Lööpit, uutiset & täyhkää keväällä 2014

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ei mua haittaa se, että joku on aamuvirkku, mutta helvetin joustamattomia aamuvirkut pakkaavat olla. Iltavirkku kyllä herää tarvittaessa aamukuudelta vaikka nukkumaan olisi menty neljä tuntia aiemmin. Toimii sitten koko päivän normaalisti ja menee seuraavana yönä nukkumaan jo yhden aikaan. Siis yöllä.

Aamuvirkku taas alkaa pilkkimään joka ilta kahdeksan aikaan, ja jos joku ei tätä ymmärrä on hän paha ihminen.
 
Tapasin eilen ihmisen joka herää aamuisin aina viideltä. Sanoi että on ihanaa kun illalla tuntuu aina siltä että on elänyt päivän täysillä. En ihan ymmärtänyt miksi 5-9 päivä olisi sen täydempi kuin 9-12 päivä. Jos heräisin viideltä, haaskaisin varmasti ihan yhtä paljon aikaa foorumilla.
 
Nukkumiskeskusteluun liittyen
_origin_Al-Bundy-3.jpg
 
Ei mua haittaa se, että joku on aamuvirkku

Sulla ei olekkaan työkaveria joka maanantaiaamuna kysyy puolinukuksissa raahustavilta työtovereilta kirkkaalla äänellä hymy korvissa: "Väsyttääkö teitä? Mä heräsin jo puoli viideltä ennen kellonsoittoa, ku ei väsyttäny yhtään."
 
Viestisi toimi aikakoneena. Olen nimittäin ollut aikanaan oman elämäni jjv. Ja silloin tosiaan haittasi. Joskus teki mieli tempaista kuonoon.
 
Oikea unirytmi on se joka istuu yhteiskunnan aikatauluun. Hyvä ihminen on lunnostaan hereillä ja valmis työhön 8:00.

Mun mielestä oikea unirytmi on se, joka istuu arkipäivän elämään. Jos on aikainen herääminen, menee aiemmin goisaamaan ja jos on myöhäisempi, niin käkkii myöhempään ylhäällä.

Sitten on näitä uniongelmallisia, kuten sivuunkirjoittanut, jotka ei vaan osaa ja saa nukuttua 'tarpeeksi'. Itse heräilen kipuun monta kertaa ja lopulta on pakko nousta, kun ei enää toivoa saada nukuttua.
 
Hyvä mies, älä päästä sitä kipua ollenkaan makkariin, vaan pistä se vaikka eteiseen nukkumaan.
 
Mun mielestä oikea unirytmi on se, joka istuu arkipäivän elämään. Jos on aikainen herääminen, menee aiemmin goisaamaan ja jos on myöhäisempi, niin käkkii myöhempään ylhäällä.

Tuo ei vaan toimi kaikkien kohdalla noin, luontaisesta uni-valverytmistä johtuen. Itse olen luonnostan illan virkku - ja se vituttaa koska yhteiskunnan rytmi on mulle "väärä".
Tieteen kuvalehdessä on ollut aiheesta parikin artikkelia viimeisen vuosikymmenen aikana, joissa molemmissa on todettu, että kullekin luontainen vuorokausirytmi on aa) yksilöllistä, pee) geneettistä, kee) eikä sitä voi mitenkään "kääntää väkisin" ja pysyvästi muuksi kuin se on.

Kyse ei omankaan kokemukseni perusteella ole tavasta vaan nimenomaan kullekin luontaisesta ja yksilöllisestä vuorokausirytmistä, jolle ei loppupeleissä juuri mitään voi.
Perinnöllisyyttä tukee myös omalla kohdallani ihan käytännön havainto: äitini ja äidin äitini olivat molemmat vuorokausirytmiltään voimakkaasti B-tyyppiä, eli molemmilla oli viivästynyt vuorokausirytmi (illan virkku - aamun torkku)

Sama koskee aamunvirkkuja. Luontaista vuorokausikelloaan ei voi kääntää pysyvästi muuksi, vaikka kuinka haluaisi.

