Uuden WinCapitan taustalla aiemman pyramidiyrityksen jäseniä
julkaistu tänään klo 15:14, päivitetty tänään klo 18:18
Kaupparekisteri on hyväksynyt äskettäin uuden WinCapita-yrityksen jatkamaan sijoitusklubin valuuttakauppabisnestä. Rekisterin mukaan uuden yrityksen johdossa on jo alkuperäistä WinCapitaa edustaneita jäseniä.
Alkuperäinen sijoitusklubi lakkautettiin. Keskusrikospoliisin tutkimukset rahankeräysrikoksesta ja törkeästä petoksesta ovat loppusuoralla.
Nyt perustettu yritys, Worldwide Investment Solutions House WinCapita, on jo kutsunut väkeä koolle ensi sunnuntai-illaksi Espoon Barona Areenalle kuulemaan tulevasta toiminnasta. Tilaisuuden osallistujien tulee maksaa 100 euron pääsymaksu.
Ohjelmassa on hallituksen esittelyä, asiantuntijan puheenvuoro sekä yrityksen infosivun avaaminen internetiin. Osallistujia myös viihdytetään musiikilla.
Uuden yrityksen hallituksen jäsen, Jussa Kärkkäinen Lohjalta ei halunnut kertoa YLE Uutisille yrityksen tulevasta toiminnasta.
- Emme kerro mitään medialle. Tulemme julkisuuteen, kun on sen aika, Kärkkäinen sanoo.
Jussa Kärkkäinen kuuluu uuden yrityksen johtonelikkoon, joka on ollut mukana myös aiemmassa WinCapitassa. He ovat esiintyneet myös julkisuudessa kertomassa pyramidisijoitusyhtiön toiminnasta.
Toiminta jatkuu vanhan WinCapitan hengessä
Kaupparekisterin mukaan uuden WinCapitan liiketoiminta tuottaa ja markkinoi "digitaalisessa sijoitusalan toimintaympäristössä toimivia tuotteita ja palveluita."
- Se kehittää edelleen entisen WinCapitan tietokoneohjelmaa, jolla valuuttakauppaa tehdään automaattisesti, varatuomari Ilkka Pitkänen selventää YLE Uutisille.
Pitkänen on toiminut vanhan WinCapitan jäsenten edustajana.
Varsinainen WinCapita työllistää keskusrikospoliisia vielä jonkin aikaa. Sijoitusklubiin kuului yli 10 000 sijoittajaa, joista 2 200 teki rikosilmoituksen menettämistään 33 miljoonasta eurosta.
Finanssialan Keskusliitto ihmettelee ihmisten hyväuskoisuutta
Finanssialan Keskusliiton turvallisuusjohtaja Risto Karhunen ei tunne tuoreen yrityksen taustoja, mutta pitää tärkeänä että ihmisiä varoitetaan yrittäjistä. Siitäkin huolimatta, ettei varoituksilla ei tunnu olevan tehoa.
- On kokonaan eri asia on onko noista varoituksista hyötyä. Jatkuvasti on ihmisiä, jotka on valmiit lähtemään erilaisiin rahankeräys- ja muihin epämääräisiinkin hankkeisiin, toteaa Karhunen.
- Jos sijoittajayhtiö on vain sähköpostiosoite jossakin epämääräisessä maassa, niin ei kai sellaiseen sijoitustoimintaan lähde kuin ahne tai tyhmä, Karhunen jatkaa.
YLE Uutiset / Hilkka Säävälä
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2...iemman_pyramidiyrityksen_jasenia_1500614.html