Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / SYYSkausi '10

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Johtopäätös em. uutisesta voisi olla pizzerian omistajan pidättäminen ja epäilyt vakuutuspetoksesta.
Eipäs, kun nyt odotetaan, että Lipposka tulee kertomaan, että rasistit ovat siepanneet omistajan.

No oliskohan niin, että omistaja on nakittanut tulityöt pääkaupunkiseutulaisille.
Tampereen tulipalo: Kolme uutta kiinniottoa
Keskiviikko 24.11.2010 klo 14.30 (päivitetty klo 15.52)

Poliisi on ottanut kiinni kaikkiaan neljä ihmistä, joiden epäillään liittyvän Tampereen Hämeenkadun tuhopolttoon.

Kaikki kiinniotetut ovat miehiä, ja heidät otettiin kiinni pääkaupunkiseudulta.

Myöhään maanantai-iltana kiinniotettu mies on edelleen pidätettynä.

Poliisi ei kerro kiinniotetuista toistaiseksi enempää tutkinnallisiin syihin vedoten.

Poliisi ei myöskään kerro kolme kuolonuhria vaatineesta tulipalosta enempää.

Tampereen Hämeenkadulla sijaitseva pizzeria sytytettiin tuleen maanantaina aamuyöllä.

Pizzerian omistaja on ulkomaalaistaustainen, minkä vuoksi tuhopolttoa on arveltu rasistiseksi viharikokseksi. Tutkintaa johtava rikoskomisario Hannu Kallioniemi on ainakin tähän asti korostanut, että omistajaa ei ole aiemmin uhkailtu ja että mahdollisia motiiveja rikokselle on monenlaisia.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201011240143049_uu.shtml

Tai sitten kyseessä on kebab-sota ja palaneen grillin omistaja pelkää vielä lisähyökkäyksiä ja on haihtunut tms. Eiköhän huomenna jo homma selviä.
 
Vaihtoehtoinen näkemys Koreoiden välikohtauksesta.

Eipä jäänyt epäselväksi kenen puolella Sipilä on. Iso osa kirjoituksesta oli täyttä roskaa esim. nälänhätä on Pohjois-Koreassa edelleen akuutti ongelma ja maa on riippuvainen ulkomaisesta ruoka-avusta. Koreoiden välillä on edelleen virallisesti sotatila eikä maiden välistä merirajaa ole pystytty missään vaiheessa vahvistamaan. Maaraja on sentään vahvistettu ja siitä ei ole mitään epäselvää, etteikö Pohjois-Korea ampunut Etelä-Korean puolelle. Pohjois-Korea tekee toistuvasti ohjuskokeita, joissa simuloidaan Japanin suurkaupunkeihin tehtäviä ohjusiskuja.

Siitä olen samaa mieltä Sipilän kanssa, että PK ei ole romahtamassa. Tällaista geopoliittista muutosta eivät halua sen enempää Kiina kuin USA:kaan. PK ts. pidetään pystyssä ja sen temppuja katsotaan sormien läpi niin pitkään kuin se vain suinkin on mahdollista.
 
Karjalainen sanoi:
Valvontakamera: Ford Sierran kuljettaja virtsasi bensaletkuun kahdesti

Mustasaaren Sulvalla sijaitsevalla huoltoasemalla tehtiin ilkivaltaa virtsaamalla tankkauspistooliin kahteen eri otteeseen, kertoo poliisi tiedotteessaan.

Valvontakameran kuvien perusteella vaaleansinistä tai harmaata Ford Sierraa ajanut mies kurvasi pihaan, käveli tankkausautomaatin luokse ja virtsasi tankkauspistoolin syöttöputken sisälle. Teko tapahtui sunnuntaina kello 0.44.

Epäilty nousi autoonsa ja jatkoi Rantatietä pohjoiseen. Vajaan tunnin kuluttua sama Sierra kurvasi uudestaan huoltamon pihaan. Tällä kertaa autosta nousi kaksi miestä, joista toinen meni huoltoaseman taakse.

