100% (?) omistettu tytäryhtiö on ollut ja on. Uudelleenjärjestelyt liittyi lähinnä rooliin (aiemmin enemmän suoria lentoja, nyt enemmän syöttöliikennettä....)
Sehän on tytäryhtiö, joten konkassa myös - ellei sitten saada myytyä.
Turha se on toimivien tyttärien antaa kaatua vain siksi että emo on velkaantunut.
"SAS:n toimistusjohtaja Rickard Gustafson herätti maanantai-iltana kummastusta Ruotsissa, kun hän kysyttäessä varoitti tv-uutisissa asiakkaita ostamasta lippua SAS:n ensi viikon lennoille. Lausumaa on verrattu siihen, jos Swedbankin toimitusjohtaja olisi sanonut syksyllä 2008 että "jokaisen on syytä pohtia asiakkuutta ihan itse ja tehdä sitten omat johtopäätöksensä". Pankki olisi kaatunut saman tien.
Myös SAS:n hallituksen varapuheenjohtajan Jacob Wallenbergin julkista nihkeyttä SAS:n suhteen on ihmetelty. Vuodesta 2001 asti SAS:n hallituksessa istunut Wallenberg totesi maanantaina, että SAS:n osakkeeseen ei kannata sijoittaa: "Kymmenessä vuodessa työntekijämäärämme on puolittunut, meillä on vähemmän lentokoneita ja olemme myyneet hotelleja ja tytäryhtiöitä yli 50 miljardilla kruunulla. Vaikka koneita on vähemmän, lentomatkustajia on enemmän kuten myös matkakohteita. Mutta silti olemme näyttäneet voittoja vain kaksi kertaa eivätkä ne olleet suuria summia", Wallenberg lateli.
Toisella foorumilla joku oli kirjoittanu Kauppalehden paperiversiosta tällaisen lainauksen:
Taitavat SAS:n johdossa nyt tavoitellakin konkurssia ja neuvottelut lähinnä silmänlumetta. Siellähän on ilmeisesti työntekijäryhmät joihinkin etujen huononnuksiin suostuneet, mutta firma ei jousta vaatimuksissaan.
Päästetään homma konkkaan tahallisesti. Näin tulee käymään.
Norwegian ostaa konkurssipesältä eurolla kaikki käyttökelpoiset koneet.
Norwegian ostaa konkurssipesältä eurolla kaikki käyttökelpoiset koneet.
Onko niitä? Eikös SAS:lla ole aika vanhat koneet?
Onko niitä? Eikös SAS:lla ole aika vanhat koneet?
Tarjoon kaksi. Nettoon jo romumetalliksi myymällä ihan hyvin.
Soitat romukauppiaalle "tuutko hakeen mul ois tääl yks putki". Rainer tulee vuosmallin -87 Kaanialla pihaan ja nielaisee sikarinsa, kun näkee airbussin pyrstön kurkkivan suulin takaa.
Täytyykö halvatun Kardashianin tyrkyttää p*rsettään joka piireihin:
http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/m...rine-palautti-kardashianilta-saamansa-paketin ? :mad_old: