Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / SYYSkausi '10

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Äsken oli liikenteessä useampia sinivilkkuisia poliisiautoja. Ilmeisesti tyypistä oli joku uusi havainto, koska yksi poliisiauto vetäisi U-käännöksen kaupungin keskustassa ja vetäisi vilkut päälle ja menoksi. Pian oli samaan suuntaan menossa muitakin sinivilkkuisia.

Huolestuttavassa suunnassa on tehty tuo uutisessa mainittu havainto. Yksin asuva sukulaiseni asuu aivan noilla kulmilla. :o

Lähimailla asuu mun vanhemmat, tädin perhe ja siskon perhe. Että kaikki ovat sitten oikein ytimessä.

Hieno homma.
 
Oliskohan osaltaan tuossa selitys viime vuosien varsin erikoisille hätäkeskusten toimille. Onnea tehokkuusajattelu!

Hätäkeskuksen palkkaus järkyttää: ”Työntekijöiden tultava ulos”

Hätäkeskuslaitoksen johtaja Martti Kunnasvuori sekä sisäministeriö ovat kiistäneet tiedot, joiden mukaan hätäkeskuspäivystäjillä olisi puhelujen kestoon liittyvä tulospalkkaus.

Kaltiokumpu kuitenkin kertoo Uudelle Suomelle tietävänsä, että puhelun kesto on yksi palkkauksen arviointiperuste.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/102...kkaus-jarkyttaa-”tyontekijoiden-tultava-ulos”
 
Haa

Eikös tuo tyyppi ole saatu jo kiinni?

Näköjään:

Raumalla kahden poliisin yli ajanut on saatu kiinni.

Rauman poliisiaseman poliisipartio oli tutkimassa perjantaina aamuyöllä peräänajo-onnettomuutta Kalliokadulla, kun takaa tullut auto törmäsi partion molempiin poliisimiehiin.

Lauantai-iltana Rauman poliisiasemalle tuli raumalainen mies, joka kertoi epäilevänsä, että hänen autollaan oli törmätty Kalliokadulla poliisimiehiin.

Tutkinassa selvisi, että miehen auton oli ottanut luvatta käyttöön hänen tuntemansa toinen mies. Epäilty 24-vuotias otettiin kiinni lauantai-iltana Raumalta. Hän on niin ikään raumalainen.

Mies on kuulustelussa myöntänyt kuljettaneensa päihtyneenä kyseistä autoa ja myöntää törmäilleensä sillä. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajokorttia.

Mies on kuulustelujen jälkeen vapautettu. Häntä on kuulusteltu epäiltynä rattijuopumuksesta, luvattomasta käytöstä, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, vammantuottamuksesta, liikennepaosta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Miehen kuljettama auto on poliisin tutkittavana.
 
Selibaatti piinaa BB-Elisabetia: En ole koskaan ollut näin kauan ilman
Kommentoi 17 kommenttia Pidän 1 pidän En pidä 2 en pidä
04.10.2010 17:58
BB-Elisabet on ollut liian kauan aikaa ilman Michael Jacksonin ääntä. (Kuva: Sub)

Fanaattiseksi Michael Jackson -faniksi itseään tituleeraava punapää on joutunut totuttelemaan uuteen elämäntilanteeseen.

Elisabetia ahdisti, koska ei ole ollut eläessään koskaan näin kauan aikaa ilman popin kuninkaaksikin nimetyn Michael Jacksonin ääntä.

Punapää vietti aikaa makuuhuoneessa Sadun ja Ninon kanssa ja haaveili Michaelin äänestä.

– Jos mä saisin viettää mun synttärit talossa, saisin mennä tonne päiväkirjahuoneeseen, saada napit korviin ja olla kahdestaan Michaelin kanssa. Mä tulisin ihan uutena ihmisenä tuolta. Musta tuntuu, että yksi osa musta puuttuu nyt ja mua adistaa kun en saa esiin sitä. Tai en mä tiedä, oonko mä tullut hulluksi vaan, Elisabet pohti kaksikolle.

Nuoren naisen mukaan Michael Jacksonin ääni toisi hänelle voimia.

