Näin ajettiin ammattimies alas
Yritykset panevat vanhoja ammattimiehiä ja -naisia pihalle yhtä hyvin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin. Vaikka firmat mainostavat itseään, että niissä on osaamista ja ammattitaitoa, todellisuudessa ne pitävät ammattilaisia työelämän ongelmajätteenä.
Markku Saksa, Washington D.C.
Vanhojen työntekijöiden ulos lapioinnissa ei ehkä ole niinkään kysymys ikärasismista kuin kielteisestä suhtautumisesta vanhan ajan ammattietiikkaan.
Maailmankuulu amerikkalainen sosiologi Richard Sennett selittää tätä kummallista työelämän käännettä pari vuotta sitten ilmestyneessä kirjassaan The Culture of the New Capitalism.
Sennettin sanoma on se, että enää ei tarvita syvällistä vuosien ja vuosikymmenien varrella kehittynyttä ammattitaitoa ja sitoutumista. Nyt halutaan tehtävästä toiseen ryntääviä joka paikan höyliä, joita kutsutaan moniosaajiksi.
Sennett ei puhu koko työmarkkinasta vaan uuden työn kärkiyrityksistä, jotka toimivat lähinnä rahoituksen, median ja markkinoinnin sekä mainonnan parissa, mutta hän varottaa, että sieltä asenteet leviävät ennen pitkää konsulttien power point -esityksinä myös muualle työelämään.
Onko maailma kääntynyt päälaelleen? On! Keskiajalla kerrottiin tarinaa ylösalaisin-maailmasta, jossa kaikki oli muuten samanlaista kuin tavallisessa maailmassa, mutta kaikki oli ylösalaisin.
Nyt ammattilaiset ovat joutuneet uudessa kapitalismissa ylösalaisin-maailmaan, koska ennen hyvää ammattitaitoa kunnioitettiin ja pidettiin tavoiteltavana. Nyt siitä on tullut taakka työnantajalle.
Merkittävä seikka Sennetin huomioissa on se, että ne koskevat vain Yhdysvaltoja ja sitä kautta länsimaita. Sen sijaan Kiina, Intia, Brasilia ja monet muut nousevat taloudet arvostavat ammattitaitoa, mutta tekevät tietysti juuri sellaista rimpulaa länteen kuin länsi haluaa.
Mitä Amerikka tänään,
sitä Suomi huomenna
Richard Sennettin teksti puhuttelee myös eurooppalaisia ja suomalaisia. Se mitä Amerikka tekee tänään, sitä Eurooppa ja Suomi touhuavat perässä jo huomenna.
Uuden kapitalismin maailmassa liiketoimet ovat nopeita ja edellyttävät työntekijöiltä suurta kykyä sopeutua alati vaihtuviin tehtäviin. Hitaasti kypsynyt ammattitaito istuu huonosti sellaisiin uusiin joustaviin instituutioihin, joissa ihmiset tekevät monia erilaisia tehtäviä kovalla vauhdilla syventymättä mihinkään. He ovat kilpailussa toisten samanlaisten kanssa, eikä ammattilaisuutta näy enää missään, ellei joka paikan höylää aleta pitää ammattinimikkeenä.
Työelämä suosii teräviä tyyppejä, jotka pystyvät siirtymään nopeasti tehtävästä toiseen. Heitä eivät vaivaa ammattimiesten kunniantunnot ja ylpeydet. He ovat vaivatonta sakkia. He tottelevat dollaria.
Sennett kirjoittaa, että terävät nuoret työntekijät joutuvat ennen pitkää hankaluuksiin, jos alkavat kehittää itselleen syvällistä ammattitaitoa. Se edellyttää liiallista työn sisäistämistä, itsekuria ja itsekriittisyyttä. Johtajien näkökulmasta se on tehtävään takertumista ja juuttumista. Professionaaliksi muuttuessaan työntekijä asettuu heitä ja heidän konsulttejaan vastaan puolustaessaan ammattietiikkaansa ja sen perinteitä.
Professionaali panee kaiken painon työn korkealle laadulle eikä niinkään palkalleen. Hän uskoo ammattitaitonsa oikeutukseen järkähtämättä ja uhraa sille joskus jopa perheensä. Professionaalin elämässä on jotakin uskonnollisuuteen rinnastettavaa ehdottomuutta eikä häneen voida oikein vaikuttaa rahallakaan. Myös konsulttien joukossa on vanhan ajan hyviä ammattimiehiä, mutta hekin ovat samassa lirissä.
Sennett kertoo tutkimuksesta, jonka hänen oppilaansa teki aikoinaan New Yorkin Harlemin mustista siivoojanaisista. He olivat huonosti palkattuja eivätkä valkoiset työnantajat kiittäneet heitä koskaan vaan kohtelivat usein tylysti, mutta kuitenkin työpäivän lopuksi naiset olivat ylpeitä työstään.
– Talo on siisti, he sanoivat.
Sennett määrittelee, että mitä paremmin ihminen taitaa työnsä, sitä enemmän hän arvostaa sitä.
Kun Antonio Stradivari (1644–1737) teki viulun, hän näki paljon vaivaa ja arvioi itsensä sen mukaan, kuinka hyvin hän oli sen tehnyt. Ehkä rahan arvon tuntevat moniosaajat arvostaisivat Donald Trumpin lisäksi vanhaa viuluntekijää, jos he tietäisivät, että Stradivariuksen hinta liikkuu miljoonissa dollareita, kun joskus sellainen tulee myyntiin.
Tehkää sutta
eikä ylilaatua
Sennett kertoo tietokoneohjelmia tekevästä yrityksestä, joka myi ohjelmia puolitekoisina vastoin ohjelmoitsijoiden tahtoa. Ohjelmoijat olivat tyytymättömiä ja stressaantuneita sen vuoksi, että heidän ei annettu tehdä työtään kunnolla.
Firman liiketaloudellinen johto halusi ohjelmat kuumille markkinoille nopeasti eikä sille merkinnyt suuria se, että tuote oli keskeneräinen. Firma antoi päivitysversioita sitä mukaa, kun ohjelmoijat ehtivät henki kurkussa korjata virheitä ja puutteita. Liiketaloudellisesti ratkaisu oli oikea, koska firma onnistui keräämään matalimmalla riippuvat omenat muiden nenän edestä, mutta ohjelman kirjoittajien ammattietiikalle se oli katastrofi.
Amerikkalaiset kuluttajat ovat nopeasti oppineet pelin hengen. Kun iPhone tuli kauppoihin, monet haastattelemistani tavallisista ihmisistä kertoivat itsestäänselvyytenä, että he eivät osta ensimmäistä eivätkä ehkä toistakaan versiota vaan hankkivat Applen puhelimen vasta, kun se on saatu vakaaksi. Nyt tämä versioajattelu pätee jopa autokauppaan.
Ammattimiehet eivät suostu tekemään sutta vaan tuottavat "ylilaatua", joka on nykyaikainen ilmaisu hyvin tehdylle ammattityölle.
Tavaraa myydään valtavilla mainos- ja markkinointikampanjoilla, ja kun kaikki tekevät sutta tai tilaavat sitä Aasiasta, kuluttaja joutuu tyytymään siihen, että napit eivät pysy pysyvät paidassa kuin pari viikkoa eikä paitabrändin vaihtaminen auta.
Minulla on epäilys, että laadulla kilpaileminen on paljon harvinaisempaa kuin uskomme. Laatua mainostetaan kyllä, mutta onko sitä oikeasti paljon jäljellä nyt kun ammattimiehet ovat menossa joukkohautaan? Haudan päälle pystytetään hautakivi, johon kaiverretaan sanat:
Tuli kannattavammaksi myydä sutta halvalla kuin laatua kalliilla! Lepää rauhassa ammattimies!
, isältä vois kysyä kun siellä asuu ja asunutkin viimeset 21v Brisbanessa. 
