KSML: Kansanedustajien avustajille harkitaan palkankorotusta, vaatimus jopa 40 prosenttia
Lehden mukaan palkankorotus tulisi voimaan jo huhtikuun alussa.
Kansanedustajien avustajille harkitaan palkankorotusta, kirjoittaa Keskisuomalainen.
Lehden tietojen mukaan esillä on ollut 2,5 prosentin suuruinen indeksikorotus, joka tulisi voimaan huhtikuun alussa. Rahassa korotus olisi 60–80 euroa kuukaudessa. Osa avustajista toivoo palkkaansa jopa 27–40 prosentin palkankorotusta. Ehdotusta perustellaan sillä, että , että avustajat ovat ikään kuin ”varakansanedustajia”, eikä nykyinen palkka ei vastaa työn todellista vaativuutta. Keskisuomalaisen mukaan vaatimus ei kuitenkaan ole saanut ymmärrystä kansliatoimikunnassa.
Eduskunnan kansliatoimikunnasta vahvistetaan lehdelle, että korotuksesta on keskusteltu.
Eduskunta-avustajien palkka on hieman alle 2 400 euroa kuukaudessa. Jos henkilö avustaa kahta kansanedustajaa, tienestit nousevat 3 200 euroon.
Avustajien palkkaa ei ole nostettu lähes kolmeen vuoteen. Taustalla on indeksikorotuksia koskeva kiista. Avustajat ovat olleet tyytymättömiä ansiotasoonsa.
Kansliatoimikuntaan kuuluvan kansanedustajan Sinuhe Wallinheimon (kok.) mukaan asia jakaa jäsenien mielipiteitä. Hän itse on toistaiseksi korotusta vastaan.
– Ei ole oikein, että toisaalla yhteiskunnassa puhutaan palkankorotuksista ja toisaalla leikkauksista, Wallinheimo sanoo lehdessä.
Vaikka tuohon tuleeki lounas- ja muuta etua päälle, niin onhan tuo pieni palkka huomioiden se seikka, että varmaankin vähintään suurin osa jos eivät kaikki avustajat ole yliopistokoulutettuja.
Toki lienee niin kova meriitti CV:ssä seuraaviin duunehin, että palkkakuoppa ei mahda olla kovin suuren sympatian arvoinen juttu.
Vaikka tuohon tuleeki lounas- ja muuta etua päälle, niin onhan tuo pieni palkka huomioiden se seikka, että varmaankin vähintään suurin osa jos eivät kaikki avustajat ole yliopistokoulutettuja.
Ensisijainen työ on valtiopäivätoiminnassa avustaminen, ja se tarkoittaa edustajien kalenterien ja nettisivujen päivitystä, sähköposti- ja muun kirjeenvaihdon hoitoa, tilaisuuksien järjestelyä ja muita sihteerin töitä. Monen tehtäviin kuuluu myös tiedonhankintaa, puherunkojen ja tiedotteiden laatimista, jopa kolumnien kirjoittamista pomon nimissä.
Sen avustajana olleen jonka tiedän, niin hänellä jäi aikanaan amiskin kesken.Vaikka tuohon tuleeki lounas- ja muuta etua päälle, niin onhan tuo pieni palkka huomioiden se seikka, että varmaankin vähintään suurin osa jos eivät kaikki avustajat ole yliopistokoulutettuja.
Toki lienee niin kova meriitti CV:ssä seuraaviin duunehin, että palkkakuoppa ei mahda olla kovin suuren sympatian arvoinen juttu.
Sen avustajana olleen jonka tiedän, niin hänellä jäi aikanaan amiskin kesken.
Miksi en jaksa uskoa tuon mainoksen häirinneen ketään jos siinä olisi alaston mies?
Ainakin jos saat stuntnakin.Ai meinaat kaikkien laulavan ylistystä, jos Al-setä kelteisillään siinä kekkuloisi nakkejaan näytellen vai?
Vaikken ole kumpaakaan hommaa tehnyt, niin pitäisin Siwan myyjän hommaa vähemmän haastavana. Toki Siwan myyjällekin on nykyään sälytetty kaikenlaista Veikkaus- ja Postihommaa, mutta silti. Palkka on kuitenkin avustajalla ihan eri luokkaa.Mitä kansanedustajan avustaja tekee?
[--]
Ei tuo kovin vaativalta hommalta vaikuta.
Haastavampaa se Siwan myyjän homma on.
Toki lienee niin kova meriitti CV:ssä seuraaviin duunehin
Mitä kansanedustajan avustaja tekee?
http://motiivi.jhl.fi/portal/?a=getArticle&issueId=16&articleId=266
Ei tuo kovin vaativalta hommalta vaikuta.
Haastavampaa se Siwan myyjän homma on.
Kansanedustajan avustajan hommissa kun teet jonkin pienen virheen, niin pomosi on mediassa kusessa.
Siwan kassalle työt jäävät työpaikalle, kansanedustajan avustajana olet käytännössä 24/7 töissä.
työnantajan kiinnostus rahtusen lisääntyy, kun hakijan työtodistuksessa on 'hyvän työnantajan' nimi.
Vai nain! Erittäin hyvästä paikasta "leikattu sana".Otannalla 4:n kansanedustajan ja yhden avustajan tunteneena niin kyllähän se avustaja pääosin selvittää asiat ja 'briiffaa' esimie...nai...ihmisensä ajan tasalle kulloinkin esillä olevasta asiasta. Esimerkiksi ennen haastatteluja edustaja lyhyesti konsultoi avustajaa, joka kertoo mitä pitäisi sanoa ja mitä mieltä tarttisi olla.
Otannalla 4:n kansanedustajan ja yhden avustajan tunteneena niin kyllähän se avustaja pääosin selvittää asiat ja 'briiffaa' esimie...nai...ihmisensä ajan tasalle kulloinkin esillä olevasta asiasta. Esimerkiksi ennen haastatteluja edustaja lyhyesti konsultoi avustajaa, joka kertoo mitä pitäisi sanoa ja mitä mieltä tarttisi olla.
No ei päde meikäsedän kohdalla kyllä.
Ehkä tunnet vain laiskoja ja tyhmiä kansanedustajia ja niitten avustajia