Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KESÄKAUSI 2014

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Niin no...joo...sattuneesta syystä olen seuranut varsin tarkkaan SCC:n tilannetta. Usko siihen, että jotain olleellista tapahtuisi alkaa kieltämättä horjua.

Todennäköisemmin hankkeeseen ei liity mitään kovin mystistä. Rahoitus on ollut ongelma vuodesta 2010 asti ja lopulta Ritaluoma sortui (parempien puutteessa) epäluotettaviin sijoittajiin.
Rahaahan Ritaluomalla on ollut omasta takaa käytettävissä aiemmista liiketoimista (Sunny Trading) ja omat kiinteistöt yms. Varmasti joku muukin on tehnyt sijoituksen. Varojahan on kulunut kaiketi (siis velkaa on) noin 12 miljoonaa. Ei kunnan varoja eli yksityisten ja Ritaluoman omia.

Tilinpäätöstietojakaan ei kannata ihan hirveästi tarkistella. Tuottamaanhan kyseinen firma alkaisi tuottamaan vasta sen jälkeen, kun se on valmis. Parin vuoden rakentamiseen kuluvana aikana tulisi jatkuvasti kymmeniä miljoonia euroja miinusta. (rakennuskustannukset, henkilökustannukset jne.)

Kokonaisuudessahan koko projekti olisi maksanut n. 160 Meuroa. Sinänsä tuo mainittu "sambialaissijoitus" olisi ollut varsin pieni osa, jolla olisi ollut tarkoitus ostaa tontti + aloittaa rakentaminen. Ongelmana ei myöskään varmasti ole pelkkä tontin maksu (8 miljoonaa), vaan koko rahoituspotin hankkiminen.
 
Mihin se 12 miljoonaa on käytetty? Neljä tai viisi henkeä on ollut töissä toki, sekä saatu tolppa pellolle pystyyn. Mutta ei ole tonttia, rakentamisesta puhumattakaan.
 
Tuoko se oli Nomin lähes varma tuleva työpaikka? :D
 
Mihin se 12 miljoonaa on käytetty? Neljä tai viisi henkeä on ollut töissä toki, sekä saatu tolppa pellolle pystyyn. Mutta ei ole tonttia, rakentamisesta puhumattakaan.
Varoja (lainaa) on 12 miljoonaa. Tämä siis huhu. Paljonko sitä sitten yhteensä käytetty on arvoitus. (varoja mennyt luonnollisesti palkkojen lisäksi toimitilojen vuokraan + toimistotekniikkaan + osakkeiden osto kaupungilta jne.) SCC:llähän on ollut v. 2010 alkaen 3-5 henkilöä töissä.

Tuoko se oli Nomin lähes varma tuleva työpaikka? :D
Haista vittu! :D

:(
 
Viimeksi muokattu:
Sarjassamme tein ite ni säästin.

Tee se itse -miehet yrittivät säästää 800 euroa - ei olisi kannattanut
Julkaistu: 26.8.2014 16:27

Kaksi tee se itse -miestä päätti nuukailla ja vaihtoi itse vapaa-ajanasuntonsa öljysäiliön Kärkölässä.
Työ olisi edellyttänyt Turvallisuus- ja kemikaaliviraston päteväksi arvioimaa ammattimiestä, mutta kaksikko teki homman omatoimisesti ja odotti säästävänsä noin 800 euroa.

Ensimmäisen täytön yhteydessä rakennuksen sisätiloihin asennettu säiliö halkesi kovan paineen alla, koska siinä ei ollut vaatimusten edellyttämää ilmaputkea.

Ilmaputken lisäksi kaksikolta oli unohtunut muutakin. Säiliö ei ollut määräysten vaatimassa suoja-altaassa, joka olisi estänyt karkuun päässeen öljyn menon viemäriverkkoon. Kärkölän kunnan viemäriverkkoon karkasi 1300 litran öljylastista lähes puolet.

Kaksikkoa syytettiin Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa ympäristön turmelemisesta. Noin 50-vuotiaat miehet myönsivät rikoksensa.

Kumpikin tuomittiin 30 päiväsakkoon. Sakkosummiksi tuli 930 ja 240 euroa.

Syyttäjä vaati miesten saamaa 800 euron hyötyä valtiolle, mutta käräjäoikeus hylkäsi vaatimuksen.

Runsaan puolentoista vuoden takainen laiton säiliöremontti tuli hintoihinsa. Pilaantunutta maata jouduttiin puhdistamaan lähes kymmenen kuutiota. Miehet joutuivat maksamaan noin 5000 euron puhdistuskulut.

Loppujen lopuksi kaikkien kulujen kanssa tavoiteltu muutaman satasen säästö muuttui noin 7000-8000 euron lisäkuluksi.
 
On siinä ollut ammattimiehet asialla.

Itse asiassa ei ole ollut vaan kaksi amatööriä ja uutisessakin sanotaan että työ olisi edellyttänyt Turvallisuus- ja kemikaaliviraston päteväksi arvioimaa ammattimiestä, joita nämä kaksi tee se itse -miestä eivät kaikesta päätellen olleet joten ammattilaiselle kuulunut työ toteutettiin kahden ei-ammattilaisen toimesta vaikka työ olisi pitänyt teettää ammattilaisella joka ei olisi todennäköisesti tuollaista virhettä tehnyt ja siksi virhe pääsi tapahtumaan.
 
Hartsa soitti ja käski palauttamaan lankansa.
 
Voi hyvää päivää!. Mitenpäin toi nyt sitten menee. Huomaa, kuinka turha virasto tuokin on:rolleyes:

Oppilailla on oikeus pitää kännykät mukana koulussa

Imatralaismies teki kantelun aluehallintovirastoon, kun koulussa päätettiin ottaa oppilailta kännykät pois koulutuntien ajaksi. AVI:n mukaan kännyköiden poisottaminen rikkoo lakia.

Imatralaismies teki kantelun, koska Itä-Suomen suomalais-venäläisessä koulussa Imatralla kerättiin kaikilta ylempien luokkien oppilailta kännykät pois oppituntien ajaksi viime vuonna.

Koulu perustelee kännyköiden poiskeräämistä häiriköinnillä. Koulussa oli jo pidemmän aikaa ollut häiriöitä, kun oppilaat olivat käyttäneet kännyköitä oppitunnin aikana.

Perusopetuslain mukaan kännykän tai minkä tahansa esineen voi ottaa yksittäiseltä oppilaalta pois, jos se merkittävästi häiritsee oppilaan itsensä tai muiden keskittymistä opetukseen.

Koulu ei kuitenkaan voi omilla järjestyssäännöillään poiketa perusopetuslain pykälistä, jotka takaavat oppilaille oikeuden omiin tavaroihinsa.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Imatralainen -lehti.

Ani Malmi
Yle Etelä-Karjala
 
Voi hyvää päivää!. Mitenpäin toi nyt sitten menee. Huomaa, kuinka turha virasto tuokin on:rolleyes:

Perusopetuslain mukaan kännykän tai minkä tahansa esineen voi ottaa yksittäiseltä oppilaalta pois, jos se merkittävästi häiritsee oppilaan itsensä tai muiden keskittymistä opetukseen.

Koulu ei kuitenkaan voi omilla järjestyssäännöillään poiketa perusopetuslain pykälistä, jotka takaavat oppilaille oikeuden omiin tavaroihinsa.

Elikäs häiriköiltä voi kerätä puhelimet pois tuohon perusopetuslain pykälään nojaten, muttei voi kerätä niitä kollegtiivisesti kaikilta pois, ilman että yksilöi jokaiselle erikseen syyn kännykän poistolle.

Jatkossa siis häiriköiltä puhelimet veke aina tilanteen mukaan ja muut saavat luurinsa pitää.
 
Ihan jatkuvalla syötöllä jaksaa hämmästyttää tuo aluehallintovirasto että mistä kaikesta ne vastaakaan.
 
Elikäs häiriköiltä voi kerätä puhelimet pois tuohon perusopetuslain pykälään nojaten, muttei voi kerätä niitä kollegtiivisesti kaikilta pois, ilman että yksilöi jokaiselle erikseen syyn kännykän poistolle.

Jatkossa siis häiriköiltä puhelimet veke aina tilanteen mukaan ja muut saavat luurinsa pitää.

Miksi ei tasavertaisuuslain perusteella kaikilta? Sehän on epäreilua, jos vain joiltakin otetaan puhelin pois ;)
 
Ylös