Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KEVÄTkausi 2012

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Kuoliaaksi kiusattu Elisa


Sunnuntai 27.5.2012 klo 23.25

Isä löytää 15-vuotiaan Elisan kotoa kuolleena. Itsemurhan syyksi paljastuu koulukiusaaminen, josta vanhemmat eivät tienneet mitään.

Isä Miika tulee töistä ja huomaa Elisan nukkuvan hänen ja Riikan sängyssä. Tyttö on vanhempien peiton alla tutussa nukkuma-asennossaan kippurassa. Onko hän sairas? Isä huolestuu. Hän katsoo lastaan ja aavistaa paljon ennen kuin ymmärtää, ettei lapsi nukukaan. Isä huutaa tytön nimeä ja tarttuu olkapäästä. Yksi kosketus riittää, ja isä tietää. Peiton poimuista putoilee lääkepurkkeja ja pillereitä.

Riikka-äiti on tullut eteiseen ja huutelee tervehdykset perheelleen. Miika horjuu makuuhuoneen ovelle epätoivoisena. Heidän ainokaisensa, isän silmäterä, on kuollut.

Tästä helmikuisesta päivästä vuonna 2011 alkaa Miikan ja Riikan matka siihen Elisan arkeen, josta he eivät tienneet mitään. Heille Elisa oli hymyilevä tyttö, joka pärjäsi koulussa hyvin, rakasti kirjoja ja piirtämistä, halusi toimittajaksi ja jolla oli hyvä kaveri koulussa. Vasta tyttärensä kuoleman jälkeen he ymmärsivät ajatella, että Elisalla oli todellakin vain yksi ystävä.

Koko juttu @IL.fi

:( Surullisia tapauksia. Todella surullisia. Hiljaiseksi veti lukeminen.
 
Jos tuosta olisi saatu vihiä ajoissa, niin kiusaajia olisi rangaistu pistämällä Elisa toiseen kouluun.
 
Jotenkin ei loppukäyttäjän kantilta kuulosta kovin mullistavalta ajatukselta tommonen Facebook-selain. Mikä hyöty - sekö, että voi feispuukata ja surffata helpommin samaan aikaan? Toki fb saa keräiltyä tuollaisen avulla varmaan aika kivasti tietoa siitä, millaisilla sivuilla käyttäjät surffailee ym. ja voi myydä sitten sitä eteenpäin. Samalla saadaan tarkat profiloinnit jokaisesta käyttäen Facebookkiin syötettyjä tietoja. Samaa kai toi Google Chromekin jossain määrin tekee. Milloin tulee ihmisillä raja vastaan tuon tiedon keräämisen suhteen?

Minkähänlaiset mahtaa olla Facebookin tulevaisuuden suunnitelmat? Melko varmaa on, että ennemmin tai myöhemmin suosio tulee hiipumaan kun jotain jännempiä palveluita tulee tilalle. Jos suunnitelmat perustuvat tuollaiseen omaan selaimeen, niin ei oikein kuulosta vakuuttavalta.

Jo nyt esim. iPadissa, jos FB:tä käyttää sen omalla softalla niin kaverien linkit ei avaudu Safarissa vaan FB:n omassa selaimessa.

... ei liene hankala miettiä suunnitelmaa. Kun tulet koneelle (känny/ipad/läppäri jne.) avaat FB:n ja selaat nettiäkin sen kautta. Operahan on (kuten jutussa mainittiin) markkinajohtaja mobiili-puolella.
 
Koko juttu @IL.fi

:( Surullisia tapauksia. Todella surullisia. Hiljaiseksi veti lukeminen.

Tollasista tapauksista kun lukee, niin joka kerta hätkähtää sitä, että miten julmia lapset osaavat olla toisilleen. Ja voi vaan kuvitella sitä vanhempien tuskaa, kun tietävät, että olisivat voineet tuohon kiusaamiseen helposti puuttua, jos joku olisi vaan asiasta kertonut.
 
Harvardiin siirtyvä Esko Aho jättää Nokian johtokunnan
30.5.2012 9:58 | Päivitetty 30.5.2012 10:44 | 5 |
Helsingin Sanomat
Pertti Nisonen

Esko Aho jättää matkapuhelinyhtiö Nokian johtokunnan elokuun lopuussa. Hän siirtyy Harvardiin yliopistoon Senior Fellow -tehtävään. Aho jatkaa kuitenkin Nokian neuvonantajana.

