kouvotsvoni
Banjottu
Lieksa on nasta mesta työttömälle. Katsoo koska Ku klux klan kokoontuu torilla, tai sitten siellä Reunatiellä.
Jos paperissa lukee tosiaan +1800€, niin toki niitten päälle tulevat vuokrarahat ja satasia "discorahaa", niitä ei vaan näy siinä lapussa... Hyvin värittyneillä laseilla saa katella, jos siinä näkee mielikuvituksellisia lukuja
Nopeesti on Jutta poistunut autonsa luota, kun 20 sekunnissa rosmo ennätti jo tekemään pahojaan, eikä hän nähnyt tekijää.IS: Tosi-tv-tähti varkauden uhrina - Tuhansien eurojen vahingot
Torstai 3.5.2012 klo 17.51
Tosi-tv-tähti Jutta Gustafsbergin autoon murtauduttiin eilen keskellä päivää.
Varas sai pankkikortit, lompakot ja verkkopankkitunnukset. Lisäksi autosta hävisi kaksi arvokasta Vuittonin laukkua.
- Valvontakameran nauhalta näkyy, että ehdin olla pois auton luota vain parikymmentä sekuntia, kun siinä näkyy henkilö auton vieressä, ja kohta on lasit sisällä, Gustafsberg kertoo Ilta-Sanomissa.
Jutta Gustafsberg lupaa tuntuvan palkkion, jos saa varastetun omaisuutensa takaisin.
- Ajattelin, että Tampere on rauhallinen paikka, ettei siellä voi tällaista sattua.
Lähde: Ilta-Sanomat
Onks ne puolueellisia?Kaikki puoluelehdet on kyllä perseestä.
:wink:Onks ne puolueellisia?
Täällä on muutenkin niin paljon kaikenlaista paskaa
Jos paperissa lukee tosiaan +1800€, niin toki niitten päälle tulevat vuokrarahat ja satasia "discorahaa", niitä ei vaan näy siinä lapussa... Hyvin värittyneillä laseilla saa katella, jos siinä näkee mielikuvituksellisia lukujaEikä tuon oikeellisuudestakaan mitään takeita.
![]()
Näissä jutuissa ois kiva, kun ois mahdollista jonku tahon tutkia tapaukset ja kertoa sitte ylimalkaisesti onko aihetta olla kateellinen vai ei. Komitessa vois olla vaikkapa joku täysjärkinen perussuomalainenkin. Nythän nämä jäävät elämään varmoina legendoina ja marttyyrit saavat lisää suolaa haavoihin. Vannoutuneiden vajakkien päätä ei tietysti käännä mikään, mutta saatas suht täyspäisille oikeaa infoa.
Aivan ihme häröilyä Markojiiltä taas vaihteeksi. Paitti, että oon sen kanssa tällä kertaa samaa mieltä....TÄH? Sun mielestäs keskusteluun vaadittais ihan oikeita faktojakin eikä pelkkää mututietoa? Älä ny viitti, iso mies! :nope:
Aivan ihme häröilyä Markojiiltä taas vaihteeksi. Paitti, että oon sen kanssa tällä kertaa samaa mieltä....
Noi rasistipersuilijat tekivät selkeän virheen, kun julkistivat kyseisen tyypin nimen ja kuvan. Siitä ei ole epäilystäkään. Typerää toimintaa, jonka takia "virallinen huomio" keskittyy kyseiseen rikkeeseen, ei siihen oleelliseen eli saako tosiaan sossulta maahanmuuttajat tuollaisia summia, joita vastaavissa tilanteissa olevat syntyperäiset suomalaiset eivät mitä todennäköisemmin saa.
Huomattavaa kuitenkin, että pidät äärettömän tärkeänä sitä, että täällä paskan täyttämässä paikassa on oltava sun avaamasi lääppiotsikko, jonka käyt säännöllisesti perustamassa :wink:
Jep. Ei olis tarttenu kuin "sensuroida" tosta kuvasta nimi kuvankäsittelyohjelmaa käyttäen. Sen jälkeen kuvan levittäminen ois kaiketi ollut ihan laillista.
Ehkei nämä arjen sankarit osanneet.
Edit: jaa oliks siellä kuvaki. No se kanssa sitten piiloon.
Näissä jutuissa ois kiva, kun ois mahdollista jonku tahon tutkia tapaukset ja kertoa sitte ylimalkaisesti onko aihetta olla kateellinen vai ei. Komitessa vois olla vaikkapa joku täysjärkinen perussuomalainenkin. Nythän nämä jäävät elämään varmoina legendoina ja marttyyrit saavat lisää suolaa haavoihin. Vannoutuneiden vajakkien päätä ei tietysti käännä mikään, mutta saatas suht täyspäisille oikeaa infoa.
Niinhän sitä vannoutuneet vajakit julistivat legendoina ulkomaalaisperäisten tekemien raiskausten ja ryöstöjen olevan helvetisti tavallisempia kuin samat rikokset valtaväestön tekeminä. Viranomaispuolelta tuota vähäteltiin.
En mä epäile, että maahanmuuttajille maksettaisiin säädösten vastaisesti tukia, saavatpahan ilmeisesti kuitenkin alkuperäisasukkaita enemmän niitä.
Mun mielestä hulluinta viranomaisilta on kiistää asiat, jotka enemmin tai myöhemmin tulevat julkisiksi. Salailua perustellaan helposti, että julkistus lisäisi ulkomaalaisvastaisuutta, mutta mä uskon salailun ja avoimuudeen puutteen sitä nimenomaisesti aiheuttavan.
Älä tuu kertoo mitä mä pidän tärkeänä tai äärettömän tärkeänä.
Jahas, OoPee karkotti taas yhden kirjoittajan!