Olen kateellinen kaikille aamuvirkuille. Tahtoisin todellakin pompata sängystä kello 5:30 pirteänä kuin peipponen, käydä aamulenkillä ja puuhastella aamupalankin kaikessa rauhassa ennen töihin siirtymistä. Aamuherätykset on kuitenkin tajutonta tuskaa ja illalla ei saa unta millään keinolla ennen yhtä. Duuniin lähdetään kauheella kiireellä pää jumissa ja tukka sekaisin.
Eikä tämä rytmi käänny muuksi pakollakaan - kuin hetkittäin.
 
Viimeksi muokattu:
Tuo ei vaan toimi kaikkien kohdalla noin, luontaisesta uni-valverytmistä johtuen. Itse olen luonnostan illan virkku - ja se vituttaa koska yhteiskunnan rytmi on mulle "väärä".
Tieteen kuvalehdessä on ollut aiheesta parikin artikkelia viimeisen vuosikymmenen aikana, joissa molemmissa on todettu, että kullekin luontainen vuorokausirytmi on aa) yksilöllistä, pee) geneettistä, kee) eikä sitä voi mitenkään "kääntää väkisin" ja pysyvästi muuksi kuin se on.

No miten sä pärjäät matkustaessasi vaikka Thaimaaseen? Valvot yöt ja nukut päivät?:doubtful:
 
Ei mua haittaa se, että joku on aamuvirkku, mutta helvetin joustamattomia aamuvirkut pakkaavat olla. Iltavirkku kyllä herää tarvittaessa aamukuudelta vaikka nukkumaan olisi menty neljä tuntia aiemmin. Toimii sitten koko päivän normaalisti ja menee seuraavana yönä nukkumaan jo yhden aikaan. Siis yöllä.

Aamuvirkku taas alkaa pilkkimään joka ilta kahdeksan aikaan, ja jos joku ei tätä ymmärrä on hän paha ihminen.

Itsehän olen tavallaan aamuihminen, mutta tilanteen salliessa voin sitten huitaista unta vaikka kymmeneen asti. Aikainen herääminen työaamuna tuntuu hyvältä, kun ei ole ahdistava kiire. Silloin on aikaa hengitellä raikasta (käyttämätöntä :o ) aamuilmaa koirakävelyllä eikä tarvitse hoputtaa koiraa suoritustensa tekemiseen. Iltapäivänokoset auttavat jaksamaan illallakin 'ihan hyvin'.
 
Jos on aikainen herääminen, menee aiemmin goisaamaan ja jos on myöhäisempi, niin käkkii myöhempään ylhäällä.
Mulla menee silleen, että jos on aikainen herääminen eikä saa illalla unen päästä kiinni, niin seuraavana iltana nukahtaminen onnistuu jo ihan hyvin. Yleisemmin mulle riittää se, että nukun keskimäärin riittävästi eli jos jonain yönä jää unet vähiin niin seuraavina nukutaan hiukan enemmän jos mahdollista. Ja kuolemahan sitten aikanaan kuittaa univelat jos sellaisia on kertynyt.
 
No miten sä pärjäät matkustaessasi vaikka Thaimaaseen? Valvot yöt ja nukut päivät?:doubtful:

Se on väliaikainen muutos johon pystyy väkisin sopeutumaan, mutta ihminen joka on luonnostaan vahvasti aamun- tai illanvirkku ei voi kelloaan pysyvästi muuksi muuttaa. Sitä tarkoitin.
Luontainen vuorokausikello on se mikä on ja se seuraa mukana koko elämän. Suurin osa ihmisistä onneksi on varustettu "normikellolla", joten yhteiskunnan edellyttämä vuorokausirytmi on heille sopiva.

Mä nukun viikolla keräämäni univelan viikonloppuisin takaisin. Herään la ja su yleensä joskus klo 11-12. Työviikolla nukun yleensä 5-6 tuntia yössä, uni ei vaan tule ajoissa, koska *viivästynyt vuorokausikello*
 
Ylös