– Mä en ole ollut koskaan elämässäni näin pitkään ilman, nainen huokaisi.

Lue koko juttu täältä

Lue lisää Big Brother -talon tapahtumista täältä

(MTV3)

Kysymys.Onko tämmöinen harhaanjohtaminen laillista maikkarin puolelta? Otsikko ei liity millään tavalla tekstiin.
 
Kysymys.Onko tämmöinen harhaanjohtaminen laillista maikkarin puolelta? Otsikko ei liity millään tavalla tekstiin.

Todennäköisesti täysin laitonta. Juokset kadulle pysäyttelemään sattumanvaraisia autoilijoita, anastat heiltä kännykän, jolla soitat välittömän itkuhuutopuhelun 112:een. Kun poliisit saapuu paikalle, pakenet alastomana metsään huutaen mennessäsi: "Olen SE haulikkomies".

Tai niin minä ainakin tekisin.
 
Viimeksi muokattu:
Todennäköisesti täysin laitonta. Juokset kadulle pysäyttelemään sattumanvaraisia autoilijoita, anastat heiltä kännykän, jolla soitat välittömän itkuhuutopuhelun 112:een. Kun poliisit saapuu paikalle, pakenet alastomana metsään huutaen mennessäsi: "Olen SE haulikkomies".

Tai niin minä ainakin tekisin.

Tää vertaus selvensi asian täydellisesti.
 
Voi taivahan vallat. Ylen uutisissa juttua kolmiulotteisesta interaktiivisesta lastenkirjasta. Toimii niin että lapsi osoittaa weppikameralla kirjaa ja näytölle nousee joku otus kääkättämään. Ei saatana. En ole pahempaa lapsen mielikuvituksen aliarviointia nähny aikaan. Kiinnostaa tervettä lasta öpaut kaks kertaa, yhteensä minuutin. Ei muuta kun tuonne Parhaar kirjailijat -toikkiin, Dahlit, Liisat ihmemaassa ja Grimmit esille. Perkele, turhuuksien turhuutta oli kyllä tuo. Ja
 
Onko foorumistin nyt tarkotus käyttää mielikuvitustaan ja täydentää toi viimenen(?) Ja -alkunen lause vai jäikö tosta kommentista jotain pois?
 
Onko foorumistin nyt tarkotus käyttää mielikuvitustaan ja täydentää toi viimenen(?) Ja -alkunen lause vai jäikö tosta kommentista jotain pois?

Vitutti taas tollanen uutinen niin että jäi typo. Eikä vituttanut siksi, että tollanen kolmiulotteinen-interaktiivinen kirja nyt on olemassa, mutta kun sen kehitystyö on takuulla pois jostain oleellisemmasta. Kehitystä kehityksen vuoksi. Nykytrendi. Tulee paskanen loppu.
 
Todennäköisesti täysin laitonta. Juokset kadulle pysäyttelemään sattumanvaraisia autoilijoita, anastat heiltä kännykän, jolla soitat välittömän itkuhuutopuhelun 112:een. Kun poliisit saapuu paikalle, pakenet alastomana metsään huutaen mennessäsi: "Olen SE haulikkomies".

Tai niin minä ainakin tekisin.

Ok.
 
Näin on. Perkele.

Alpuan koulu halutaan säilyttää

Julkaistu tänään klo 05:33

Alpuan kyläkoulun kohtalo puhututta Vihannissa.

Vihannin suunnitelmat lakkauttaa Alpuan kyläkoulu nostaa tunteita koulukkaiden vanhemmissa. Alpuan koulun lakkauttaminen sisältyy kunnan perusopetuksen kouluverkkosuunnitelmiin.

Vihantilaisvanhemmat taistelevat Alpuan kyläkoulun säilyttämisen puolesta. Alpuan koululaisten vanhemmat ovat laatineet Vihannin kunnanhallitukselle koulun lakkauttamista vastustavan kymmensivuisen vastineen. Kirjelmän mukaan alpualaiset voisivat jatkossa osallistua talkoovoimin koulukiinteistön ylläpitoon, lämmitykseen ja lumitöihin, mikäli koulua ei lakkauteta. Vihannin kunnanhallitus kaavailee Alpuan ja Korvenkylän koulujen lopettamista säästösyistä.

Vanhempaintoimikunnan vastuuhenkilö Outi Kotilan mukaan kyläkoulun lakkauttaminen olisi Alpualle iso menetys.

- Koko Alpuan kylä siitä kärsisi. Meillä on elävä kylä, johon on tälläkin hetkellä rakentamassa kaksi nuorta perhettä uutta kotia itselleen. Kyllä se tuntuu tyhmältä päätökseltä säästää tästä koulusta, kun se on kuitenkin niin pieni osa menopuolella niiden menojen joukossa, jotka ovat Vihannin ahdinkon aiheuttaneet. On väärin ottaa sieltä, mistä se on helpointa. Koetettaisiin nyt mielummin etsiä niitä ratkaisuja sieltä, missä ne menot ovat suurimmat, puhisee Kotila.

YLE Oulu
 
Noiden pienten kouluyksikköjen, terveyskeskusten yms. tapauksissa olisi ihan kiva nähdä selvitys mistä kustannussäästöjen lasketaan syntyvän ja vastaavasti seurantatiedot esimerkiksi kolmen ja viiden vuoden kuluttua miten ennakkolaskelmat ovat toteutuneet. Esimerkiksi entisten pikkukoulujen kiinteistökustannukset eivät juurikaan laske (koska niitä ei helposti saa myytyä tai vuokrattua). Lisäksi koulumatkakulut kasvavat.
 
Noiden pienten kouluyksikköjen, terveyskeskusten yms. tapauksissa olisi ihan kiva nähdä selvitys mistä kustannussäästöjen lasketaan syntyvän ja vastaavasti seurantatiedot esimerkiksi kolmen ja viiden vuoden kuluttua miten ennakkolaskelmat ovat toteutuneet. Esimerkiksi entisten pikkukoulujen kiinteistökustannukset eivät juurikaan laske (koska niitä ei helposti saa myytyä tai vuokrattua). Lisäksi koulumatkakulut kasvavat.

Nuo selvitykset olivat Vihannissa täysin puutteelliset ja tarkoituksenhakuiset. Onneksi vanhemmat sen kuulemistilaisuudessa osoittivat, mutta sellasia jääriä ja pari kunnalta leivän saavaa "yrittäjää" saa muutoksista elinkeinonsa. Enkä puhu nyt koulutaksi-yrittäjästä, ettei tule mustattua reilua miestä. Todella härskiä on ollut touhu, mutta toivottavasti asia saa ainoan oikean päätöksen ja koulu säilyy. Elävän kylän arvo kun on kunnalle pitkässä juoksussa mittaamaton. Tänään pitävät mielenosoituksen. Hieno aktiiviisuutta. Hankalalta tuntuu katsella ja kuunnella kyläläisten taistelua; tuttuja melkein kaikki, osa sukulaisia, lapsiperheitä, joista iso osa on palannut kotikylilleen koulutettuina veronmaksajina pitämään kuntaa pystyssä. Kunnan kiitos tässä. Ja kirkonkylälle rakennetaan täyttä turhaa kun kunnanjohtoa vedätetään erään virkamiehen pisneksien ja parin konsultin toimesta. Perkele.
 
Nuo selvitykset olivat Vihannissa täysin puutteelliset ja tarkoituksenhakuiset. Onneksi vanhemmat sen kuulemistilaisuudessa osoittivat, mutta sellasia jääriä ja pari kunnalta leivän saavaa "yrittäjää" saa muutoksista elinkeinonsa.

Niinhän ne etukäteisselvitykset ovat liiankin usein tarkoitushakuisia, huomioidaan joitakin asioita ja toiset taas jätetään huomioimatta. Samaa se usein on yrityssektorillakin, ei se paljon parempi ole.

Noiden ennakkolaskelmien ja jälkikäteisseurannan suurin arvo onkin tulevaisuudessa tapahtuvissa vastaavissa tilanteissa (ei lopetettua koulua aukaista kovinkaan helposti uudestaan vaikka päätöksen perusteet osoittautuvat virheellisiksi). Seuraavan vastaavan hankkeen osalta sitten olisi oikeaa tietoa käytössä.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös