Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KESÄKAUSI 2013

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
En, mutta yllätyin että puolustat kisoja maassa jossa on ihmisoikeusongelmia, sekä vuonna 1980, että nykyään.
Tuo eli ihmisoikeusongelmat/turvallisuus yms. pitäisi olla ns. framella, kun kisaisäntiä valitaan.

Minä en niinkään puolusta Venäjää (homovastaisia lakeja tms.), mutta olen sitä mieltä että urheilutapahtumassa tulisi keskittyä urheluun.

Jos urheilijat vievät/esittävät kisoihin osallistuessaan luontevalla tavalla kulttuuriaan tai toimintatapojaan tai suhtautumista muihin ihmisiin ei minulla ole mitään sitä vastaan. Siinä tilanteessa, kun aletaan "väkisin protestoimaan" erinäisiä asioita ollaan mielestäni väärillä poluilla. Varsinkin, jos urheiluun sotketaan politiikkaa, kuten 1980 (kylmä sotahan oli boikotin syynä, eikä ihmisoikeudet).
1135238901668.jpeg

Ja näitähän (protesteja) on nähty iät ajat. Enkä todellakaan vastusta homoja, mustien oikeuksia tai useampaa muutakaan asiaa, joita on aikojen kuluessa protestoitu. Eikä unohdetan myöskään 72 olympilaisten verilöylyä. Siinäkin kyse oli poliittisesta kannanotosta.
 
Viimeksi muokattu:
Juuri näin; Islam ei ole sen sivistymättömämpi uskonto kuin Kristinuskokaan. Erikseen on ne, jotka lukevat Raamattua, Koraania tai mitä tahansa pirun lailla. Niitä on jokaisessa uskonnossa. Islamia on turha pelätä.

Jep, eihän ne heikomman elintason islamilaisista maista länsimaihin muuttavat meidän länsimaisten elintasoa laske samaksi, kuin heillä oli kotimaassaan. Meillä on edelleen sama elintaso ja tietämys käytössä. Sen sijaan noiden maahanmuuttajien tietämys asioista ajan mittaan kasvaa ja todennäköisesti eivät enää ajattele niin mustavalkoisesti uskontoon liittyvistä asioista. Ehkä he siirtävät sitä tietämystä jossain määrin myös takaisin kotimaihinsa.
 
kylmä sotahan oli boikotin syynä, eikä ihmisoikeudet.

Afganistanin miehitys oli vain tekosyy boikotoida Moskovan olympialaisia. Taustalla oli juurikin ihmisoikeudet, ja kuinka NL ei antanut periksi niistä yhtään ETYK 1975 -sopimuksen vastaisesti. NL sai siis vuonna kansainvälisen hyväksyntänsä siirtomaihinsa Itä-Euroopassa, mutta ETYK:in kolmas kori tarkoitti sitä, että ihmisoikeustilannetta oli parannettava.
 
Afganistanin miehitys oli vain tekosyy boikotoida Moskovan olympialaisia. Taustalla oli juurikin ihmisoikeudet, ja kuinka NL ei antanut periksi niistä yhtään ETYK 1975 -sopimuksen vastaisesti. NL sai siis vuonna kansainvälisen hyväksyntänsä siirtomaihinsa Itä-Euroopassa, mutta ETYK:in kolmas kori tarkoitti sitä, että ihmisoikeustilannetta oli parannettava.

No vittu ihmisoikeuksista kukaan ei olis edes 80-luvulla boikotoinu. Pelkkää kommunismin vastaista boikotointia, kuten sitten taas toisinpäin 84 Losissa
 
Islamilaisissa maissa sitä Koraania luetaan valitettavasti edelleen ku piru Raamattua (heh.). Josko sielläkin joskus alettaisiin ajatella enämpi omilla aivoilla uskonnon sijaan, niin asiat muuttuisi sielläkin.

Tuosta tulee mieleen se mitä Egyptissä tällä hetkellä tapahtuu, koska siellä Muslimiveljeskunta käskee ihmisten osoittaa mieltä vaatien Mursin palauttamista valtaan ja osa ihmisistä tottelee sokeasti Muslimiveljeskunnan käskyjä ajattelematta sitä, että jos Mursi palautettaisiin valtaan ei mielenosoitukset todellakaan lopu.

Muslimiveljeskunta ja Mursin kannattajat eivät nähtävästi huomanneet, että Mursista oli hyvää vauhtia tulossa samanlainen diktaattori jollainen aiemmin syrjäytetty Mubarak oli ja siksi hänet oli pakko syrjäyttää ennen kuin se olisi ollut liian myöhäistä.

Jotenkin tuntuu siltä, että Muslimiveljeskunnan motiivi mielenosoitusten lietsomiseen Mursin saamiseksi takaisin valtaan on se, että Mursi oli vallassa ollessaan Muslimiveljeskunnan kumileimasin ja kun hänet syrjäytettiin ei Muslimiveljeskunta enää pysty pitämään Egyptiä vallassaan.
 
Olisi kamala onnettomuus jos joutuis Epyktin pressaksi. Hommasta ei jäädä eläkkeelle vaan pyttyyn :p
 
Olisi kamala onnettomuus jos joutuis Epyktin pressaksi. Hommasta ei jäädä eläkkeelle vaan pyttyyn :p

Tästä tuli se kasku mieleen, että kun joku Tsekkoslovakialainen delegaatio oli vierailulla Suomessa joskus 70-luvulla. Ajoivat Inkoossa, sattumalta Mauno Koiviston mökin ohi, jossa Koivisto oli hakkaamassa kiviä, varmaan rantasaunan pihakiviksi tms. Tsekit kommentoivat siihen, että heilläkään ei enää nykyään tapeta entisiä pääministerejä.
 
Minä en niinkään puolusta Venäjää (homovastaisia lakeja tms.), mutta olen sitä mieltä että urheilutapahtumassa tulisi keskittyä urheluun.
Ja vitut. Suurten urheilukisojen suolahan nimenomaan on juuri se, että kuka loukkaantuu mistäkin laista tai tavasta ja protestoi ja taas kuka loukkaantuu tästä protestoinnista. Urheilukisat ilman mitään häsmäkkää ovat niin pirun tylsiä.
 
Minä väitin, että homojen suvaitseminen maailmankartalla kättelee täydellisesti elintasokartan kanssa. Kiistä se jos kykenet. Tiedämme molemmat, että et pysty siihen.

Jos tuo kaikki on sinusta sattumaa niin I rest my Case ;)

Tuo päätelmä on aivan yhtä pätevä kuin jäätelön syönnin määrä verrattuna hukkumiskuolemiin.
 
Tämänkin homous -asian hyväksyminen kuuluu ihmisen henkiseen evoluutiooon. Ei ennakkoluuloisuus ole uskonnon tuote, se on ihmisen perusominaisuus. Homouden vastustaminen on juurikin evoluution poikima ajatus, sillä se on ihmisen oman suvun jatkamisen "vastaista". Homoseksuaaleilta ei synny jälkeläisiä.

No jaa. Evoluutioteorian mukaan on pyrkimys levittää omia geenejään mahdollisimman paljon, siinä mielessä suhtautuminen homomiehiin tulisi olla heteromiesten osalta positiivista, koska kilpailu naisista olisi hieman helpompaa. Naisten osalta taas lesbous ei kai estä paneskelua miesten kanssa lisääntymistarkoituksessa.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös