Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KEVÄTKAUSI 2013

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Koko Kenia pimeni sähkökatkoksessa

Koko maa oli vailla sähköä viisi tuntia.

65554_590x443_crop_rozmiar-niestandardowy.jpg

Voi paska.
 
Jos sattu vielä yöaikaan niin ei nähnyt mitään, eikä voinut netistä katsella por...onerotteluja.
 
Kun Mosse niin tykkää samoista jutuista, niin kopioinpa toiselta palstalta postauksen.

Yle sanoi:
Miksi transsukupuolisilla ei ole oikeutta vanhemmuuteen?

Ihmisoikeusjärjestöt Trasek ry ja Seta vaativat muutoksia Suomen translakiin. Sukupuolen korjaamista säätelevässä laissa sterilointia pidetään ehtona transsukupuolisen sukupuolen tunnustamiselle.

Ruotsissa tehtiin viime viikolla päätös luopua transsukupuolisten sterilointivaatimuksesta. Ihmisoikeusjärjestöt Trasek ry ja Seta toivovat Suomen seuraavan Ruotsin esimerkkiä. Suomessa transsukupuolisen ihmisen sukupuolen virallistaminen maistraatissa edellyttää todistetta lisääntymiskyvyttömyydestä.

Suomen translakiin toivotaan myös muita uudistuksia. Setan ja Trasek ry:n mukaan transsukupuolisilla pitäisi olla kokonaisvaltainen itsemäärämisoikeus viralliseen sukupuoleensa. Lisääntymiskyvyttömyyden lisäksi nykyinen lainsäädäntö asettaa muitakin ehtoja transsukupuolisten sukupuolen tunnustamiselle. Näitä ovat mm. lääkärin selvitys, naimattomuus sekä 18-vuoden ikä.

Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu on vaatinut Suomea poistamaan laista lisääntymiskyvyttömyys- ja naimattomuusvaatimukset.

Kuinka Suomen translakia tulisi uudistaa? Miksi transsukupuolisilla ei ole oikeutta vanhemmuuteen? Tulisiko ihmisellä olla itsemääräämisoikeus viralliseen sukupuoleensa?
Kuulostaa kyllä hienolta. Yhtä hyvin pitäisi homot ja lesbot steriloida, jotteivat lisääntyisi.
 
Kun Mosse niin tykkää samoista jutuista, niin kopioinpa toiselta palstalta postauksen.

Kuulostaa kyllä hienolta. Yhtä hyvin pitäisi homot ja lesbot steriloida, jotteivat lisääntyisi.

Ärsyttää tollanen pakkotuputus kyllä nyt.
 
Seuraavaks varmaan vaaditaan, että seepran varsan pitää saada lapsilisää ja saunajakkaran kanssa saa lisääntyä. Onneks Timo kävi mantereella marssimassa meijän normaalien puolesta etteivät ihan pöpeiksi suomipoikaa kuvittele. Kouluissakin kiusaisivat jne. Jeesus.
 
Tuli vaan mieleen, että kun nuoripari nykyään saa lapsen, niin miten siitä ilmoittaa suvulle ja kavereille?

Meneekö se jotakuinkin niin, että: Meille on syntynyt tyttö. Tai siis on ainakin vielä tyttö seuraavat 18 vuotta, mutta voi muuttua pojaksikin jossakin vaiheessa. Oli se sitten niin tai näin, niin toivomme, että nykyinen tyttäremme löytää itselleen aikuisena mukavan aviomiehen tai vaimon. Tai jos vaihtaa sukupuoltaan niin mukavan vaimon tai miehen. Tai jos on homoseksuaali transseksuaali, niin miehen tai vaimon.

Ja tyttäremme nimeksi olemme päättäneet Mysteeri Saapasnähdä Mitätulee Moilanen.
 
Moon aina ollu sitä mieltä, että maailma olis paljon parempi ilman Marimekkoa.

Sama pätee esim. Aalto-maljakoihin ja ryijyihin, noihin ihaniin tuliaisiin, joita suomalaiset kielikurssilaiset ja vaihto-oppilaat kiikuttavat ulkomaalaisten isäntäperheiden kauhs... ihasteltaviksi :frank: Mullekin mutsi löi aikanaan ryijyn viemisiksi Englantiin. Isäntäperhe ihmetteli sitä rättiä aikansa ja totesivat lopulta, että tää vois ehkä sopia vessan seinälle. Ei tosin ilmestynyt sinnekään sen viiden viikon aikana, jonka siellä vietin :o
 
Kop. Suomalaisista muotoilijoista enemmän miellyttää esim Sarpaneva, Wirkkala ja osa Kaj Franckin tuotannosta. Toki Aallon historiallinen vaikutus on valtava.
 
Ei kyllä tämän taitelijan aivotoiminnan taso päätä huimaa. Ihan uskomaton idiootti.

Suunnittelija Kristina Isola kertoo olevansa pahoillaan ja häpeävänsä ukrainalaisen taidemaarin teoksen käyttämistä Marimekon Metsänväki-kuosissa.
Isola kertoo löytäneensä kuvan Maria Primatšenkon Rotta matkalla -maalauksesta äitinsä jäämistöstä löytyneestä kirjasta.
"En tullut ajatelleeksi tekijänoikeuksia tai sitä, että omisin jonkun
toisen luovaa työtä", Isola kertoo lähettämässään tiedotteessa.
Isola kertoo ymmärtävänsä nyt menetelleensä väärin ja katuvansa sekä häpeävänsä toimintaansa.
Metsänväki-kangas tuli Marimekon tuotantoon vuonna 2008.

HS
 
Ei kyllä tämän taitelijan aivotoiminnan taso päätä huimaa. Ihan uskomaton idiootti.

Selitellä ja pahoitella saa, mutta onhan kyllä käsittämätön emämoka. Onkohan hänen muita kopiotuotoksiaan paljonkin liikkeellä. Ihme riskejä ihmiset viittii ottaa, raha kai siinäkin sitten haisi. Tuskin Marimekon suunnittelijana toimiva henkilö ihan pientä palkkaa nostelee, eikä edes sen vertaa jaksanut tehdä että ois ainoastaan idean poiminut ja suunnitellut hieman vastaavanlaisen kuosin itse.

Härskiä on.
 
Kun Mosse niin tykkää samoista jutuista, niin kopioinpa toiselta palstalta postauksen.

Kuulostaa kyllä hienolta. Yhtä hyvin pitäisi homot ja lesbot steriloida, jotteivat lisääntyisi.

Yllätyin kyllä ihan aidosti, kun tuosta pakkosteriloinnista viikon loppuna luin. Että Sellainen käytössä tässä maassa.
 
Kop. Suomalaisista muotoilijoista enemmän miellyttää esim Sarpaneva, Wirkkala ja osa Kaj Franckin tuotannosta. Toki Aallon historiallinen vaikutus on valtava.

Joo siis puhuin tosiaan oikeastaan vain niistä Aalto-maljakoista, mutta onhan hältä toki muitakin aivopieruja syntynyt kuten se karmea Enson sokeripala siellä Skattalla. Tuleekohan turpiin jos totean, että eipä se Finlandia-talokaan ole ulkonäöllä pilattu? :frank:
 
Ylös