Neljän eri valtionyhtiön hallitusten puheenjohtajana toimiva kauppaneuvos Soili Suonoja on junaillut sukulaisilleen työpaikkoja Finavian lisäksi myös kahdesta muusta edustamastaan valtionyhtiöstä, Alkosta ja Itellasta. Kyseenalaiset nimitykset ovat tapahtuneet 2000-luvulla.
Iltalehden useista eri lähteistä saamien tietojen mukaan Suonojan kummipojalleen vuonna 2011 junailema asematason valvojan pesti ei ole ainoa kerta, kun Suonoja on käyttänyt hallitusasemaansa hyväksi ja myötävaikuttanut lähipiiriinsä kuuluvan kummipojan rekrytointiin edustamassaan valtionyhtiössä.
Suonojan kummipoika aloitti Finavian tytäryhtiön Airpron palveluksessa vuonna 2006, mutta siirtyi Iltalehden tietojen mukaan välissä Alkon palvelukseen.
Iltalehden tietojen mukaan Suonoja vaikutti tälläkin kertaa kummipoikansa valintaan "hyvin räikeästi".
Iltalehti paljasti lauantaina, että Suonoja käski henkilökohtaisesti palkata kummipoikansa tytäryhtiöstä emoyhtiöön, vaikkei tämä läpäissyt asematason valvojan tehtävään vaadittavaa kuntotestiä. Iltalehden tietojen mukaan Suonojan kummipoika sivuutti lukuisia päteviä ja kelpoisuusvaatimukset täyttäneitä hakijoita.
Toisen sisäpiirilähteen mukaan Suonoja junaili jo 2000-luvun alussa kesätyöpaikan Itellasta sukulaistytölleen hyvin härskillä tavalla.
Sisäpiirilähteen mukaan Suonoja ilmoitti rekrytoinnista vastanneelle henkilölle suoraan, että hänen sukulaistytölleen olisi syytä järjestyä kesätöitä.
Iltalehti paljasti viime viikolla, että Finavia rekrytoi keväällä Suonojan tyttären asiakkuus- ja projektipäälliköksi 31 hakijan joukosta.
Suonojan tytär siirtyi Finavialle Itellasta, jossa hän työskenteli pitkään päällikkö- ja johtotason tehtävissä. Suonoja istui Itellan hallituksessa vuosina 1999-2008.
IL