FW08
Registered User of Talent
I don't get it.
Mister, what you don't get would fill the Grand Canyon.
I don't get it.
Mister, what you don't get would fill the Grand Canyon.
Mitähän jyväskyläläismiehen päässä on liikkunut, kun nähnyt puhelinlaskun ja ynnäiltyään, että kannattiko valittaa?KSML: Mies sai 87 euron parkkisakon, vaikka sakkolappua ei annettu
Keskisuomalainen kertoo miehen hakeneen maaliskuussa vaimoaan linja-autolta Jyväskylän keskustassa. Mies pysäköi muutamaksi minuutiksi Matkahuollon pakettipalvelun parkkipaikalle.
Vajaan kuukauden kuluttua miehelle tuli yksityiseltä pysäköinninvalvojalta maksumuistutus parkkikiekon puuttumisesta kyseisen pysäköinnin aikana. 60 euron valvontamaksuun oli lisätty viiden euron muistutusmaksu.
Kyseessä oli ensimmäinen miehen näkemä dokumentti siitä, että hänen väitettiin pysäköineen virheellisesti. Hän pyysi todisteita tapahtuneesta.
Pysäköinninvalvontayhtiö todisti parkkikiekon puuttumisen valokuvilla. Yhtiön toimitusjohtaja toteaa Keskisuomalaisessa, että pari kertaa vuodessa lappu saattaa unohtua "inhimillisen virheen vuoksi" tai esimerkiksi lentää tuulen voimasta pois tuulilasista. Toimitusjohtajan mukaan tällöin viiden euron maksumuistutuskulu poistetaan tällöin.
Jyväskyläläismiehen maksettavaksi tuli lopulta reklamaation jälkeen 87 euroa. Puhelinsoitot pysäköinninvalvojalle maksavat yli kaksi euroa minuutilta.
Mitähän jyväskyläläismiehen päässä on liikkunut, kun nähnyt puhelinlaskun ja ynnäiltyään, että kannattiko valittaa?
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288587921999.html
Ääh noi Charlien perfect age womanit voisi keskittyy mun ikäsiin perfect age maneihin... Muttajoo money talks. :ahem:
justjustYleensäMuttajoo toi Jana Jordan on jo vuosia tuttu. jostain vuodesta 05 katellu sen kuvia usein.. Noh nyt se alkaa 86 syntyneenä olla hieman vanhahko tai siinä limitillä.
On toisiakin keinoja![]()
Mitähän jyväskyläläismiehen päässä on liikkunut, kun nähnyt puhelinlaskun ja ynnäiltyään, että kannattiko valittaa?
Yksityisen pysäköinninvalvojan kanssa tapahtunutta. Arjen sankari printtaili lappua tuulilasiani varten rööki suussa kun juuri satuin tulemaan muutaman minuutin kioskipiipahduksen jälkeen autolleni.
Otin tyypistä kuvan ja näytin sen hänelle puhelimen näytöltä. Totesin vaan, että näyttää todella hyvältä kun noissa firman kuteissa rööki suussa teet duuniasi. Tehtiin sitten sopimus saman tien. Poistin kuvan puhelimesta ja myös sakko (<-en pidä noita oikeasti edes sakkoina yksityisiä, pelkkää rahastusta) katosi.
Mistäs se sakko sitten olisi tullut, jos yhtä valokuvaa noin säikähtää?
No enpä tiedä. Se oli lähiökerrostalon katukerroksessa toimiva kioski, josta kävin itsekin ostamassa matkallani tupakkaa. Veikkaisin että siinä pihassa oli joku "hyväksyt ehdot" kyltti jossakin kohtaa. Villi veikkaus. Pitäisi käydä paikan päällä että tietäisi. En aio.
Arvelin vaan ja juolahti mieleen että duunissa ei nyt kumminkaan tuokaan saa polttaa ja se on firmalle kuin firmalle tänä päivänä todella huonoa mainosta. Arvelin ilmeisen oikein ja tyyppi ei halunnut kuvansa etenevän mihinkään. En tosin edes sellaisella uhkaillut, sanoin vaan että onpa tyylikästä.
Missä kielletään duunissa polttaminen? Taisi olla kaverilla ei puhtaat jauhot pussissa, kun noin vähästä säikähti.