Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KEVÄTkausi '10

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Onhan tuo yksi keino päästä köyhyydestä ja sairaudesta eroon.
icon14.gif


Brax lyhentäisi oluen myyntiaikaa

Oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) rajoittaisi keskioluen myyntiä. Ministeri harkitsisi oluen myyntiaikojen lyhentämistä entisestään kaupoissa, kertoo Savon Sanomat.

Brax säilyttäisi oluet myös ruokakauppojen valikoimissa. Kuopiolainen oikeuspsykiatrian professori Jari Tiihonen sanoi viime viikolla, että keskiolut pitäisi palauttaa vain Alkon myytäväksi.

Braxin mukaan tällainen muutos nykytilanteeseen olisi suuri ja häntä pelottaa yhteiskunnallinen vastareaktio. Ministeri uskoo, että oluen ottaminen kokonaan pois ruokakaupoista lisäisi pimeää kauppaa ja juomien ostamista netistä.
Jospa viedään keskiolut apteekkiin ja Kela-korvaukset sen mukaan miten nuhjuinen ompi ostaja.
 
Alma-Median lausuntoja lukiessa vastuu on näköjään kuulijalla. Tj Telanne myönsi hovioikeudessa, että hän yksinään päätti Korhosen erottamisesta. Aikaisemman version mukaan päätöksen teki yhtiön hallitus ja tämä tieto annettiin ulos pörssitiedotteena. Tiedotusosaston pörssitiedotteeseen kirjaaman "virheellisen tiedon" korjaamista Telanne ei nähnyt tarpeelliseksi ja väitti hallituksen päättäneen potkuista vielä Arto Nybergin haastattelussa sekä myöhemmin käräjäoikeudessa.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2054377
 
Alma-Median lausuntoja lukiessa vastuu on näköjään kuulijalla. Tj Telanne myönsi hovioikeudessa, että hän yksinään päätti Korhosen erottamisesta. Aikaisemman version mukaan päätöksen teki yhtiön hallitus ja tämä tieto annettiin ulos pörssitiedotteena. Tiedotusosaston pörssitiedotteeseen kirjaaman "virheellisen tiedon" korjaamista Telanne ei nähnyt tarpeelliseksi ja väitti hallituksen päättäneen potkuista vielä Arto Nybergin haastattelussa sekä myöhemmin käräjäoikeudessa.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2054377

Onkohan toi sitä moniarvoista viestintää, jota Alma sivuillaan mainostaa? Missio, Visio ja Arvot. Justiinsa juu.
 
Jos niille on tullu kirjoitusvirhe ja ne tarkoitti maniarvoista viestintää.
 
Ei mikään merkityksetön uutinen:
65-vuotiaille muumeille juhlanäyttely Helsingissä

Helsingin Sanomat

Muumit ovat esillä huhtikuun ajan Helsingin Rikhardinkadun kirjaston lastenosastolla. Muumimania!-näyttely juhlistaa kansainvälistä lasten kirjapäivää, jota vietetään joka vuosi H. C. Andersenin syntymäpäivänä. Näytteillä on eri vuosien muumimukeja ja muita muumituotteita.

Tänä vuonna on kulunut 65 vuotta ensimmäisen muumikirjan julkaisemisesta. Arabia on puolestaan valmistanut muumiastioita yhtäjaksoisesti 20 vuotta.
Johan tässä voisi eläkkeelle jäädäkin :ahem:
 
Enpäs tiennytkään, että muumit on noin vanha juttu. Jotain 20 vuoden luokkaa olisin lotonnut.
 
Uusi Suomi sanoi:
Seksi-ilmiö: Puita kaadetaan ”doggingin” takia

6000 puuta on kaadettu Englannin Darwenissa sijaitsevalta virkistysalueelta siellä esiintyvän seksi-ilmiön takia, kertoo paikallislehti Lancashire Telegraph.

12 hehtaarin alue on raivattu viime kuun aikana. Poliisi ja kuntapäättäjät yrittävät Lancashire Telegraphin mukaan näin estää "dogging-seksiä", jota harrastetaan alueella ahkerasti.

Dogging tarkoittaa seksin harrastamista julkisella paikalla. Se toimii siten, että toisilleen tuntemattomat ihmiset tapaavat netissä ja sopivat ajan ja paikan seksin harjoittamiseen. Tirkistelijät ovat tervetulleita. Dogging on syntynyt Isossa-Britanniassa ja levinnyt sieltä muualle Eurooppaan.

Puiden kaatamista selitetään myös sillä, että vanhat puut ovat heikkokuntoisia ja saattaisivat kaatua läheiselle tielle. Alueelle aiotaan istuttaa uutta kasvillisuutta.
Tuolla ei metsä pala
icon14.gif
 
Frendi oli käyny kesäasunnollaan. Oli tullu jo lumet alas päärakennuksen katolta. Ja samalla kuisti.
 
Ylös