Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KEVÄTKAUSI 2015

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Eikös Virossa ollut melkein kaikki muukin Suomea kalliimpaa tuloihin suhteutettuna. Paljoa aikaa kun lehdessä kehuttiin Suomen olevan halpa maa.
 
Eikös Virossa ollut melkein kaikki muukin Suomea kalliimpaa tuloihin suhteutettuna. Paljoa aikaa kun lehdessä kehuttiin Suomen olevan halpa maa.
Enpähän tähän hätään löytänyt uutista, jossa kerrottiin miten Suomen verotus suosii pienituloisia ja Virossa verotus tasaista kaikissa tuloluokissa. Vertailuun oli vain otettu maitten keskipalkat.

Minulle jutusta selvisi ainakin, että Virossa "isotuloinen" tienaa saman mitä Suomessa "pienituloinen" (olikohan nyt määritelmät 2/3 ja 4/3 erot keskipalkkaan nähden) ja virolainen maksaa enemmän veroja saman suuruisesta palkasta.
 
Mä näin just sellasen taulukon jonka mukaan pienituloisia verotetaan Suomessa hiukan Euroopan maiden keskiarvoa vähemmän ja isotuloisia hiukan keskiarvoa enemmän. Suurinpiirtein keskiarvon mukaan kuitenkin. Muihin maailman maihin verrattuna Euroopassa verotetaan paljon enemmän. En muista mut kaiketi maan keskipalkka oli pieni- ja isotuloisen määrittäjä. Tai keskimeridiaani.
 
Minulle jutusta selvisi ainakin, että Virossa "isotuloinen" tienaa saman mitä Suomessa "pienituloinen" (olikohan nyt määritelmät 2/3 ja 4/3 erot keskipalkkaan nähden) ja virolainen maksaa enemmän veroja saman suuruisesta palkasta.

Muistelen joskus laskeneeni että jos siirryttäis Viron tuloveromalliin siitä hyötyis varakkaitten lisäks pienituloiset osa-aikatyöntekijät. Mut pienituloisilla kokopäivätyöntekijöillä verotus nousisi eniten. Siinä olis jossain tulonousukohdassa iso hyppäys.
 
Tästä voi päätellä että pienituloisten osa-aikatyöntekijöiden verotus ei ole reilua vaan liian korkeaa, mikäli tasaverotus nostaisi vain tämän ryhmän ja varakkaitten elintasoa. Tässä on melkoinen epäsuhta.
 
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1428555324717.html
Vanhemmat miehet saavat myös postia puolustusvoimilta: ”Vaihtomiehiäkin pitää olla”
Puolustusvoimat lähestyy kaikkia reserviläisiä kirjeellä, jossa kerrotaan kunkin sodanajan tehtävä. Tehtävättömille kerrotaan muista mahdollisuuksista.
Eikös ne nuoret ole niin huonokuntoisia että syytä laittaa vanhat miehet etulinjaan ja jättää nuoret vaihtoon?

Monikohan on jättänyt uutiset katselematta ja saa sätkyn kun luulevat että kertauksiin tuli lähtö :D
Ja vastaavasti moniko innostuu että pääsee kertaamaan ja sitten onkin pettymys tiedossa :p
 
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1428555324717.html

Eikös ne nuoret ole niin huonokuntoisia että syytä laittaa vanhat miehet etulinjaan ja jättää nuoret vaihtoon?

Monikohan on jättänyt uutiset katselematta ja saa sätkyn kun luulevat että kertauksiin tuli lähtö :D
Ja vastaavasti moniko innostuu että pääsee kertaamaan ja sitten onkin pettymys tiedossa :p

Mun tietääkseni mä olin viimeksi merkittynä entisen pomoni (res.kapteenin) autonkuljettajaksi.:o

Varmaan nykyään saunanlämmittäjä tai kaffeen keittohommissa.:ahem:
 
Minulle lie paikka varusvaraston ovikiilana.

Nokia osasi kusta ovikiilahommat jo aikoinaan. Nykyään palkataan jostain muualta kuin Suomesta.

73b00da391105b4d5ee8692c348b1-orig.jpg
 
Oliko se se tarina kun keitit kahvia niin komppanian vääpeli ampui ruokalan kattoon?
 
Ylös