Il Tempo Gigante
Darth Father
Haa
Vielä, illan lopuksi uutisen tapainen, yllätys-yllätys, lamasta tietenkin.
Minähän olen vaan tällainen tasamaan tallaaja, niin yritän tajuta vaan osan Pulliaisen ajatuksista. Lisää sitten ensi lukukerralla...
Vielä, illan lopuksi uutisen tapainen, yllätys-yllätys, lamasta tietenkin.
Minähän olen vaan tällainen tasamaan tallaaja, niin yritän tajuta vaan osan Pulliaisen ajatuksista. Lisää sitten ensi lukukerralla...
Ahneus tuhosi finanssijärjestelmän
"Finanssikriisi on uusliberalismin valheellisten lupausten ja vapauksien tuote; oli mukavaa aikansa uskoa sellaiseen mikä ei pitkän päälle ole rajallisessa tilassa rajallisilla resursseilla ja vielä markkinaohjauksen keinoin käytännössä mahdollista", kirjoittaa kansanedustaja Erkki Pulliainen (vihr.) uusimmassa kirjassaan Finanssikriisin juuret (Ochre Chronicles Oy 2009).
Hän kertoo, että on käyttänyt hyödykseen eduskunnan joulutauon ja kirjoittanut yli 70-sivuisen pamfletin aikamme talousilmiöstä. Pulliainen lähtee liikkeelle hänelle ominaiseen tyyliin ajanlaskumme alkuhämärästä, kun ihminen 13 000-10 000 vuotta sitten jäi paikoilleen eli ryhtyi maanviljelijäksi ja karjankasvattajaksi.
Pulliaisen mukaan ihmisen loputon ahneus söi uusliberalismilta historiallisessa katsannossa varsin lyhyessä ajassa sen eväät ja energian. Hän on samoilla linjoilla kuin pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) joka äskettäin totesi, että ei ole enää sosialismia eikä markkinaliberalismikaan toimi, vaan tarvitaan kolmas tie taantumasta ulos.
Maapallolla on Pulliaisen mukaan myös muita kriisejä kuin finanssikriisi ja ekologinen kriisi. Yksi niistä on verojen kiertämisen kriisi, jota hän myös käsittelee.
"Olemme siirtyneet maapallon ekologisessa historiassa masking factoreiden (rajoittavien tekijöiden) aikakauteen, jossa lisää ongelmia tuottaa täällä nyt elävälle ihmiselle koinsidenssi, kiusallisten kriisien samanaikaisuus."
Pulliainen painottaa, että finanssikriisi ja sen tuottama taloudellinen taantuma kytkeytyvät energia- ja ilmastokysymyksiin monella eri tavalla. Perustavaa laatua oleva taustatekijä on, että maapallon energiajärjestelmä tukeutuu tilapäisratkaisuun, uusiutumattomiin luonnonvaroihin eli fossiilisiin energialähteisiin ja uraaniin.
Uusiutuva energia
järkevintä elvytystä
"Uusiutuvan energiajärjestelmän käyttöönotto on taloudellisen taantuman oloissa järkevintä käytettävissä olevaa elvytyspolitiikkaa."
Pulliainen pistelee veronkiertäjiä, jotka ovat kätkeytyneet varoineen veroparatiiseihin. "Ne eivät mitä suurimmalla todennäköisyydellä kanna minkäänlaista huolta uusiutuviin energianlähteisiin ja kestävään kehitykseen siirtymisestä."
"Kun ilmasto-, energia-, ruoka- ja finanssikriisi ovat yhtä aikaa päällä, siitä seuraa automaattisesti monta politiikkavaatimusta. Maatalouspolitiikka-asiat pitää poistaa Maailman kauppajärjestön WTO:n Dohan kierroksen asialistalta. Rahkeet eivät enää riitä ruoan rahtaamiseen edestakaisin maailmalla, olletikin kun vilja-aitta-alueilla tuotanto perustuu kokonaan raakaöljystä tehtyjen polttoainetisleiden hyväksikäyttöön, mukaan lukien lannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden valmistus."
Kun maatalousasiat on poistettu WTO:n asialistalta, voidaan Pulliaisen mielestä perustellusti lopettaa myös EU:n yhteinen maatalouspolitiikka CAP eli suomalaisittain YMP.
"Se sopi jollain tavoin ylituotantoaikakauteen, mutta energiakriisi on poistanut rakenteellisen ylituotannon. Maataloustuottajienhan täytyy jatkossa tuottaa myös se polttoaine, jolla työkoneitaan käynnissä pitävät."
Pulliainen ehdottaa
lehmänkauppaa
Pulliainen uskoo, että maatalouspolitiikan kansallistaminen vapauttaa korostamaan huoltovarmuuden ja energiaa säästävän lähi- ja luomuruoan merkitystä.
Jos maatalouspolitiikan kansallistaminen ei onnistu kertaheitolla, Pulliainen ehdottaa lehmänkauppaa.
"Lopetetaan yhteinen maatalouspolitiikka ja korvataan se yhteisellä ulko- ja turvallisuuspolitiikalla."
Pulliainen muistuttaa, että ainakin yksi merkityksellinen tulos kansainvälisestä finanssikriisistä on kaikessa hiljaisuudessa kirjattu Suomessakin.
"Seuraavien vaalien alla tuskin mikään puolue tarjoaa uusliberalistisessa hengessä kansankapitalismia, suurta peliä osake- ja muilla sijoitusmarkkinoilla. Se, ainakin yhden puolueen, optio paloi ja tuhkat ripoteltiin Kallaveteen."