Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KESÄKAUSI 2015

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Noissahan se onkin hieman rajatapaus, että onko rikos ja rangaistus oikeassa suhteessa.

Sitä voi miettiä ja myöskin siihen suuntaan että mitäpä se meile kuuluu. Eri maa, erinlainen näkemys oikeudesta.

Väitänpä silti, että Suomessa väkivalta- ja seksuaalirikoksista tuomitaan aivan äärettömän hellävaraisesti. Kansalle on annettu sellainen mielikuva että näin sopeutetaan törkeimmät tyypit takaisin yhteiskuntaan onnistuneesti.

Vaan eihän se näin ole. Satavarmasti jos lähdetään kadulta kyselemään ihmisiltä ovatko rangaistukset kohdallaan, niin vastaus ei mairittele päättäjiä.

Päättäjät eivät kuitenkaan ole tästä täysin vastuussa, vaan tuomioistuimien tulkinta rangaistusasteikkojen kanssa. Veikkaisin että ohjaus tuomarikunnalle tulee lähinnä sisäministeriön virkamiehiltä ja kansanedustuslaitoksen tekeminen tässä on melko marginaalista.

Loppujen lopuksi kyse on aina rahasta. Maksaa liian paljon pitää ihmistä vankilassa.
 
Luulis, että tällaiset tutkimukset herättäis Tsipraksen, vuan onkohan hän hirttäytynyt liiaksi kiinni vaalilupauksiinsa.

Nehän voi syödä. Kysykää vaikka SSS-hallitukselta.
Raportissa ennustetaan, että jos maa
joutuisi eroamaan eurosta, seurauksena
olisi syvä lama, kansalaisten tulojen
dramaattinen väheneminen ja
työttömyyden raju kasvu.
Jos tuota enemmän pohjalle pääsevät millään keinoin, niin ohittavat Somalian mittarilukemissa.
 
Jos tuota enemmän pohjalle pääsevät millään keinoin, niin ohittavat Somalian mittarilukemissa.

On niillä mun mielestä pikkuisen eroa vielä, vaikka BKT romahtaisi 30 %.

Somalia
BKT (2010) sijalla 158
– yhteensä 5 896 milj. USD[3]
– per asukas 600 USD

Kreikka
BKT (2013) sijalla 51
– yhteensä 267 miljardia USD[1]
– per asukas 23 600 USD
 
Mun on vaikea kuvitella noin 50-vuotiaan ja 15-vuotiaan seksisuhdetta millään tavalla rajatapaukseksi. Mikä sun mielestä sitten on sopiva rangaistus lapsen hyväksikäyttäjälle?

Esim. Ruotsissa tuo ei olisi ollut rikos koska siellä suojaikäraja on 15
 
Jostain kommenteista on vaan aistittavissa, ettei wikipediaa ole tarvinnut kurkkia.
 
Espanjassa on 13 ja Unkarissa se on vain määritelty murrosiäksi. Eipä tuo asiaa muuksi muuta.

Helposti lehdistö vetää yhtäläisyysmerkit hyväksikäyttö=raiskaus. Vähän jäi epäselväksi oliko tuossa pakotettu poikaa.
 
On niillä mun mielestä pikkuisen eroa vielä, vaikka BKT romahtaisi 30 %.

Somalia
BKT (2010) sijalla 158
– yhteensä 5 896 milj. USD[3]
– per asukas 600 USD

Kreikka
BKT (2013) sijalla 51
– yhteensä 267 miljardia USD[1]
– per asukas 23 600 USD
Ei sitä isommalla BKT:lla ilman työtä ja yhteiskunnan tukea elävä saa sen enempää kattoa pään päälle tai lääkärin palveluita.
 
11054407_1630291840550235_2579402478298659706_n.png
 
Mun on vaikea kuvitella noin 50-vuotiaan ja 15-vuotiaan seksisuhdetta millään tavalla rajatapaukseksi. Mikä sun mielestä sitten on sopiva rangaistus lapsen hyväksikäyttäjälle?
Eri maissa on eri lait. Se, mikä on toisaalla laillista onkin toisaalla pitkän kakun toimintaa.

Suomen elinkautisen ylittävä rangaistus ei ainakaan ole sopiva rangaistus.
 
Voi hitto!:D
Vartija ja poliisi estivät 25-vuotiaan miehen tuoksuvat meikkausaikeet Tampereen keskustassa
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1434673642132.html
25-vuotias mies (s.1990) jäi keskiviikkona illalla kiinni näpistyksestä Tampereen keskustassa, poliisi tiedottaa.
Poliisin mukaan mies meni erääseen liikkeeseen keskusta-alueella, mutta laukkuunsa lappamia tavaroita hän ei maksanut. Vartija otti nuorehkon miehen kiinni.

Ja mitä pussukassa pullistelikaan.

Mies oli näpistänyt partaveden, kolme siideriä, pastilliaskin ja poskipunasiveltimen.

– Ehostusaikeet kuitenkin kokivat kolauksen vartijan otettua miehen kiinni ja poliisin käsiteltyä asioinnin päiväsakoin näpistyksestä, poliisi kertoo tapauksesta.

Tarina ei kerro, kuinka paljon mies olisi tarvinnut ehostusta ja tuoksujen tuomaa naamiointia.
Että tämmöistä raavaat nuoret miehet nykyään tekee...:o
 
Luonnon monimuotoisuus on muutakin kuin jokin suojeltu, minimalistinen kukkaketo jossain pöndellä.

Niin, ja se nimellisesti jonkun koppakuoriaisen vuoksi suojeltu maapläntti ei ole suojeltu pelkästään sen ötökän vuoksi, vaan sen biotoopin, jossa kyseinen olento asustaa.
 
Ylös