Aiemmin bensaletkuun virtsannut käveli puolestaan letkulle ja virtsasi sen sisään. Kyseessä oli eri letku kuin ensimmäisellä kerralla.

Miehet poistuivat paikalta. Epäilty on kuvien perusteella nuori.
Mitkähän antipatiat ja mielenterveyden ongelmat saavat aikaan tuollaista toimintaa?
 
Siitä valvontakamerasta ei kyllä varmaan näe, että virtsasiko se sinne sisälle. Kyseessä lienee pelkkä oletus.
 
Siitä valvontakamerasta ei kyllä varmaan näe, että virtsasiko se sinne sisälle. Kyseessä lienee pelkkä oletus.

Ei, kun se otti sen pistoolin kätteen, käänsi sen kohti kullia ja suihkautti kunnon kultasuihkun sen ohitse, omalle kädelle.
 
Sotasyyllisyystuomioiden kumoamista viritellään jälleen eduskunnassa.

Kristillisdemokraattien Bjarne Kallis toi keskiviikkoillan istuntoon lakialoitteensa, jolla perustuslain vastaiset tuomiot kumottaisiin. Kallis esittää lakia muutettavaksi niin, että poikkeuslain perusteella annettu ilmeisen väärä tuomio voitaisiin purkaa.

Oikeusministeri Tuija Brax (vihr) on todennut, että sotasyyllisyysoikeudenkäynti oli oikeusvaltion periaatteiden vastainen, mutta ei ole pitänyt jatkotoimia tarpeellisina.

Presidentti Tarja Halonen on harkinnut jonkinlaista poliittista lausumaa sotasyyllisyystuomioista.

Jatkosodan jälkeen sotasyyllisinä tuomittiin kahdeksan johtavaa poliitikkoa vankeusrangaistuksiin. Tuomion saivat presidentti Risto Ryti, pääministeri J.W. Rangell, pääministeri Edwin Linkomies, ministeri Väinö Tanner, lähettiläs T.M. Kivimäki, ministeri Henrik Ramsay, ministeri Antti Kukkonen ja ministeri Tyko Reinikka.

Siellä sitä taas hassataan veronmaksajien rahoja ilmeisen turhalla asialla. Luulisi että olisi jotain hyödyllisempääkin pohdittavaa.
 
Siellä sitä taas hassataan veronmaksajien rahoja ilmeisen turhalla asialla. Luulisi että olisi jotain hyödyllisempääkin pohdittavaa.

Niin. Kyllähän nuo Suomen itsenäisyyden puolesta päätöksiä tehneet kuuluikin linnaan. Paskoja olivat kuitenkin :rolleyes:

Mitäs tuollaisia vanhoja asioita oikomaan. Samalla ilmeisesti voitais liittää suomi vanhaan ja sen aikaiseen emävaltioon, niin ei olis kirkostakaan ongelmia ;)
 
Niin. Kyllähän nuo Suomen itsenäisyyden puolesta päätöksiä tehneet kuuluikin linnaan. Paskoja olivat kuitenkin :rolleyes:

Mitäs tuollaisia vanhoja asioita oikomaan. Samalla ilmeisesti voitais liittää suomi vanhaan ja sen aikaiseen emävaltioon, niin ei olis kirkostakaan ongelmia ;)

Voidaanhan noita vanhoja asioita oikoa vaikka dinosauruksiin asti. Ai niin, eihän niitä oikeasti ollut. Mutta joka tapauksessa, eikö venäjä ollut ortodoksinen maa silloin kun siihen kuuluttiin?
 
Voidaanhan noita vanhoja asioita oikoa vaikka dinosauruksiin asti. Ai niin, eihän niitä oikeasti ollut. Mutta joka tapauksessa, eikö venäjä ollut ortodoksinen maa silloin kun siihen kuuluttiin?

Ei silloin kun noita sotasyyllisiä haettiin. Ja toi "dinosauruksiaeiollut" juttu ei nyt valitettavasti osunut :rolleyes:
 
Lisää näitä :thumbup:

Energiajuomien myynti loppui, koulunkäynti rauhoittui
julkaistu tänään klo 08:24, päivitetty tänään klo 08:45

Yksittäiset kaupat esimerkiksi Helsingissä ja Ivalossa ovat ryhtyneet rajoittamaan energiajuomien myyntiä alle 15-vuotiaille. Alavieskassa on jo huomattu, että juomien myyntikielto on rauhoittanut koulunkäyntiä.

Alavieskassa kauppiaat aloittivat energiajuomien myyntikiellon reilu kaksi kuukautta sitten. Oppitunneilla vaikutukset ovat selkeästi nähtävissä.

- Ennen kieltoa oli alakoulussa selvää ylivilkkautta. Kiellon jälkeen meininki on rauhallisempaa ja levollisempaa, kertoo koulukuraattori Mervi Perttula.

Alavieskan yhtenäiskoulun terveydenhoitaja kokee, että energiajuomien myyntikielto on rauhoittanut joidenkin oppilaiden menohaluja.

- Yläkoululaiset menevät illalla ajoissa nukkumaan ja jaksavat paremmin. Olen myös kuullut opettajilta, että tunneilla on selkeästi rauhallisempaa, terveydenhoitaja Maarit Alahäivälä sanoo.

Energiajuomat ovat muutamien paikkakuntien kielloista huolimatta vahvasti läsnä katukuvassa. Yhä useammin kadunkulmassa voi nähdä lapsia kofeiinijuomat kädessään. Alavieskassa tätä näkyä ei enää nähdä. Jotkut koululaiset ovat selvästi näreissään.

- Jotkut oppilaat sanoivat heti kiellon jälkeen, että ihan tyhmä kielto, kertoo koululainen Valtteri Pudas.

Kauppiaan henkilökohtainen päätös

Kauppias Sirpa Sipilälle päätös myyntikiellosta oli helppo, koska kaikki alueen kaupat ovat siinä mukana. Hän ei ota kuitenkaan kantaa siihen, pitäisikö myös muiden kaupunkien kauppiaiden miettiä myyntikieltoa.
- Tämä on kauppakohtainen ja henkilökohtainen ratkaisu. Itse näen tämän oikeaksi ratkaisuksi. En kuitenkaan voi päättää muiden puolesta mikä on oikea ratkaisu, Sirpa Sipilä täsmentää.



Kauppiaan kukkarossa energiajuomien myynnin rajoittaminen ei kuitenkaan tunnu.

- Ei vaikuta mitenkään mielettömästi. Uskoisin, että nyt haetaan jotain vastaavaa tuotetta tilalle.

YLE Oulu / Tuomas Keränen
 
Kenenköhän puolesta Lipponen nyt aikoo barrikadeille, vai peruuko marssinsa?

Iltalehden saamien tietojen mukaan poliisi on pidättänyt palaneen pizzeria Julietin omistajan ja tämän sukulaisen, joka työskenteli pizzeriassa. Lisäksi kolmas, omistajan lähipiiriin kuuluva mies on otettu kiinni.

Tutkinnanjohtaja Hannu Kallioniemi ei vahvista tietoja, eikä kommentoi muutenkaan miesten kiinniotettujen henkilöllisyyttä.

- He ovat miehiä, mutta en kerro heidän ikiään, kansallisuuksiaan tai kotipaikkakuntiaan, Kallioniemi sanoo.

Iltalehden tietojen mukaan epäillyt ovat parikymppisiä ja kaikki asuvat helsingissä. Poliisin on päätettävä tänään puoleenpäivään mennessa, esittääkö se miehiä vangittavaksi.

Toki eihän tuo vahvistettua tietoa ole vieläkään, joten mielenosoitus voi olla aivan aiheellinen.
 
Viimeksi muokattu:
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös