Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KEVÄTKAUSI 2018

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Eihän tuo mitään rankaisua ole ellei sitten tavallisten pyörien verotusta kiristetä, että sähköavusteisten hankintaa voidaan tukea.
 
Kun asiaa alkaa oikein miettimään, niin kaikkien polkupyörien arvonlisäverokantaa olisi syytä laskea tai poistaa kokonaan. Hyvistä syistä.
Hyviä syitä ties minkä arvonlisäverokannan laskemiseksi on vaikka kuinka paljon, ongelmana kuitenkin on riittävän verokertymän aikaan saanti. Toki voi miettiä arvonlisäverokannan suuruuden vaikutusta kumulatiiviseen verotuottoon, eli voitaisiinko verokertymää kasvattaa pienentämällä veroprosenttia - kasvaisiko kysyntä niin paljon veron kevennyksen takia, että se kattaisi veroprosentin pienenemisen.
 
Hyviä syitä ties minkä arvonlisäverokannan laskemiseksi on vaikka kuinka paljon, ongelmana kuitenkin on riittävän verokertymän aikaan saanti.

Jos tuo kansan pyörän käyttöä lisäisi, niin säästöt melko varmasti tulisivat kansanterveyden puolelta.

Se että lisääkö tuo kansan pyöräilyintoa ja kuinka paljon, onkin jo hankalampi yhtälö-jäätälö.

Toki pyöräilyonnettomuuksia tulisi varmasti enemmän jatkossa, että +- makkara on isompi kakkara.
 
Urheiluvälineet laskettakoon jatkossa makkaroiksi
->
Alempi ALV
->
china-bicycle_1997493c.jpg
 
Alvit on kohdallaan. Huomasin just kauppakuitistani että ostamani suklaan alv on 14% ja hammastahnan 24%. Hammastahnan syöminen oliskin varmaan terveydelle haitallisempaa.
 
Hallitus onnistui kuitenkin vaikuttamaan sähköpyöräkaupan verokertymään vaikkei hankintatukea tullutkaan.

Huhut hankintatuesta tyssäyttivät sähköpyöräkaupan tyystin

Liikenne- ja viestintäministeriön maaliskuinen ilmoitus sähköavusteisten polkupyörien mahdollisesta 400 euron tuesta pysäytti pyöräkaupan kolmeksi viikoksi, toteaa Muoti- ja urheilukauppa TMA ry.

Torstaina ministeriö tiedotti, että hankintatuen valmistelu lopetetaan.

"Myyntiluvuista käy ilmi, että suomalaiset kuluttajat panttasivat hankintapäätöksiään. Polkupyörien kauppa hidastui pahasti, toteaa yhdistyksen toimitusjohtaja Velimatti Kankaanpää tiedotteessa.

Kankaanpään mukaan keskustelun ajankohta oli urheilukaupalle kaikista pahin mahdollinen.

"Seuraavan kerran, kun mitään tällaista valmistellaan, se tulisi tehdä sesongin jälkeen loppuvuodesta. Päätös pitää olla tehtynä hyvissä ajoin ennen pyöräilykauden alku, siis alkutalvesta."
 
En oikein usko tommosiin sähköfillarituen tapaisiin systeemeihin. Vähä samaa sarjaa, kuin sähköautojen tuki. Valuu semmosten taskuun, joilla muutenkin ois varaa kyseisiin vermeisiin, eikä noista mitään massatuotteita tuolla tavalla tule.
 
Turhia tukia, jotka vaan lisää verorasitusta, mutta ainahan voi leikata perustoimeentulosta, koulutuksesta ja terveydenhuollosta.
 
Turhia tukia, jotka vaan lisää verorasitusta, mutta ainahan voi leikata perustoimeentulosta, koulutuksesta ja terveydenhuollosta.

Niinhän se on yritystukienkin kanssa. Nokialle valuu verovaroja, joita sitten jaellaan osinkoina Puolipöhkölle. Mikäs työllistävä vaikutus tuolla muka on?
 
Pöhkis investoi ne Vietnamiin, jossa työllisyys paranee.
 
Turhia tukia, jotka vaan lisää verorasitusta, mutta ainahan voi leikata perustoimeentulosta, koulutuksesta ja terveydenhuollosta.

Minä taas näkisin tuon niin, että jos edes osa autoilijoista alkaisi tuollaisilla kannusteilla pyöräilemään enemmän, sote-, liikenne- ja ympäristömenoissa syntyisi säästöä eikä tarvetta leikkaamisen muualta olisi.
 
Ymmärrän ajatuksen, mutta en usko sen todellisuudessa toimivan.
 
Paljon enemmän vaikutusta näkisin vaikkapa pyöräilyinfran kehittämisellä kaupungeissa, missä tuo fillarointi on todellinen vaihtoehto. Onhan sitä kehitetty, mutta varmaan vois enemmänkin asian eteen tehdä.
 
Paljon enemmän vaikutusta näkisin vaikkapa pyöräilyinfran kehittämisellä kaupungeissa, missä tuo fillarointi on todellinen vaihtoehto. Onhan sitä kehitetty, mutta varmaan vois enemmänkin asian eteen tehdä.
Tule tänne, niin saat polkea pyörällä.
 
Minkähän liikenteeseen liittyvän kestokulutushyödykkeen verotusta Berner seuraavaksi kertoo aikovansa alentaa saaden aikaan kyseisen hyödykkeen kaupan sakkaamisen?
 
Ylös