Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KESÄKAUSI 2016

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Nyt kaikki touhuumaan lisää Ristinritareita kotimaan ja kirkon palvelukseen, vaikka perse olisikin auki.

Tilastokeskus: Syntyvyys laskee yhä


Syntyvyysluvut ovat pienimmillään
sitten Suomen itsenäistymisen, kertoo
Tilastokeskus.

Suomessa syntyi tänä vuonna
ennakkotiedon mukaan 26 517 lasta
tammi-kesäkuun aikana, mikä on 912
lasta vähemmän kuin vastaavana
ajankohtana vuonna 2015.

Alkuvuoden vauvojen vähyys johtuu
edelleen taloudellisesta
epävarmuudesta
.

Tilastokeskuksen tietojen mukaan koko
vuonna 2015 syntyi 55 472 lasta, mikä
puolestaan on 1 760 lasta vähemmän kuin
vuonna 2014.
 
Lapsi maksaa yhteiskunnalle vähintään 200k€ ennen ku se alkaa tuottamaan veroeuroja. Kannattas tuoda valmiita aikuisia vaikka Venäjältä.
 
Liittyi varmaan, mutta kertoo organisaatiosta aika paljon jos puukoilla joutuvat riehumaan. Me ollaan voitolla.
Jep. Aika "pienistä" tekemisistä viitsii isis kunnian ottaa, verrattuna siihen mitä tässä männä aikoina ovat touhunneet.
 
Ei me vauvoja tarvita. Pakolaisleireiltä vaan hakemaan valmiiksi koulutettuja työikäisiä veronmaksajia.
 
Eiköhän se ole johtunut taloudellisesta epävarmuudesta tai sen odotuksista 9-15kk sitten...
 
Ruotsissahan laskivat että maahanmuuttajat ovat hyödyttäneet heitä noin 5 miljardin edestä.

Huono muisti. Huomaa että ikää on jo liikaa...

Ruotsi hyötynyt maahanmuutosta yli 90 miljardia euroa

Pakolaiset pitelevät EU-maiden ja EU:n lippuja mielenosoituksessa Istanbulissa Turkissa. Heitä ei päästettymatkustamaan busseilla eteenpäin Turkin rajakaupunkeihin.

Ruotsissa kesällä valmistuneiden selvitysten mukaan maahanmuutto on tuottanut Ruotsille 900 miljardia kruunua eli yli 90 miljardia euroa vuodesta 1950 lähtien ja tuonut kansantuotteeseen 22 prosentin kasvun.

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen arvioi lauantaina Ylen Ykkösaamussa, että pitkällä aikavälillä Suomeen tulevista suurista pakolaismääristä on hyötyä. Liikasen mukaan ulkomaalainen työvoima tervehdyttää suomalaista väestörakennetta ja auttaa hyvinvointivaltion rahoittamisessa.

Ruotsissa pitkällä aikavälillä tehtyjen selvitysten mukaan maahanmuuttajien kotouttaminen on Ruotsille kannattava investointi: se lisää kilpailukykyä, kasvattaa ulkomaankauppaa, vahvistaa yrittäjyyttä ja lisää työmarkkinoiden joustavuutta. Lisäksi maahanmuutto nuorentaa maan väestön ikärakennetta.

Selvitykset osoittavat, että maahanmuutosta aiheutuvat kustannukset ovat pääasiassa lyhytaikaisia, mutta hyödyt pitkäkestoisia. Taloudelliset hyödyt ovat kuitenkin kustannuksia vaikeammin mitattavissa, minkä vuoksi kustannuksia yleensä korostetaan ja hyötyjä aliarvioidaan.

Selvitykset ovat tehneet Reforminstitutet ja Arena Idén. Selvitysten tuloksista kerrotaan työ- ja elinkeinoministeriön sivuilla.

Reetta Paunonen
 
Paljon pitää tapahtua, että lähi-idästä ja afrikasta tänne saapuvat parantavat tilastoja. Ei koulutusta, kielitaitoa tai yhteistä kulttuuria. Sitten muutaman vuoden passivointi Suomen viranomaisten toimesta.
 
Anttilassa ollaan. Edullista on, mutta niin on myös pitkät kassajonot.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös