Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KEVÄTkausi 2012

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Minusta eutanasiassa pitää katsoa, että onko ihminen yksilönä ihan vakaasta päätöksestään halu lopettaa elämänsä, se hänelle suotakoon. Aiemmin puhuin siitä, että ihmisen oikeus on saada työtä kuin olla ilman työtä.

Yhteiskunnassa ihmisellä pitäisi olla oikeus omaan ruumiiseen, ei muiden päätettäväksi (edes perheiden takia). Ihmiset saavat Suomessa halvat lääkereseptit ja toiset taas saavat todella kalliit reseptit, ettei niihin paljon ole varaa ja ketä lääketeollisuus edustaa?

Tämä työntekemättömyys saa ihmisen käyttäytymään omituiseksi ja uskomaan, ettei asiasta ole mitään saavutettavaa edistystä kuin kurjuutta.

Viimeisin tarkastukseni osoitti sen, että ex-työnantajani jätti maksuja ja alan joka tapauksessa kysellä asianajajani kautta korvauksia myöhästymisistä ja puuttuvista maksuista. Asia aletaan sopia ensin viestinnän kautta ja jos ei sekään onnistu, joudutaan taas haastamaan oikeuteen ex-työnantajaa vastaan. Tuntuu vähän voimia kuluttavalta jutulta minusta mutta jatkan silti sitkeästi asiani läpikäyntiä.

Muistan mummoni makaavan paikallisessa terveyskeskuksessa ja aavistin hänen kuolevan seuraavana päivänä. Koko sukuni kutsuttiin samana päivänä paikalle ja huominen koitti hänen lähtönsä.
 
Minusta eutanasiassa pitää katsoa, että onko ihminen yksilönä ihan vakaasta päätöksestään halu lopettaa elämänsä, se hänelle suotakoon.

Mä olen taas just tästä kohdasta täysin päinvastaista mieltä. Mun mielestä ihmisellä itsellään ei pitäisi olla sanan sijaa siihen lopetetaanko hänet vai ei.

Päätös olkoon puhtaasti hoitohenkilökunnan tai sitten niin, että lopetettavat arvotaan samalla kun henkilökunta pitää perjantai-iltapäivän kahvitunnilla pulloarpajaisia.

Muuten olen kyllä samaa mieltä kanssasi.
 
Jospa vaan samointein hyväksyttäisiin jälkiabortti, aktiivinen eutanasia ja huonorotuisten kaasutus.
 
Hyvä meno hei!

VR kuvasi työntekijänsä kotiaskareita

VR on Helsingin Sanomien tietojen mukaan kuvannut salaa työntekijäänsä tämän kotiaskareissa. Tapahtumat ajoittuvat kevääseen 2009, jolloin yhtiön naispuolinen työntekijä oli sairauslomalla.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan naisen kotielämää alettiin seurata hyvin pian hänen jäätyään sairauslomalle. Esimiehet olivat muun muassa tietoisia hänen ikkunanpesupuuhistaan.

"Jos kuvattu on, niin se täyttää salakatselurikoksen tunnusmerkit", rikosoikeuden professori Matti Tolvanen kommentoi.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan toimeksiannon seurannasta teki naisen esimies. Tehtävä annettiin VR:n matkustajaturvallisuudesta vastaaville henkilöille.

Nainen kutsuttiin VR:n konttorille kesken sairauslomansa toukokuussa 2009. Kutsun todellista syytä ei kerrottu, vaan häntä kehotettiin tulemaan paikalle allekirjoittamaan eräitä toiseen asiaan liittyviä papereita.

Naisen saapuessa paikalle huoneessa olivat hänen johtajatason esimiehensä ja yhtiön lakimies. Tilaisuudessa kävi ilmi, että kyseessä oli irtisanomista koskeva keskustelu.

Naiselle ilmoitettiin, että hänen tekemänsä työt yhtiössä loppuivat. Hänelle ei kerrottu sairausloman aikaisesta seurannasta.

Naisen työsuhde päättyi kesäkuussa 2009.

http://www.hs.fi/kotimaa/VR+kuvasi+työntekijänsä+kotiaskareita/a1305557834541
 
Mitä?
Eli jos mä en missään nimessä halua kuolla niin mut saa silti nukuttaa ikiuneen jos sikseen katsotaan?

No niinhän mä just sanoin.

Ja sitten tästä elintenluovutuksesta. Ei mun mielestä mitään testamenttia tarvita. Tai siis vaikka olisitkin tehnyt testamentin, niin ne elimet voidaan tulla hakemaan silloin kun niitä tarvitaan, eikä silloin kun sulle sopii.
 
Melkosia mulkkuja pesisiytynyt tuonne VR:n esimies taholle. Tervaa ja höyheniä ja pariksi vuodeksi Siperiaan miettimään elämän faktoja.

Pahhaa tekköö.
 
No niinhän mä just sanoin.

Ja sitten tästä elintenluovutuksesta. Ei mun mielestä mitään testamenttia tarvita. Tai siis vaikka olisitkin tehnyt testamentin, niin ne elimet voidaan tulla hakemaan silloin kun niitä tarvitaan, eikä silloin kun sulle sopii.

Ei kai sellasta enää tarvitakkaan. Eikös se kääntyny niin päin, että on erikseen kiellettävä, jos ei halua varaosia jakaa.
 
Näin minustakin. Toki edelleen on niin, että ihmistä ei viedä teuraaksi, että siitä saataisiin varaosia. Pitää kuolla tai aivokuolla ensin muin toimin.
 
Multa saa viedä umpisuolen ja häntäluun vaikka heti. Ja sielun.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös