PuoliPöhkö
Well-known member
Oiva esimerkki suhteellisuudesta hyvä AJ, varsin oiva!Aika on tosiaan suhteellista. Ajan kulumisen hitaus on suoraan verrannollinen siihen, kummalla puolella lukittua vessan ovea olet, kun hätä on suurin.
Oiva esimerkki suhteellisuudesta hyvä AJ, varsin oiva!Aika on tosiaan suhteellista. Ajan kulumisen hitaus on suoraan verrannollinen siihen, kummalla puolella lukittua vessan ovea olet, kun hätä on suurin.
Syötä niille pekonia, niin kohta ovat.Minun mielestäni ihmisten pitäisi olla enemmän.
Minun mielestäni ihmisten pitäisi olla enemmän.
Nollakasihan tuonkin käski sanomaan. Muuten ei kuulemma sitten välttämättä.Onko toi varmasti oma mielipide vai toistatko jotain ulkoa opittua mantraa?
Usein moni puhuu omista mielipiteistä tai muuten vaatii muita ajattelemaan omilla aivoillaan kuitenkaan tajuamatta, että se oma mielipide on kaikkea muuta kuin oma ja tarkkaan harkittu, vaan ennemminkin yleisesti hyväksytyn mielipiteen hymistelyä. Sitäkin huvittavammaksi asian tekee se, että tuota omilla aivoilla ajattelua vaaditaan muilta silloin, kun nämä ovat kyseisestä asiasta eri mieltä.Nollakasihan tuonkin käski sanomaan. Muuten ei kuulemma sitten välttämättä.
Tiedoksi! Se EN ollut minä! :frank:Siteeraan yhtä forumin harvoista järkitahoista: *huoh*
Äkkilotto vetämään että tämä viesti on alunperin irronnut hahmon Törni näppäimistöltä?Usein moni puhuu omista mielipiteistä tai muuten vaatii muita ajattelemaan omilla aivoillaan kuitenkaan tajuamatta, että se oma mielipide on kaikkea muuta kuin oma ja tarkkaan harkittu, vaan ennemminkin yleisesti hyväksytyn mielipiteen hymistelyä. Sitäkin huvittavammaksi asian tekee se, että tuota omilla aivoilla ajattelua vaaditaan muilta silloin, kun nämä ovat kyseisestä asiasta eri mieltä.
Nul poäng.Äkkilotto vetämään että tämä viesti on alunperin irronnut hahmon Törni näppäimistöltä?
Öö.. Että notta yksityisille enemmän verorahaa kuin julkisille. Täähän on hieno homma hei! Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen, eikä taatusti budjettia pelastava homma, jos tukea pienennetään, mutta järjettömältä tuo silti kuulostaa.Yksityiskoulun oppilas saa Helsingissä jopa 600 euroa enemmän verorahaa vuodessa kunnan koulun oppilaaseen verrattuna. Toisen arvion mukaan ero on jopa 1 000 euroa enemmän. Erojen pelätään vielä kasvavan, sillä kunta joutuu taloudellisen tilanteen takia säästämään, mutta valtiolta suoraan tulevien yksityiskoulujen rahoihin säästötoimet eivät yllä.
Kyllähän sitä nyt yksityiskoulun Jan-Peterin täytyy saada ensiluokan opetusta, jottei ainakaan syrjäydy. En ala taas.Kaksi vuotta sitten vuoden 2010 alusta kaikkien näiden koulujen rahoitusperusteita uudistettiin. Siitä lähtien oppilaskohtainen rahoitus on perustunut kuntakohtaiseen keskiarvoon, niin sanottuun kotikuntakorvaukseen, joka ottaa huomioon millaisia oppilaita kunnassa keskimääräisesti on.
Tämän takia yksityiskoulut saavat esimerkiksi Helsingissä rahoituksessaan lisiä, joita on tarkoitettu erityisoppilaiden, vieraskielisten ja ruotsinkielisten opettamiseen
Kyllä hävettää olla suomalainenAnna-lehdessä nostettiin esiin arkinen epäkohta eli leluosastot. Suomessa ollaan niin takapajuisia, että meillä on vieläkin leluosastolla jaoteltu tyttöjen ja poikien lelut eri hyllyihin. Tyttöjen hyllyt merkitty punaisella poikien sinisellä. Englannissa on tavarataloketjuihin tullut sukupuolineutraaleja osastoja ja lelut on jaoteltu satumaailmojen (uskonnot, luomutilat, ihannevaltio Eesti, moderaattoriosasto jne.) mukaan. Kuinkas muutenkaan pisimmällä ollaan kansankoti Ruotsissa. Siellä on jo lelukuvastoissa nähty kaksi poikaa työntämässä vaaleanpunaisia nuken lastenvaunuja. Ei kerrottu oliko heillä korvakorut.
Uusi tanssivillitys sekoittaa oppitunteja - onko Gangnam style uusi Macarena?
Gangnam style viittaa Korean pääkaupungin Soulin trendikkääseen asuinalueeseen, jossa vietetään rahakasta luksuselämää. Lisäksi se on yli 200 miljoonaa klikkausta YouTubessa kerännyt musiikkivideo. Turun Normaalikoulun oppilaiden keskuudessa Gangnam style on tällä hetkellä pop.
Mistä on kyse?
•Korealaisen teknoräppärin kappale, Gangnam style, kerää suurta suosiota nuorten keskuudessa
•Turun Normaalikoulun 7c:n oppilaat kertovat kappaleen luovan hyvän fiiliksen
•Opettajien mielestä kappale kelpaa myös mediakasvatuksen oppimateriaaliksi
•Tanssikoulun opettaja uskoo, että huumori ja helpot tanssiliikkeet tekevät siitä suositun
Turun Normaalikoulun 7c:n kuvataiteen oppitunti päättyy iloiseen tanssiin. Korealaisen teknoräppärin PSY:n kappale Gangnam style saa lähes kaikkien takapuolet irti penkistä.
- Se on kuin hevosella ratsastaisi, Bawer Yousif kuvailee.
- Siitä tulee vaan niin kiva fiilis. Niistä sanoista ei ymmärrä mitään, koska ne ovat koreaksi, mutta sitten vain tekee jotain, Darja Nironen jatkaa.
Toimii jopa lahjonnan välineenä
Myös opettajat ovat huomanneet Gangnam style -innostuksen oppilaissa. Kuvataiteen lehtori Hanna Lehtilä-Lehto pitää sitä ilon tuojana, mutta myös hyvänä mediakasvatuksen oppimateriaalina. Siinä tulevat esille kulttuuri, liikunta ja musiikki. Joskus sitä voi käyttää jopa lahjonnan välineenä.
- Yksi oppitunti oli erittäin levoton, joten sanoin oppilaille, että jos tunti menee hyvin niin lopussa voidaan katsoa Gangnam style -video. Se tunti meni erinomaisesti, Lehtilä-Lehto nauraa.
Saa näyttää hölmöltä
Korealaisen teknoräppärin huumori puree myös tanssikoulun opettajaan Taina Kovalaiseen. Hän uskoo, että hyvä huumori ja helpot tanssiliikkeet tekevät siitä niin suositun.
- Varsinkin suomalaisilla tanssijalka voi joskus mennä vähän väärään suuntaan, mutta tässä lajissa se ei haittaa. Lisäksi jokainen voi kerrankin olla luvan kanssa vähän hölmönnäköinen, Kovalainen sanoo.
Zumban veroiseksi hitiksi Kovalainen ei kuitenkaan usko Gangnam stylen yltävän.
Huikea on vaikutus F1-forumilla.Noni. Dompparin piikkiin menee tämäkin. Eikös se tämän tänne johonkin linkannu.
Kyllä. Ihmekkös, että saadaan uutta tietoa Lancian nopeudesta radalla, Fingerpori selvennyksiä, jos ei ole menny oikein "perille", kaikki eroaa kirkosta ja kaikkee. Kaikki lukee siis tätä forumiaHuikea on vaikutus F1-forumilla.