Lööpit, uutiset & täyhkää keväällä 2014

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2014/05/hakijasuman_purku.html?lang=fi
Korkeakouluihin 3000 uutta aloituspaikkaa opiskelijoille

Hallituksen korkeakoulujen hakijasuman purkua koskevan päätöksen mukaisesti opetusministeri Krista Kiuru on päättänyt kolmen tuhannen lisäaloituspaikan jaosta korkeakouluihin vuosina 2014 - 2015. Yliopistoihin tulee yhteensä 1 507 ja ammattikorkeakouluihin 1 493 uutta aloituspaikkaa. Aloituspaikkojen lisäämisellä ja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistamisella pidennetään työuria ja vähennetään välivuosia vauhdittamalla opiskelijoiden siirtymistä korkeakouluopintoihin.

Uudet aloituspaikat suunnataan työvoimatarpeiden sekä kasvun ja kilpailukyvyn kannalta keskeisille aloille. Lisäysten kohdentamisesta päätettiin korkeakoulujen hakemusten perusteella.

Ammattikorkeakoulusektorin lisäyksistä lähes 80 prosenttia kohdentuu sosiaali- ja terveysalalle, jolla on sekä työvoimatarvetta että hakijapainetta. Lisäyksiä tulee erityisesti sairaanhoitajakoulutukseen, sosionomikoulukseen sekä terveysalan pienten erikoisalojen kuten ensihoidon, radiografian ja sädehoidon sekä toimintaterapian koulutukseen. Ammattikorkeakoulujen muista aloituspaikkalisäyksistä suurin osa kohdentuu liiketalouteen, jossa vahvistetaan myyntityön ja taloushallinnon osaajien koulutusta. Myös tekniikan alan aloituspaikkoja lisätään.

Yliopistojen koulutuslisäyksistä eniten suunnataan tekniikan ja kauppatieteiden aloille. Molempien alojen osuus on noin 20 prosenttia aloituspaikkalisäyksistä. Tekniikassa lisäykset tehdään erityisesti kasvualoja tukeviin kohteisiin kuten energiatekniikkaan, korjausrakentamiseen, kaivannaisalalle ja uudistuvaan ICT:n aloille. Eri opettajankoulutuksiin kohdennetaan 260 uutta aloituspaikkaa, joka on yli 17 % yliopistosektorin lisäyksistä. Lisäksi yliopistoissa lisätään mm. oikeustieteen, farmasian, psykologian ja logopedian aloituspaikkoja.

Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiurun mukaan ratkaisussa painoi se, miten aloituspaikkojen lisäämisestä saadaan yhteiskunnan kannalta suurin hyöty.

- Päätös nopeuttaa nuorten pääsyä koulutukseen, pidentää työuria alusta ja karsii ei-toivottuja välivuosia. Yhä useampi nuori pääsee kiinni toivomaansa opinpolkuun nykyistä nopeammin. Keskeistä oli kohdentaa koulutuslisäykset kilpailukykyä ja hyvinvointia vahvistavasti työelämän osaamistarpeiden kannalta keskeisille aloille ministeri Kiuru toteaa. Yhdessä jo aiemmin työvoimatarpeen aloille kuten lastentarhaopettajakoulutukseen, lääkärikoulutukseen ja sosiaalityön koulutukseen yliopistoissa tehtyjen koulutuslisäysten kanssa tämä ratkaisu muodostaa toimivan kokonaisuuden.

Koulutuslisäykset käynnistetään laajentamalla sisäänottoa syksyllä 2014 alkavaan koulutukseen. Hakijasuman purun toteuttamiseen on varattu yhteensä 123 miljoonaa euroa sisältäen opintososiaaliset edut.

- Tämä on merkittävä panos hakijasuman purkamiseksi, opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru painottaa. Tänä syksynä 1 500 uutta opiskelijaa saa mahdollisuuden aloittaa opinnot yhteiskunnan kannalta tarpeellisilla aloilla.
Kyllä opetusministeriössä osataan! Ensin leikataan yliopistojen rahoitusta ja sitten velvoitetaan lisäämään opiskelijamääriä. Lisäyksiä tehdään aloille, joissa opetus on halvinta (massaluentoja ja kirjatenttejä) ja jonne on suuri määrä hakijoita. Sillä ei tunnu olevan mitään merkitystä, onko alalla kysyntää uudelle työvoimalle. Käsittääkseni esimerkiksi ekonomeilla tekee jo nyt tiukkaa löytää oman alan töitä. Mitä tekemistä politiikalla voisikaan olla järjen kanssa...
 
Korkeakoulupaikkoja pitäisi vähentää, eikä lisätä. Liian iso osa korkeakouluopiskeilijoista on opintotukea nostavia lorvijoita, joilla ei ole mitään edellytyksiä akateemiseen uraan. Ja nyt tämä senkun lisääntyy.

Mutta korjaantuupahan tilastot parempaan suuntaan!
 
Korkeakoulupaikkoja pitäisi vähentää, eikä lisätä. Liian iso osa korkeakouluopiskeilijoista on opintotukea nostavia lorvijoita, joilla ei ole mitään edellytyksiä akateemiseen uraan. Ja nyt tämä senkun lisääntyy.

Mutta korjaantuupahan tilastot parempaan suuntaan!
Onhan näitä 2004 ennen aloittaneita ikuisia opiskelijoitakin tullut nähtyä. Eihän siinä, kun vähän kaikkea saa puoleen hintaan, lähes ilmaisen terveydenhuollon ja tarvitsee vain kerran vuodessa käydä hakemassa uutta leimaa opiskelijakorttiin.
 
Sillä ei tunnu olevan mitään merkitystä, onko alalla kysyntää uudelle työvoimalle.

Kyllä tossa ny mun mielestä on just sellasia aloja joissa työvoimapulaa on. 80% lisäyksistä kuitenkin sosiaali- ja terveysalalle.
 
Korkeakoulupaikkoja pitäisi vähentää, eikä lisätä. Liian iso osa korkeakouluopiskeilijoista on opintotukea nostavia lorvijoita, joilla ei ole mitään edellytyksiä akateemiseen uraan. Ja nyt tämä senkun lisääntyy.

Mutta korjaantuupahan tilastot parempaan suuntaan!

Eihän opintotukea kauaa pysty lorvailemalla nostamaan. 5 opintopistettä per tukikuukausi pitää nykyään saada kerättyä. Ei se mikään hirmuinen tahti ole, mutta pitää sen eteen jotain tehdäkin. Mitä muuten tarkoitat akateemisella uralla, työpaikkaa korkeakoulussa vai?
 
Eihän opintotukea kauaa pysty lorvailemalla nostamaan. 5 opintopistettä per tukikuukausi pitää nykyään saada kerättyä. Ei se mikään hirmuinen tahti ole, mutta pitää sen eteen jotain tehdäkin. Mitä muuten tarkoitat akateemisella uralla, työpaikkaa korkeakoulussa vai?

Muun muassa, esim. tutkijana toimimisen lisäksi.

Olisi pitänyt ehkä laittaa alkuperäiseen: joilla ei ole mitään edellytyksiä valmistua. Ei ole tähän heittää korkekoulujen valmistumisprosentteja, mutta tuskin ne ainakaan tämän uudistuksen ansiosta nousee.
 
Rapalan kelluntapuvun on todettu aiheuttavan käyttäjälleen ilmeisen hukkumisvaaran, joten se on asetettu myyntikieltoon:
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/a...pukine-nayttaa-ilmeinen-hukkumisvaara/3385676
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/a...engenvaarallisena-toppahousujen-tasoa/3385306

Markkinointikieltoa ei kuitenkaan taidettu antaa:
http://www.normark.fi/tuotesivu/kellunta-asut_ja_-liivit/rapala_lightweight_kellunta-asu


Käyttäjäkokemus tästä kelluntapuvusta:
Hyppäsin laiturilta järveen ja aloin painua yhä syvemmälle. Meinasin hukkua ja piti pinnistää kaikki voimat, että pääsin edes tikkaita pitkin takaisin laiturille, Ruokolainen kertoo kauhukokemuksistaan.
 
Värityskin on sellainen, jotta tummemista vesistä on raato hankala löytää.
 
Upottava kelluntapuku on tukesin kieltämistä tuotteista henkilökohtainen suosikkini heijastamattoman heijastimen ohella.
 
Älkää olko kuitenkaan liian ankaria, on kuulemma ihan lämmin, suojaa tuulelta eikä turhan painavakaan.
 
Upottava kelluntapuku on tukesin kieltämistä tuotteista henkilökohtainen suosikkini heijastamattoman heijastimen ohella.

Näkyy siellä olevan nytkin markkinoilta poistossa mm. silmien suojain, joka aiheuttaa silmävamman. Ei o vissiin tehty strömsöössä sekään.

Edit: Sekä kuulosuojain, joka aiheuttaa kuulovamman...

Kuulonsuojain
Malli: CHOB A817, MR-1380
Tuoteryhmä:Henkilönsuojain
Vaaran laji:Kuulovamma
 
Viimeksi muokattu:
Ylös