Aho aloitti Nokiassa vuonna 2008. Hän on toiminut yhteiskuntasuhteista vastaavana johtajana ja Nokian johtokunnan jäsenenä vuoden 2009 alusta lähtien.

"Esko on ainutlaatuisen näkemyksensä ja poliittisen tietämyksensä ansiosta edistänyt merkittävällä tavalla Nokian yritys- ja yhteiskuntasuhteita", sanoi Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop pörssitiedotteessa.

Ahon, 58, siirtyy Harvardin yliopistoon kuuluvaan Harvard Kennedy School -yksikköön, joka keskittyy yhteiskuntapolitiikan ja julkishallinnon tutkimukseen. Senior Fellow -tehtävässä Ahon tehtävänä on edistää tutkimusta siitä, miten valtion rooli muuttuu hyvinvoinnin ja globaalin kilpailukyvyn ylläpitämisessä.
Hieno juttu! Uralla eteenpäin! :thumbup:
 
Sinnikkäiden huhujen mukaan Facebook olisi aikeissa ostaa Operan:

http://www.tomsguide.com/us/Facebook-Opera-Browser-Software-Acquisition,news-15364.html

Ehkä tuossa on jotain perääkin, kumpikaan osapuoli ei ole halukas kommentoimaan huhuja.

Ja nyt sitten ovat ostamassa Nokiaakin :frank:

Facebookia ehdotetaan Nokian ostajaksi

Facebookin huhutaan valmistelevan omaa puhelinta, "FacePhonea". Mobiilimainonnan ammattilaisen mukaan Facebookin kannattaisi miljardeillaan ostaa Nokia puhelimiensa tekijäksi.
Yhteisöpalvelu Facebookin valmistelee omaa älypuhelinta, ja on palkannut Applen entisiä iPhone-insinöörejä kehittämään sitä, uutisoi sanomalehti The New York Times maanantaina.

Mobiilimarkkinointiin keskitteen Mobile Network Group -yhtiön johtaja Paul Amsellem arvioi ComputerWord-lehden mukaan, että Facebookin kannattaisi ostaa Nokia matkapuhelimiensa kehittäjäksi.

Hänen mukaansa Facebookille tärkein syy Nokian ostoon olisi radiotekniikan asiantuntemus ja yhteydet satoihin operaattoreihin ympäri maailman. Näissä suhteissa Facebookilla ei ole omaa osaamista.

Lisäksi Amsellem arvioi, että Facebookin kannattaisi käyttää puhelimissaan jo olemassa olevaa käyttöjärjestelmää eikä kehittää omaa. Tähän tarkoitukseen sopisi Nokian Lumia -puhelimissaan käyttämä Windows Phone.

Facebookin osakkeiden arvo on noin 100 miljardia, kun taas Nokian osakkeiden arvo on varjonnut 15 miljardiin dollariin. Amsellem uskoo, että Facebook voisi saada jopa Nokian 10 miljardin dollarin hintaan.

Jos Facebook ei osta Nokiaa, sen kannattaisi ostaa kanadalainen RIM, jonka BlackBerry-puhelimien suosio on viime aikoina romahtanut, Amsellem arvioi.

IS

http://www.iltasanomat.fi/digi/facebookia-ehdotetaan-nokian-ostajaksi/art-1288473129909.html
 
Ja nyt sitten ovat ostamassa Nokiaakin :frank:

Samaa naureskelin. Kun on ensin mokattu listautuminen ja pörssikurssi sukeltaa niin on pakko julkaista tosi kovia ostohuhuja että kurssi kääntyisi.
Voihan huhuissa olla jotain perääkin, mutta kovin on sopiva ajoitus tuollaisilla "uutispommeilla"...
 
Samaa naureskelin. Kun on ensin mokattu listautuminen ja pörssikurssi sukeltaa niin on pakko julkaista tosi kovia ostohuhuja että kurssi kääntyisi.
Voihan huhuissa olla jotain perääkin, mutta kovin on sopiva ajoitus tuollaisilla "uutispommeilla"...

No tää Nokia-kauppaahan tais olla pikemminkin jonkun expterin suositus kuin todellinen huhu, mutta voihan se tietysti olla maksettukin suositus ;)
 
Ja nyt sitten ovat ostamassa Nokiaakin :frank:

Hauska kohta uutisessa
Facebookin osakkeiden arvo on noin 100 miljardia, kun taas Nokian osakkeiden arvo on varjonnut 15 miljardiin dollariin. Amsellem uskoo, että Facebook voisi saada jopa Nokian 10 miljardin dollarin hintaan.

Eikö yleensä ostohinta ole enemmän kuin päivän osakekurssi kertoo, miksi tässä tapauksessa olisi päinvastoin ?

Google maksoi Motorolasta (jonka tilanne oli Nokiaakin huonompi ja patenttisalkku keveämpi 12,5 miljardia dollaria. Miksi Nokia olisi halvempi ?
 
Jostain syystä pidän lähestulkoot huolestuttavana merkkinä sitä, että joku virtuaalimaailman kontaktipalveluihin keskittynyt firma, joka ei tuota yhtään mitään, on moninverroin arvokkaampi kuin yksi maailman suurimmista puhelinvalmistajista. Sanokaa mun sanoneen, mutta tää maailma on menossa, ei välttämättä hitaasti, mutta varmasti päin persettä, tulee vielä pikapuoliin eteen semmonen jättimäisen kuplan puhkeeminen, ettei siitä auta edes kokovartalokondomi (ei edes käytetty, terveisiä vaan Mosselle) :nope:
 
Sanokaa mun sanoneen, mutta tää maailma on menossa, ei välttämättä hitaasti, mutta varmasti päin persettä, tulee vielä pikapuoliin eteen semmonen jättimäisen kuplan puhkeeminen, ettei siitä auta edes kokovartalokondomi (ei edes käytetty, terveisiä vaan Mosselle) :nope:

Jonkinlaisesta kuplasta voi olla siinäkin kyse, että Helsingin kantakaupunki on arvokkaampaa tienoota kuin New Yorkin Manhattan, joka nyt on kuitenkin kutakuinkin rahamaailman napa.

Tilanteen järjettömyyttä korostaa se, että rahan ja vallan saari on täynnä suuryritysten päämajoja ja maailman raharikkaita. Se näkyy palkkatuloissa - manhattanilaiset tienasivat viime vuoden ensimmäisellä neljännekselle keskimääriin 7 600 euroa kuukaudessa.

Vaikka helsinkiläisten keskipalkat ovat summasta alle puolet, on heidän nyt kaivettava kuvetta enemmän, mikäli haluavat katon päänsä päälle.

Kovat on odotukset Suomelle hintansa lunastamisessa.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200801297167190_ul.shtml
 
Jostain syystä pidän lähestulkoot huolestuttavana merkkinä sitä, että joku virtuaalimaailman kontaktipalveluihin keskittynyt firma, joka ei tuota yhtään mitään, on moninverroin arvokkaampi kuin yksi maailman suurimmista puhelinvalmistajista. Sanokaa mun sanoneen, mutta tää maailma on menossa, ei välttämättä hitaasti, mutta varmasti päin persettä, tulee vielä pikapuoliin eteen semmonen jättimäisen kuplan puhkeeminen, ettei siitä auta edes kokovartalokondomi (ei edes käytetty, terveisiä vaan Mosselle) :nope:

Aika lailla samaa mieltä. Noilla Facebookeilla, Rovioilla ja vastaavilla on mun mielestä voittoon nähden järjetön arvostustaso. Rovio hylkäsi kuulemma 2 miljardin ostotarjouksen ja voittoa se tekee noin 50 miljoonaa eli noin 2,5 % tarjotusta summasta. Facebook tekee voittoa noin miljardin ja markkina-arvo on 100 mrd eli noin 1 %. Mistä helvetistä kuvitellaan tulevan sen voiton kasvun, jolla tuo hinta olisi perusteltu? Eihän niillä ole kovinkaan paljon omaisuuseriäkään, jotka eivät olisi suoraan palvelutuotteeeen liittyviä.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös