Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KESÄKAUSI 2016

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Tarttis saada perussuomalaisille jonkinlainen paikkakiintiö journalismiyliopistoihin.
 
Ei-sosialisteille voisivat ainakin jonkun vähemmistökiintiön jo myöntää.
 
Otaniemessä opiskellessa tuntui, että olemassa on vain kaksi puoluetta, kokoomus ja vihreät.
 
En tiiä saatana mikä siinä on. En ole kuunaan päivänä ollut kiinnostunut esim. opiskelutovereiden poliittisista suuntaumuksista. Toiset toki ovat niin helvetin urpoja ja fanaattisia oman hommansa suhteen, että sitä ei voi välttyä saamasta selville, halusi tai ei.
Määritteleekö se jotenkin ihmisen kaikki edesottamukset ja ulosannit, miten hän talousasiat funtsii? Vissiin, kun on niin monelle niin tärkeä asia tietää kanssaeläjistä.
 
En tiiä saatana mikä siinä on. En ole kuunaan päivänä ollut kiinnostunut esim. opiskelutovereiden poliittisista suuntaumuksista.

Komp. Vaikkakaan Virtain AMK:ssa varmaan kukaan ei edes tiennyt mikä oli vaikealta kalskahtava sana 'politiikka'. Kunhan Nallellassa riitti pilveä niin hyvä tuli.
 
Liekö akateemisten vitsaus? En muista että tekussa olisi koskaan politiikkaa jarnattu. Luojan kiitos.
 
En tiiä saatana mikä siinä on. En ole kuunaan päivänä ollut kiinnostunut esim. opiskelutovereiden poliittisista suuntaumuksista. Toiset toki ovat niin helvetin urpoja ja fanaattisia oman hommansa suhteen, että sitä ei voi välttyä saamasta selville, halusi tai ei.
Määritteleekö se jotenkin ihmisen kaikki edesottamukset ja ulosannit, miten hän talousasiat funtsii? Vissiin, kun on niin monelle niin tärkeä asia tietää kanssaeläjistä.

Omassa työssä huomannut että poliitista suuntaumista haastavampaa on uskonnollinen suuntautuminen asiakkaassa. Oikeasti.:thumbfh:

Voi elämäm kevät, kun alat sorvaamaan tv-kampanjaa lestadiolaisen kanssa. :o
 
Komp. Vaikkakaan Virtain AMK:ssa varmaan kukaan ei edes tiennyt mikä oli vaikealta kalskahtava sana 'politiikka'. Kunhan Nallellassa riitti pilveä niin hyvä tuli.

Olimma jo 18 vuotiaita, siis äänestysoikeuden omaavia henkilöitä, kun ammattikoulun englannintunnilla edessäni istuva NatsiTomi kääntyi tuolissaan ympäri, tuijotti minua silmiin tyhjällä katseellaan ja kysyi, mitä vittua se politiikka on?
 
En tiiä saatana mikä siinä on. En ole kuunaan päivänä ollut kiinnostunut esim. opiskelutovereiden poliittisista suuntaumuksista. Toiset toki ovat niin helvetin urpoja ja fanaattisia oman hommansa suhteen, että sitä ei voi välttyä saamasta selville, halusi tai ei.
Määritteleekö se jotenkin ihmisen kaikki edesottamukset ja ulosannit, miten hän talousasiat funtsii? Vissiin, kun on niin monelle niin tärkeä asia tietää kanssaeläjistä.
Otaniemessä kokoomuksen ja vihreiden omat yhdistykset näkyivät todella selvästi kaikissa tapahtumissa, johon yleensä kaikki teekkariyhdistykset osallistuivat, tyyliin pitivät Otasuunnistuksen rasteja. Edustajiston vaaleissa mm. pikkuserkku pääsi Kokoomusteekkarien listoilta läpi. Ei niissä (ennen Aaltoa) mielestäni näiden kahden puoleen lisäksi juuri muut poliittiset ryhmät saaneet paikkoja. Eniten ajattelin kommentillani tätä uloskin näkyvää puolta. Toki ihmisten kanssa keskustellessa saattoi kanssa huomata, että Lepomäki ja Kasvi olivat kovia nimiä.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös