Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KEVÄTKAUSI 2016

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Olin eilen tuossa junassa ja eka vaunussa. Siinä kuuli aika pian mitä oli tapahtunut. Pahaa teki ja tekee vieläkin. Se on sanottava että henkilökunnalla oli kovat hermot. Tutkivat ulkona tilanteen ja pian selvittivät jatkoyhteyksiä ja lippuja.

Hirveä tilanne. Lukiossa ollessani luokkakaveri päätti päivänsä junan alle ja törmäysjunassa oli 2 luokkakaveria. Siihen aikaan ei tieto liikkunut samaan tapaan, oli melkoinen järkytys katsoa maanantaiaamuna tyhjää pulpettia ja nousta hiljaiseen hetkeen.
 
Mun lukio oli aivan junaradan varressa ja eräänä aamuna kun kiiri tieto, että eräs kylän tuttu mummeli oli aseman kohdalla jäänyt junan alle, niin koulun järkijätkät lähtivät keräilemään vanhuksen palasia kiskojen varresta. Eräskin löysi polvilumpion ja vei sen aseman puhelinkoppiin telefoonin päälle.
 
Ei kait Kilpisjärvellä sen enempää ole lukiota kuin rautateitäkään?
...mutta siis oikeasti? Kait nyt virkavalta oli siellä niitä jäänteitä keräämässä ja vähän muutenkin?
 
Mun lukio oli aivan junaradan varressa ja eräänä aamuna kun kiiri tieto, että eräs kylän tuttu mummeli oli aseman kohdalla jäänyt junan alle, niin koulun järkijätkät lähtivät keräilemään vanhuksen palasia kiskojen varresta.

Kotikulmilla kävi sama juttu aikanaan -70 luvulla. Teinirainerin mielestä se oli karmaiseva tapaus, sattui siinä Ryysyrannan kohdalla, jossa oli ennen tasoristeys.
 
Kylläpä nyt on surullisia tapahtumia. :frown:

Hyvinkään onnettomuudesta joku idiootti ottanut kuvia ja jakanut whatsappilla, kuvat tietenkin levinneet nopsaan.
Maailmassa on jo liikaa typeryyttä, somekiima vielä oikein ruokkii sitä.
 
Hyvinkään onnettomuudesta joku idiootti ottanut kuvia ja jakanut whatsappilla, kuvat tietenkin levinneet nopsaan.
Maailmassa on jo liikaa typeryyttä, somekiima vielä oikein ruokkii sitä.

Kylläpäs tosiaan alkoi taas vituttaa kun tuosta luin. Ei mitään tolkunpoikasta sen helvetin kännykameran kans. :wall:
 
Maailmassa on jo liikaa typeryyttä, somekiima vielä oikein ruokkii sitä.

Voisi ehkä ajatella että some mahdollistaa kaiken mahdollisen vähemmän fiksun nykyään, ihan liian helposti.

Silloin kun kotikylällä tuo vastaava juttu sattui, niin kyllähän koululla pihatarinoissa härskeimmät kertoilivat ja vitsailivat siitä, mitä olivat nähneet.
Jos olisi ollut silloin somet käytössä, tasan samat jutut sinne olisivat lykänneet. Aina on ollut ja tulee olemaan pölvästejä.

Ja kun kulttuuriin tämmöinen nykyään kuuluu, seuraavat sukupolvet valitettavasti siihen myös oppivat.
 
Suomessa taitaa kuitenkin olla harvinaisempaa onnettomuuskuvien levittely mitä vaikkapa Kaakkois-Aasiassa. Siellä ruumiiden kuvia julkaistaan mediassakin. Ja onhan noita nettisivuja, jotka tekee bisnestä shokkikuvilla/-videoilla.
 
Suomalainen lehtori saalisti uhrejaan Skypessä - varhaisteini seksiorjana

Törkeästä ihmiskaupasta ja lapsipornosta epäillyn 54-vuotiaan lehtorin tietokoneilta on löytynyt satoja tuhansia Skype-viestejä.
Poliisi on saanut valmiiksi poikkeuksellisen rikostutkinnan, jossa epäillyn ihmiskaupan uhri ja tekijä ovat kummatkin suomalaisia.

Uhri on Iltalehden tietojen mukaan varhaisteini-iässä oleva tyttö. Keski-Suomesta kotoisin oleva perheellinen yliopistolehtori piti lasta käytännössä seksiorjanaan yli kolmen vuoden ajan.
Voe helevettiläenen tuota touhua!
 
Myymälät, jotka Kesko sitoutuu myymään

Hieman yllätyin, ettei meijän kylän kauppoja ollutkaan listalla. Täällä on jatkossa sitten 5 Keskon ruokakauppaa, 3 S-ryhmän kauppaa ja Lidl. Laitilaan ei näköjään mahdu toista K-kauppaa, vaikka S-Marketteja on kaksi, siellä saattaa Lidl olla kiinnostunut.
 
Ilmeisesti asiakaspohjaa on täällä valtavasti, kun kumpikin Siwa "säilyy".
 
Myymälät, jotka Kesko sitoutuu myymään

Hieman yllätyin, ettei meijän kylän kauppoja ollutkaan listalla. Täällä on jatkossa sitten 5 Keskon ruokakauppaa, 3 S-ryhmän kauppaa ja Lidl. Laitilaan ei näköjään mahdu toista K-kauppaa, vaikka S-Marketteja on kaksi, siellä saattaa Lidl olla kiinnostunut.

Täältä keskustan Siwa on myytäväksi määrättyjen myymälöiden listalla ja sen kohdalla tilanne on se, että mikäli M-ketju ei osta sitä se jää myymättä, koska S-ryhmä ei sitä osta sijainnin takia, Lidlille se on liian pieni ja Tarmolle se on liian keskellä kaupunkia.

Mikäli M-ketju ei huoli keskustan Siwaa täällä on sen seurauksena S-market, K-Supermarket ja kaksi K-markettia, eli jäljelle jäisi ainoastaan kahden suurimman kauppaketjun myymälöitä.

Luulisi kuitenkin M-ketjulla olevan halua ostaa keskustan Siwa vaikka se onkin vastapäätä S-markettia, koska se kuitenkin on liki täsmälleen keskustan keskipisteessä ja kahden vilkkaimman kadun risteyksessä.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös