Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KESÄkausi '11

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
No ei mut hei, ihan tosi. Onkos toi Väyrynen nyt enää ihan kuosissaan ja oikeustoimikelpoinen :o

Väyrynen: Lipposen osallistuminen vahvistaa asemiani
Perjantai 12.8.2011 klo 10.43

Paavo Väyrysen mukaan keskusta tarvitsee vastavoiman Paavo Lipposta ja Sauli Niinistöä vastaan.

Keskustan toistaiseksi ainoa presidenttikilpailuun ilmoittautunut ehdokas Paavo Väyrynen uskoo, että Paavo Lipposen osallistuminen kisaan hyödyttää myös häntä.

Väyrynen kirjoittaa blogissaan, että keskusta tarvitsee Lipposta vastaan vahvan vastavoiman.

- Keskustalla tulee olla ehdokas, jonka valtiollinen ja ulkopoliittinen kokemus vetää veroja Lipposen ansioille.

Väyrynen lyö vettä vaalimyllyyn kritisoimalla sekä Lipposta että kokoomuksen Sauli Niinistöä.

- Molemmat ovat federalisteja, ja he veivät yhdessä Suomen perustuslakiamme rikkoen euroalueeseen. Niinistö ajaa Suomea Natoon, Lipposen linja on ollut horjuva.

Lisäksi Väyrynen muistuttaa osallistuneensa presidentinvaaliin jo vuosina 1988 sekä 1994. Hänen mukaansa "etelän media" ei pysty pilaamaan hänen mahdollisuuksiaan, ja kenttätilaisuuksissa väkeä on riittänyt.

- Kenttätyöni on käynnistynyt erinomaisesti. Kannatusta tuntuu olevan, Väyrynen kirjoittaa.

IL
 
Eiköhän ne etelän median pilausyritykset kääntyisi jytkyksi, jos Väyrysellä olisi jotain annettavaa :doubtful:

Lipposen mahdollisuuksiin en muuten uskois, mutta kun tässä on jo kolme oikeisto ehdokasta, niin oliskohan vasemmistolla jotain potentiaalista haastajaa? Enpä usko...

On kyllä hienot vaalit, jos Sale ja 2x Pave :rolleyes:
 
Luulisi kyllä, jotta Anneli tai Mauri tai oikeastaan kuka tahansa voittaisi Kepun jäsentenvälisen.

Kepulla on sisäinen pakko saada framille joku muu kuin Väykkä. Tehtävä on epäkiitollinen, varma tappio. Kiviniemi toki voisi uhrautua. Naiseus toisi lisäarvoa kisassa. Mutta puoluejohtalle tappio taas kerran tekisi hallaa. Ehkä Olvi-isäntä Kääriäinen tekee Lipposet, ja heittäytyy puolueen ja isänmaan puolesta?
 
IL

Niin tavaraa on nyt jaossa ilmaiseksi. Miksipä ei käyttäisi tilaisuutta hyväksi.
Vai olisko sittenkin enempi vasemmistoaktiivien poliittista provokaatiota? Hukkasin jo linkin, mutta jossain luki että enimmät pidätetyt eivät varsinaisesti olis tavallisia pitkäaikaistyöttömiä.
 
Kateellinen poliisi taas ilonpilaajana:



Melkein pitäisi ns. Damin malli tuoda tänne prostituution suhteen, niin jäisi poliiseille enemmän aikaa tonkia hippien kukkaruukkuja ruoholöydösten toivossa.
Turussa ei poliisin mukaan ole ravintoloita, joissa avoin seksikauppa olisi ongelma.
Eikait se ongelma ole kun kauppa käy..
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös