoisia tapoja synnyttää ja kivunlievitykseen.

Ei kuulosta tarpeeksi tehokkaalle tuollainen.:rolleyes:
 

SOKO

Well-known member
Liittynyt
5.8.2007
Viestit
4037
Kokoomus ja RKP kaatoivat sitten vaalirahoitusta koskevan työryhmän esitykset, joilla oli sekä muiden puolueiden että työryhmän asiantuntijoiden enemmisön tuki. Asia halutaan hallituksen käsittelyyn, jotta omat ja rahoittajien edut voidaan paremmin turvata.

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Hallitusrintama+repesi+politiikan+rahoitustyöryhmässä/1135249990614

Saapa nähdä saadaanko vaalirahoituslaista eduskunnan enemmistön tahdon mukainen, vai saneluttavatko kokkarit haluamansa lain hallituksen esityksenä, jota hallituspuolueiden kansanedustajat eivät saa vastustaa. Vihreillä ja Keskustalla luulisi olevan "hiukan" paineita näyttää kyntensä tässä asiassa ja jos niin halutaan oppositiosta tulee varmasti riittävästi tukea riittävän tiukalle vaalirahoituslaille.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Nuorisosäätiön toimet tarkasteluun


Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus
ARA aloittaa tänään tarkastuksen
vaalirahakohun ryvettämässä
Nuorisosäätiössä.

ARA tutkii, ovatko valtiolta korkotukea
ja avustuksia saaneet Nuorisosäätiön
kiinteistöyhtiöt jakaneet poliittista
tukea. Esille nousevat myös
kokouspalkkiot.


Samalla selvitetään Nuorisosäätiön
hankkeiden kilpailutus ja se, ovatko
säätiön omistamat yhtiöt noudattaneet
omakustannusperiaatetta
.

Kolmen tarkastajan ryhmä on varannut
työlleen aikaa ainakin kolme päivää.
Karuselliin lisää kierroksia. Valtion tuet päätyvät lopulta kepun vaalikassaan.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Karjalainen sanoi:
Neljän miehen epäillään raiskanneen opiskelijanaisen

Miesjoukko hyökkäsi naisen kimppuun ravintolan lähistöllä.

Etelä-Karjalan poliisi tutkii nuoren opiskelijanaisen raiskausta Lappeenrannassa.

Naisen mukaan neljä miestä raiskasi hänet ravintola Iltatähden lähellä viime viikon torstaina kello 1.40–1.55. Nainen ilmoitti tapahtuneesta yöllä hätäkeskukseen.

Nainen oli kävellyt Linnunradan suunnasta Punkkerikadulle, kun sen risteyksessä hänen kimppuunsa hyökkäsi neljä miestä. Nainen pääsi karkuun, mutta miehet saivat hänet kiinni uudelleen Iltatähden lähellä. Poliisin mukaan ravintolan ovella oli tapahtuma-aikaan asiakkaita.

– Emme tiedottaneet asiasta julkiselle sanalle, vaan laitoimme asiasta ilmoituksen Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunnan sisäisille verkkosivuille. Toistaiseksi vihjeitä ei ole tullut, kertoo rikoskomisario Leevi Hakulinen.

Poliisi toivoo, että mahdolliset silminnäkijät ottavat yhteyttä. Poliisille voi soittaa numeroihin 07187 37128 ja 071 873 7120.

Ainakin kaksi miehistä oli tummaihoisia, ja heillä päällään tummat hupparit. Kahdella muulla miehellä oli päällään vaaleat hupparit.
Tommosia ne huppariheebot on:thumbdown
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37046
Sijainti
Helsinki
en tiedä, enkä ole asiaan perehtynyt tarpeeksi osatakseni sanoa asiasta juuta tai jaata. Mutta näin maalikolle perustelut siirron puolesta ovat myös valideja. Toki myös ~100km päähän synnyttämään meno voi olla jossain tilanteessa mahdotonta (lapsi tulee nopeammin kuin odottikaan) - mutta toisaalta se on jossain päin maata normaalia ja jos lapsi on tullakseen, niin 10km:n voi olla liikaa.
Eli jos 10km:kin on liikaa, niin pistetään sitten 100km varmuuden vuoksi! :alppu:

yeaaah.. Sanoit ettet ole perehtynyt asiaan tarpeeksi, mutta silti osaat puolustella tehtyjä päätöksiä / linjauksia. Tämä kuulostaa vähän omituiselta. :thumbfh:
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Eli jos 10km:kin on liikaa, niin pistetään sitten 100km varmuuden vuoksi! :alppu:
:rolleyes: koitin sanoa, että jossain tilanteissa kaikki on liikaa ja normaaleissa tilanteissa 100km on on "hyväksyttävissä" (ja tosiaankin arkipäivää jo jossain päin maata.

yeaaah.. Sanoit ettet ole perehtynyt asiaan tarpeeksi, mutta silti osaat puolustella tehtyjä päätöksiä / linjauksia. Tämä kuulostaa vähän omituiselta. :thumbfh:
Tiedän perusteet puolesta ja vastaan, mutta en osaa sanoa esim. siitä miten valideja ne aidosti ovat (maalikolle kuulostavat kaikki valideilta).

ihan normaalia mielestäni. Toki jos tapana on ottaa jonkun näkökannan argumentit totena niitä sen enempää miettimättä, niin tämä voi herättää ihmetystä.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Iltalehti sanoi:
6-vuotias erotettiin koulusta aterinten takia

Ekaluokkalainen toi kouluun retkiruokailuvälineensä ja sai lähtöpassit 45 päiväksi.

Yhdysvalloissa Delawaressa asuva kuusivuotias Zachary Christie oli juuri liittynyt Sudenpentuihin ja niin innostunut, että päätti koulussakin ruokailla kunnon pikkupartiolaisen tapaan retkiruokailuun tarkoitetulla setillä. Setissä on veitsi, haarukka ja lusikka yhdessä.

Columbinen koulusurmien takia amerikkalaiskoulujen säännöt eivät kuitenkaan salli teräaseiden tuontia kouluun, ja niinpä koulu erotti pienen koululaisen 45 päiväksi.

Äiti opettaa nyt poikaansa kotona ja yrittää saada koulupiirin kumoamaan poikansa hyllytyksen.

- Zachary ottaa koulun hyvin vakavasti. Hänestä ei ole minkäänlaista vaaraa koulutovereilleen, äiti sanoi CBSNewsille.
Teräaseita ei saa tuoda, mutta mitenkähän ampumavehkeitten?
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Maahanmuuttajanuoret haluavat pois Suomesta
Tiistai 13.10.2009 klo 12.00

Suomesta pois muuttaminen houkuttelee usein maahanmuuttajataustaisia nuoria.

Tuoreen haastattelututkimuksen mukaan nuoret kokevat Suomen rasistiseksi ja ennakkoluuloiseksi maaksi. Somalitaustaiset nuoret arvelevat, että heillä ei ole yhtä hyviä uramahdollisuuksia kuin valtaväestöllä.

Muualle muuttaminen tuntuu nuorista helpolta, sillä he osaavat monia kieliä ja tuntevat ihmisiä ulkomailta.

Laadullisessa tutkimuksessa haastateltiin 15-21-vuotiaita virolais-, venäläis- ja somalitaustaisia nuoria.

STT
Jostain syystä pääsi tahatonta hörönaurua. Ei sen puoleen ettäkö afroeksoottinen tausta helpottaisi työnsaantia, mutta jos nämä talentit kokevat muualla onnistavan helpommalla niin onnea matkaan vaan.
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37046
Sijainti
Helsinki
:rolleyes: koitin sanoa, että jossain tilanteissa kaikki on liikaa ja normaaleissa tilanteissa 100km on on "hyväksyttävissä" (ja tosiaankin arkipäivää jo jossain päin maata.
Jos olosuhteiden pakosta (= ei ole lähempänäkään) joutuu sen 100km kulkemaan synnytykseen, niin ei se mun mielestä tee siitä hyväksyttävää edes sitaateissa vaikka olisikin jossain päin maata ihan arkipäivää.. :thumbfh:
 

Lancer

Realisti
Liittynyt
23.7.2007
Viestit
20495
Sijainti
taas Suomessa
Nyt olis ratkaisevat hetket alkaa elvyttämään Al-Qaidaa.

Iltalehti sanoi:
Al-Qaidan rahat loppu
Tiistai 13.10.2009 klo 10.32

Terroristijärjestö on pahassa rahapulassa.

Yhdysvaltain valtiovarainministeriön mukaan terroristijärjestö al-Qaidan taloudellinen tilanne on heikoin useisiin vuosiin samaan aikaan kun Afganistanissa toimivan Taleban-liikkeen raha-asiat suorastaan kukoistavat.

Al-Qaidan johto on BBC:n mukaan varoittanut, että rahapula vaikeuttaa jo uusien jäsenten värväämistä ja koulutusta.

- Al-Qaidan vaikutusvalta on hiipumassa heikon rahatilanteen takia, terroristijärjestöjen rahoitusta tutkiva David Cohen sanoi BBC:lle.

Taleban taas on saanut raha-asiansa kuntoon huumekaupoilla. Talebanit saavat rahaa myös Persianlahden maissa asuvilta yksityishenkilöiltä.

KATRIINA MÄKELÄ
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Jos olosuhteiden pakosta (= ei ole lähempänäkään) joutuu sen 100km kulkemaan synnytykseen, niin ei se mun mielestä tee siitä hyväksyttävää edes sitaateissa vaikka olisikin jossain päin maata ihan arkipäivää.. :thumbfh:
eli sinun mielestä suomalaiset kuuluu asettaa eriarvoiseen asemaan asuinpaikan perusteella?
 

Lancer

Realisti
Liittynyt
23.7.2007
Viestit
20495
Sijainti
taas Suomessa
Lisää anglosaksista kouluelämää.

Iltalehti sanoi:
Koulutyttö menetti kahdeksan sormeaan
Tiistai 13.10.2009 klo 10.05

Tyttö teki kipsivalosta käsistään kuvaamataidontunnilla.
linkki

16-vuotias brittityttö oli tekemässä valosta käsistään kuvaamataidon tunnilla, kun hirvittävä onnettomuus sattui. Tyttö oli upottanut kätensä ranteita myöten kuumaan kipsiin, vaikka opettaja oli kehottanut oppilaita tekemään käsistään ensin mutavaloksen, johon kuuma kipsi oli määrä kaataa.

Kipsin kovetuttua tytön kädet jäivät jumiin kipsiin, joka asiantuntijoiden mukaan saattaa olla kuumana jopa 60-asteista. Oppilaat ja opettaja yrittivät epätoivoisesti irrottaa tytön käsiä kipsistä vasaroin, mutta eivät onnistuneet.

Sairaalassa tytön kädet lopulta saatiin irti voimakeinoin. Tytön sormet olivat palaneet pahoin ja hänelle tehtiin 12 leikkausta.

Lääkärit kykenivät pelastamaan vain kaksi sormea tytön oikeasta kädestä.

Oikeus määräsi koulun maksamaan tytölle yli 20 000 euron korvaukset, koska koulu ei tehnyt ilmoitusta tapauksesta Terveys- ja turvalautakunnalle.

IL
Kiinnostuneille kuvia täällä. Varoituksen sana heikkohermoisille.
 
Viimeksi muokattu:
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös