Sano se paperitehtaiden omistajille.Kustannusten pitäminen kurissa on toki tärkeää, muttei saisi olla ykkösprioriteetti. Se on helvetin lyhytnäköistä toimintaa.
Sano se paperitehtaiden omistajille.Kustannusten pitäminen kurissa on toki tärkeää, muttei saisi olla ykkösprioriteetti. Se on helvetin lyhytnäköistä toimintaa.
Mun mielestä kummallista kun tän Nenosen putiikeissa tulee jatkuvasti esille varsin törkeitä lakirikkomuksia työntekijöiden kohtelussa. Mun käsittääkseni nämä oikeudenkäynnit on joka kerta päättyneet Nenosen putiikkien tappioksi. Ilmeisesti rangaistukset ja korvaukset ovat kuitenkin sen verran pieniä, ettei toimintatapoja muuteta. Asiakkaita ei tunnu kiinnostavan tuon taivaallista, niitä tuntuu riittävän.Taloussanomat sanoi:Vantaalaisessa Flamingossa sijaitseva CenCei-kylpylä on teettänyt Thaimaasta Suomeen töihin tuomillaan naisilla pitkää päivää ilman lomia. Palvelualojen ammattiliiton Pam-lehden mukaan naiset ovat tehneet vuosia töitä lomatta.
Luvatut, mutta evätyt lomatkin olivat selvästi lyhyempiä kuin Suomessa yleensä pidettävät. Työntekijälle oli luvattu vuoden työnteon jälkeen 12 päivän loma.
Myös työajat ovat olleet Pam-lehden mukaan aivan muuta kuin suomalaisten työajat. Naiset ovat tehneet säännöllisesti töitä 9–12 tuntia päivässä kuutena päivänä viikossa. Työsopimukset on allekirjoitettu lähtömaassa, mitä työantaja on käyttänyt perusteluina lomatiedusteluihin.
– Kun kysyin pitkistä työpäivistä, minulle sanottiin, että allekirjoititte sopimuksen Thaimaassa ja sen mukaan toimitaan, lehden haastattelema työntekijä kertoo Pam-lehdelle.
Tällainen ei ole Suomen lakien mukaista. Suomessa tehtävässä työssä on noudatettava suomalaista työlainsäädäntöä ja suomalaisia työehtosopimuksia.
Aputoiminimi on tuomittu
työehtosopimusrikkomuksista
Pam-lehden mukaan CenChein Vantaan ja Tornion kylpylöiden takana on toimitusjohtaja Veikko Nenonen, joka on tuttu monista työoloihin liittyvistä HairStore-kampaamoliikkeiden oikeudenkäynneistä. HairStore on yksi CenChein aputoiminimestä.
Lehdelle lähettämässään vastineessa henkilöstöjohtaja Rami Marttunen sanoo, että thai-työntekijöiden ryhmä vaati pitkää työaikaa päästäkseen parempiin ansioihin. Hänen mukaansa silloin sovittiin kiinteästä haittalisä- ja lisätyökorvauksesta.
Koska työntekijöiden mieli kyseisen muistion mukaan muuttui matkan varrella, yhtiö palasi suomalaiseen työaikajärjestelmään liukuvan työajan puitteissa. Pam-lehden työntekijöiltä saamien tietojen mukaan pitkää päivää teetetään jatkuvasti.
Ketä kiinnostaa miten työntekijä voi ja miten paljon hänen oikeuksiaan poljetaan, jos happyendingin saa puoleen hintaan.Mun mielestä kummallista kun tän Nenosen putiikeissa tulee jatkuvasti esille varsin törkeitä lakirikkomuksia työntekijöiden kohtelussa. Mun käsittääkseni nämä oikeudenkäynnit on joka kerta päättyneet Nenosen putiikkien tappioksi. Ilmeisesti rangaistukset ja korvaukset ovat kuitenkin sen verran pieniä, ettei toimintatapoja muuteta. Asiakkaita ei tunnu kiinnostavan tuon taivaallista, niitä tuntuu riittävän.
LähdeRaumalla Valtakadulla sijaitseva lelu- ja lastentavaraliike on ryöstetty.
Liikkeeseen tuli iltapäivällä noin 180 cm pituinen mies, joka oli pukeutunut maastokuviolliseen huppariin.
Mies oli poliisin tietojen mukaan ilmeisesti teräaseella uhaten saanut liikkeestä vähäisen summan rahaa, jonka jälkeen hän oli poistunut jalkaisin liikkeestä
Toinen hyvä vaihtoehto vois olla http://www.f1-forum.fi/vb/showpost.php?p=1472731&postcount=67
Eikös ITG ole kertonut olevansa mies mustissa, joten maastokuosi ei sovi systeemiin?
Jos on Lukon eilinen tappio vetänyt mielen ja miehen matalaksi?Ainakin niissä 3: olmessa elokuvassa se näyttää aika paljon pidemmältä kuin 180cm.
Näinhän asia on.Jos on Lukon eilinen tappio vetänyt mielen ja miehen matalaksi?
Kiinan reaktiot palkintouutiseen kertovat aika paljon Kiinasta. Huitsinbimbulat mikä asenne. :nope:
Tv-uutisissa mainittiin vielä, että Kiinassa oli kaikki ulkomaiset tv-kanavat menneet pimeiksi, kun voittaja julkistettiin. Nyt alkaa varmaan vimmattu Norjan pois kumittaminen täkäläisistä karttakirjoista.Kiinan reaktiot palkintouutiseen kertovat aika paljon Kiinasta. Huitsinbimbulat mikä asenne. :nope:
Tämä Vanhasen esteettisyysjuttu on saanut ihan kosmeettiset mittasuhteet!
:doubtful:Ilmeisen iso juttu sitten kiinalle.
Kanavat kiinni, ettei paskakorruptio eksy sinnekin.:doubtful:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010100812488034_uu.shtmlVastasyntynyt kuoli vessanpönttöön
Nuorelle äidille ehdollista
Perjantai 8.10.2010 klo 17.43
Vastasyntyneen lapsensa vessanpönttöön jättänyt nuori äiti tuomittiin puolentoista vuoden ehdolliseen vankeuteen perjantaina.
Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden mukaan alle 25-vuotias nainen syyllistyi törkeään kuolemantuottamukseen.
Jutun käsittely ja oikeudenkäyntiaineisto julistettiin salaisiksi. Oikeus antoi tuomiosta julkisen selosteen.
Nainen synnytti poikavauvan viime vuoden tammikuussa. Lapsi syntyi wc-altaaseen opiskelija-asuntolassa ja kuoli pian syntymänsä jälkeen joko hukkumalla tai tukehtumalla.
Lapsen syntyessä raskaus oli kestänyt 30 viikkoa. Lapsi painoi 1,6 kiloa.
Kiisti tienneensä raskaudesta
Syyttäjä vaati naiselle rangaistusta surmasta, lapsensurmasta tai törkeästä kuolemantuottamuksesta. Syyttäjä katsoi, että nainen aiheutti lapsen kuoleman, kun hän ei nostanut vastasyntynyttä altaasta ja hankkinut ensiapua.
Nainen ei syyttäjän mukaan ollut raskauden havaittuaan käynyt neuvolassa eikä hän myöskään synnytyksen käynnistyttyä ollut hakeutunut sairaalaan.
Nainen kiisti, että hänen menettelynsä olisi johtanut lapsen kuolemaan. Hän kertoi, ettei ollut tiennyt olevansa raskaana. Naisen mukaan synnytys alkoi niin äkillisesti ja yllättäen, ettei hän heti ymmärtänyt, mistä on kysymys.
Ambulanssi saapui opiskelija-asuntolaan useita kymmeniä minuutteja synnytyksen jälkeen. Oikeuden mukaan ambulanssihenkilöstölle oli ilmoitettu, että kyseessä oli keskenmeno eikä tehtävä ollut kiireellinen. Kun asian todellinen laita paljastui ja henkilöstö nosti lapsen vedestä, lapsi oli jo eloton.
Lapsen tila olisi pitänyt tarkistaa
Käräjäoikeus katsoi, että naisen olisi täytynyt tarkistaa lapsen tila heti syntymän jälkeen. Ellei hän olisi kyennyt tähän itse, hän olisi voinut pyytää asuntolassa olevia henkilöitä avuksi. Näin lapsi olisi saatu pois wc-altaasta ja hätäkeskus olisi saanut tiedon todellisesta tilanteesta.
Oikeus totesi, että naisella oli riittävät tiedot raskauteen ja synnytykseen liittyvistä perusasioista.
Mikään asiassa ei oikeuden mukaan viittaa siihen, että lapsi olisi surmaamistarkoituksessa synnytetty vessanpönttöön.
Ehdollista tuomiota oikeus perusteli muun muassa sillä, että vastaaja on nuori nainen, joka ei ole aikaisemmin syyllistynyt rikokseen.
Itse asiassa suurin osa noista tapauksista ei ole biletys ja ryyppäystyyppejä, jokin kuitenkin on varmaan päässä niksahtanut. Loppujen lopuksi ne ei ole niin hirvittävän poikkeuksellisia tapauksia. Laissa käsitellään näitä äidin tekemiä vastasyntyneen lapsen surmia lievemmällä asteikolla. Vaikka en tekoa millään tavalla hyväksy, niin lievempi asteikko on ihan perusteltu.Jostain syystä muo korpeaa äärimmäisen paljon just nää läskiämmät, jotka ei ryyppäämiseltään ja bilettämiseltään ehdi edes tajuta, että on jo pullat uunissa.
Kunnon penaltti.