Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KESÄKAUSI 2017

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ja olisivat tarkkaavaisia, kun se on niin kovin tavallinen tapaus tuo auto+fillari+risteys=bäng.
 
Kattotaas onko (valtion)kirkolla oikeus rankaista lain noudattamista?

Homoja vihkinyt pappi odottaa tuomiota

Radikaalina tunnettu pappi Kai Sadinmaa
on vihkinyt homoparin ja synnyttänyt
jännitteitä kirkon piirissä.

Vihkimisestä tehtiin kantelu Helsingin
hiippakunnan tuomiokapituliin ja
Sadinmaa odottaa saavansa
rangaistuksen. Kantelun peruste on,
että Sadinmaa ei ole noudattanut kirkon
avioliittokäsitystä.

Jos kurinpitoseurauksia tulee, Sadinmaa
aikoo viedä ne oikeuteen, sillä hän on
noudattanut vihkimisessään lakia
.

Kirkon käsitys avioliitosta on eri,
kuin mitä nykyinen lainsäädäntö
tasa-arvoisesta avioliitosta sanoo.
 
Kirkko on itsestäänselvästi lain yläpuolella, sillä kirkossa lakia jakaa itse Jumala, eikä Katainen. Ihminen ei voi olla Jumala.
 
Sadinmaata vastustavat imaamipaavit joutunevat helvettiin, kun eivät Jeesuksen oppeja kannata.
 
C.Ronaldo nettoaa oheisen IS-linkin mukaan 370 000 € jokaisesta some-postauksestaan.
Miksiköhän en ole alun perin tehnyt Antin kanssa samaa diiliä? Tällöin meikäsedällä pullistelisi lompuukissa mukavanoloiset 18 654 660 000 egendeerusta. Se on enemmän kuin viitoinen, jonka nyt joudutte minulle kollektiivisesti lahjoittamaan kostoksi ja muutenkin.
 
Eino Leinon päivä, runon ja suven päivä (6.7.)

Heinäkuun 6. päivänä liputetaan runon, suven ja Eino Leinon (1978–1926) kunniaksi. Ylen sivut esittelevät runoilijana, lehtimiehenä, näytelmäkirjailijana ja kriitikkona tunnetuksi tulleen Eino Leinon elämää ja teoksia.
Runon ja suven päivää vietetään Kajjaanissa kevyessä vesisateessa, mittarilukema +9,0 astetta.
 
Hesari teki "oivallisen" uutisen aamulla tytöstä, jonka vanhemmat maksoivat 22 000 euron yksityisen korkeakoulutuksen, joka oli erityisen tyytyväinen saamansa opetuksen tasoon ja suositteli ihan kaikille, jotka eivät pääsykokeita jaksa. Tarinasta tosin jäi unohtumaan sellainen pikkufakta, että kyseinen "opiskelija" toimii myös koulun markkinointi- ja opiskelijarekrytointikoordinaattorina.
 
Hesari teki "oivallisen" uutisen aamulla tytöstä, jonka vanhemmat maksoivat 22 000 euron yksityisen korkeakoulutuksen, joka oli erityisen tyytyväinen saamansa opetuksen tasoon ja suositteli ihan kaikille, jotka eivät pääsykokeita jaksa. Tarinasta tosin jäi unohtumaan sellainen pikkufakta, että kyseinen "opiskelija" toimii myös koulun markkinointi- ja opiskelijarekrytointikoordinaattorina.

Varmaan tämä:
http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005280428.html

Näköjään sinne on tehty lisäys, jos sillä nyt paljoa on merkitystä. Hyvähän se on, että tuollaisia koulujakin on, ei tartte yhteiskunnan kaikkien koulutusta maksaa.
 
Sipilän ollessa vallassa, ei uskalleta tehdä enää lapsiakaan? :frank:

Lapsia syntynyt Suomessa ennätysvähän


Syntyvyys on laskenut huomattavasti
alkuvuonna. Syntyneiden lasten määrä
laski Tilastokeskuksen ennakkotietojen
mukaan tammi-toukokuussa 7 prosenttia
verrattuna edellisen vuoden vastaavaan
ajankohtaan.

Tilastokeskuksen mukaan vielä viime
vuonna Suomessa syntyi 52 814 lasta.
Jos alkuvuoden trendi jatkuu myös lopun
vuotta, painuu syntyneiden määrä alle
50 000:n.

THL:n tutkimusprofessori Mika Gissler
ja Väestöliiton tutkimusprofessori Anna
Rotkirch pitävät näin suurta muutosta
poikkeuksellisena. Vuosituhannen alussa
syntyvyys oli pitkään jopa kasvussa.

1800-luvun nälkävuosina syntynyt viimeksi yhtä vähän lapsia.
 
Varmaan aika kirkas elämä silläkin heebolla, joka on ilmiantanut 12-vuotiaan, yritteliään pojan FB:lle ja verottajalle.
Tosin oon mäkin tolle kyllä kateellinen mutta silti.

Kateus on melkoinen moottori monelle asialle. Hiljan oli uutinen, että verottajalle oli tullut iso kasa kyselyitä kimppalottojen sopimuksista, liittyen epäilyksiin että "onkohan huijattu ja tehty sopimus jälkikäteen".
 
Verkon vihapuhetta vastaan iskevällä poliisiryhmällä vauhdikas alku: Kymmeniä juttuja, epäiltyjä ympäri Suomen
Ryhmä yrittää taltuttaa rangaistavaa vihapuhetta. Sillä on ollut tutkittavana jo yli 50 juttua, joista toistaiseksi viidesosa on edennyt syyteharkintaan.

https://yle.fi/uutiset/3-9708753

Jossain artikkelissa mainittiin, että ehkä joskus kymmenen vuoden päästä muistellaan tätä aikaa kuten muistellaan nyt aikoja, jolloin missä tahansa sai polttaa tupakkaa.
 
Ylös