Kesälahti on hieno paikka. Olen ollut siellä monena kesänä. Marjoniemessä on tullut monet kerrat saunottua ja monet juomat nautittua.Nastaan mestaan muutin! Tosin nyt Kesälahdella Muikkumarkkinoitten tähden. Kaveri antoi kilon uusia perunoita. Kova meno.
Maassa tuli voimaan laki, jonka mukaan autoilijoilla ja motoristeilla on oltava mukanaan käyttövalmis alkometri. Sääntö koskee BBC:n mukaan myös ulkomailta tulijoita. Ranskan poliisi onkin ilmoittanut ryhtyvänsä pistokokeisiin esimerkiksi Kanaalin alittavan tunnelin suulla ja lauttasatamissa.
Onkohan se sitten lieventävä asianhaara, jos sanoo moiseen nollat puhaltaneensa?
Saavuttuaan Ruotsin ilmatilaan, koneen ovessa ilmeni jonkinlaista vikaa. Kone menetti rajusti korkeuttaan ja Maarianhaminan kohdalla se joutui kääntymään takaisin kohti Ruotsia.
Kone joutui pudottamaan hurjan määrän polttoainettaan Itämereen. Joidenkin arvioiden mukaan koneesta laskettiin ulos jopa 90 000 litraa polttoainetta, jotta suurikokoinen kone pystyisi laskeutumaan turvallisesti takaisin Pariisiin.
Kyseessä on hyvin harvinaislaatuinen tapahtuma. Koneen matkustajamäärästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta kysiseen Airbus A380 -matkustajakoneeseen mahtuu yli 800 matkustajaa.
11 €uron rikesakko. Jokusen kerran saa jäädä kiinni ennenkuin mittarin hinta kuolettuu...
Intternetti är slutat.
Mikähän juttu tässäkin on, kun aina kun näin käy joku toimittajan irvikuva kuvittelee polttoainetta kipatun mereen, ja joka kerta "selviää" kerosiinin haihtuvan ilmaan.Perkeleen ranskalaiset tuli meijän meriä sotkemaan. Tuommoinen olis alas rysähtäessään aiheuttanut muutamallekin lounaisrannikon vpk:lle niin sanotun "talli tyhjäksi"-lähdön.
Mikähän juttu tässäkin on, kun aina kun näin käy joku toimittajan irvikuva kuvittelee polttoainetta kipatun mereen, ja joka kerta "selviää" kerosiinin haihtuvan ilmaan.
Ilmeisesti oli oletettu, ettei kone ollut tarpeeksi ylhäällä, kun sen kerrottiin menettäneen rajusti korkeutta. Näköjään puoltoistakilometriäkin riittää. Mutta tokihan siitä osa alaskin tulee.