Eräs tuttu tamperelainen pyöräilijä on keksinyt oivan turvakeinon polkupyörien äänettömyyteen . Hän nimittäin ajaa kolme sorbuspulloa muovikassissa sillee hieman huojahdellen, jolloin pullot pitävät ns. turvakilinää.
Mä laskin tänään Hervannasta Lukonmäkeen ja voi poijjaat kun oli haipakkata. Arviolta 50-vuotias isäni jäämistöstä periytynyt pyörä vingahteli niin että pelotti.
Nainen pahoinpitelee miestä puistossa - sivullisten reaktio yllättää
Tiistai 27.5.2014 klo 20.57
Brittiläisen mediatoimiston tekemässä videossa pariskunnan riita muuttuu fyysiseksi.
Kolmella piilokameralla kuvatussa tilanteessa näyttelijät esittävät pariskuntaa, joka ajautuu riitaan keskellä puistoa Lontoossa. Ensin riita päättyy siihen, että mies kohtelee naista erittäin kovakouraisesti. Lavastettua tilannetta aidoksi luulevat sivulliset ryntäävät tilanteeseen väliin ja mies saa kuulla kunniansa.
Seuraava kohtaus on muuten samanlainen, mutta pahoinpitelijänä on "pariskunnasta" nainen. Yleisön reaktiot ovat tyystin erilaiset.
Kampanjan taustalla on brittiläinen, perheväkivallan ehkäisemiseen keskittynyt hyväntekeväisyysjärjestö Mankind initiative. Nimellä "Väkivalta on väkivaltaa" toteutetun kampanjan ideana on lisätä tietoutta miesten kokemasta perheväkivallasta.
Tämä olisi sopinut johonkin feminismitoikkiin. Ja videon toisesta osasta tulee mieleen Pyryf. (ja Melinda)![]()
Mä laskin tänään Hervannasta Lukonmäkeen ja voi poijjaat kun oli haipakkata. Arviolta 50-vuotias isäni jäämistöstä periytynyt pyörä vingahteli niin että pelotti.
Meinaa tulla ihan aitoa kuolemanpelkoa kun vähän aikaa antaa vaapasti rullata. Ylöspäin mentynä toki hyvä treeni.
Niin on kylllä niin syvälle juurtuneita rooleja/+ennenkaikkea asenteita, että siihen tarvitaan 107xenämpi saarnoja + saman verran vuosia.Paljon kiertänyt somessa tuo video. Voisin pitää pitkänkin saarnan aiheesta "Kuinka feminismin pyrkimys heilauttaa syväänjuurtuneita sukupuolirooleja hyödyttää myös miehiä mm. perheväkivaltatapauksissa," mutta vittuiluksihan se vain menisi.
Jännä yhteensattuma, että mulla soi just Ramones tuossa taustalla. Tuli sopivassa saumassa aloitettua hankintajärjestyskuuntelu ja sopivaa tahtia suoritettua sitä, että just nyt soi yhtyeen kokoelma.Paljon onnea Ramones -merkkiselle orkesterille kultalevyn johdosta. Aikansa se otti, 38 vuotta, mutta kyllä se sieltä sitten tuli.
Jännä yhteensattuma, että mulla soi just Ramones tuossa taustalla. Tuli sopivassa saumassa aloitettua hankintajärjestyskuuntelu ja sopivaa tahtia suoritettua sitä, että just nyt soi yhtyeen kokoelma.