Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / SYYSKAUSI 2013

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Noista vesijutuista tuli mieleen tapaus, kun eräs nimeltä mainitsematon moderaattori meni lääkäriin. Lääkäri aikansa tutki ja koputteli ja totesi sitten, että moderaattorilla on vettä polvessa. Moderaattori puolustautui välittömästi sanoen:"Sitä on täytynyt päästä lirahtamaan hampaita pestessä."
 
Brittiläisissä vessoissa menee tuplamäärä vettä skandinaavisiin (tai saksalaisiin) ja silti niillä on putket tukossa. Britit ei vaan osaa vesi- ja viemäritöitä. Tai tarkemmin, osaaminen on jäänyt 150v takaiseen laatuun.

Luulen että niitten ruokavalion olevan niin pashaa, että paskakin on täyttä tarrapashaa!
 
Mittakaava. Suomalais-ugrilaiset kielet kun on niin pieni kieliryhmä, niin kaukaisimmatkin lasketaan sukukieliksi. Ja kun suurinta osaa kielistä puhuu vain kymmenen mummoa siperialaisessa teltassa on tuollainen kymmenen miljoonan kieli ihan hyvä "kumppani", ettei ihan yksin jäädä. Vaikka kuinka olisi kieliryhmän toisesta laidasta. Samanlaisella etäisyydellä Indo-Eurooppalaisissa kielissä taitavat muistaakseni olla sakssa ja hindi. :rolleyes:

Juu siis eihän tuossa tietysti mitään pahaakaan ole, päinvastoin. Jäi vaan sillon lapsuudessa kommunismin vielä kukoistaessa käydystä yli-innokkaasta hössötyksestä helposti semmonen kuva, että ollaan melkein kuin kaks marjaa, mikä nyt on kuitenkin aika pirun kaukana todellisuudesta :frank:
 
Noista vesijutuista tuli mieleen tapaus, kun eräs nimeltä mainitsematon moderaattori meni lääkäriin. Lääkäri aikansa tutki ja koputteli ja totesi sitten, että moderaattorilla on vettä polvessa. Moderaattori puolustautui välittömästi sanoen:"Sitä on täytynyt päästä lirahtamaan hampaita pestessä."

Tää on ollut kyllä joku wannabe -mode :doubtful:
 
Kaikenlaista sitä tuolla pimeässä Afrikassa tapahtuu. Eiku missäs tää olikaan...

Noh, noh. Suomessa viranomaiskulttuuri on niin kehittynyttä, että vastaavasta ei täällä poliisia laitettaisi viralta edes toisen poliisin tekemän tutkimuksen ajaksi kuin erittäin pitkin hampain.
 
Mutta kun täytyisi olla kunnallis- ja talotekniset järjestelmät esim. sadeveden saattamiseksi pönttöä huuhtelemaan. Ei se ole ilmaista sekään. Vaikka toki sitten kallista juomavettä säästyisi.

Onhan sellaistakin väläytelty, että oikea paskavesi ja harmaat jätevedet kerättäisiin erikseen talteen. Ei ole hankkeet edenneet. Kaiketi tulisi turhan tyyriiksi.

Nokialla oikaistiin ja käytettiin vesi kahteen kertaan. SE (ei hän) vasta tyyriiksi tulikin.
 
Onkos Britanniassa laajasti käytössä nämä ns. observatorio-tyyppiset pöntöt? Sellaiset, missä jätös jää kuivalle vaaka-alueelle tarkasteltavaksi, ja siitä sitten huuhtaistaan pois. Venäjällä ja muissa sivistysmaissa sellaisia ainakin esiintyy.
Tässä olisi yksi listaus, tiedä sitten kuinka paikkansapitävä:

ihmk.jpg
 
Jaahas, Norjassa on kaapattu bussi. :dunno:

Norjan länsiosassa on kaapattu bussi. Poliisin mukaan bussissa on useita haavoittuneita ihmisiä.

Bussi kaapattiin Lärdalin paikkeilla. Paikalle on lähetetty runsaasti poliiseja ja helikopteri.

Kaappaajien määrästä ja heidän motiiveistaan ei toistaiseksi ole tietoa.

MTV Uutiset - STT - TT
 
Tässä olisi yksi listaus, tiedä sitten kuinka paikkansapitävä:

Enpä tiedä myöskään. Suomea tuossa nyt näytettiin oksentelevana kansana. Japanin vessanpöntössä on jonkinlaiset sähkösäätimet. Mutta miksi sitten japanissa ihmiset kakkivat toistensa suihin. Ihan käsittämätön ero erotiikassa.
 
Tässä olisi yksi listaus, tiedä sitten kuinka paikkansapitävä:
Kuulin juuri tarinan joka tukee Venäjän kuvausta kys. listassa. Amerikkalainen kämppis oli kuukauden opintomatkalla Pietarissa, paikallisessa opiskelijamajoituksessa. Kertoi tunteneensa olonsa suhteellisen epämukavaksi, kun 20 ihmistä jakoi 2 vessaa, jotka siivottiin kerran viikossa. Osa venäläisopiskelijoista kun tuli oloista joissa juoksevaa vettä ja vesivessaa ei tunnettu, ja kävivät näin ollen nurkassa tarpeillaan. Intian kohdalla oletettavasti jossain määrin sama tilanne.

Japanista löysin itse vessoja jotka yhdestä napista soittivat musiikkia ujorakkoisille, toisesta pesivät ja kolmannesta kuivasivat. :o
 
Viimeksi muokattu:
Mutta miksi sitten japanissa ihmiset kakkivat toistensa suihin. Ihan käsittämätön ero erotiikassa.


Ei tuota voi enää erotiikaksi kutsua. Sama, kun japskit kutsuisivat duutsoneiden leikkejä suomalaiseksi erotiikaksi.:yuck:
 
Mutta miksi sitten japanissa ihmiset kakkivat toistensa suihin.

Lieneekö tuosta touhusta pitäviä väkimäärään suhteutettuna sen enempää kuin Suomessakaan. Eipä tästä montaa päivää, kun luin asiakaskokemuksen ammattimaisen suuhunpaskomispalvelun käyttäjältä. Aika hämmentävää luettavaa kieltämättä se ylistys. Shampanja ja kaviaari saivat mielessäin aivan uuden merkityksen.
 
Viimeksi muokattu:
Kaikissa investoinneissa on alkukustannukset ja niille lasketaan takaisinmaksuaika. [kaksivesijärjestelmä]

Tuo skeidan ja harmaiden vesien erottaminenhan vaan pahentaisi tuota huuhteluongelmaa? Vai mitä tarkoitit "erikseen keräämisellä"?

Totta. Kun ei ole yleistyneet, lienee sitten niin, että kaksivesijärjestelmä ei maksa itseään koskaan takaisin. Siitä huolimatta, että tuntuu hullulta tehdä juomavettä, jolla sitten vain huuhtaistaan paska pois pöntöstä.

Skeidan ja harmaan jäteveden (suihku- ja astianpesuvedet) erottelun idea oli jotenkin niin, että "puhdas" jätevesi kuormittaa jätevedenpuhdistamoita turhaan, ainakin liiaksi. Erillinen puhdistusmenetely olisi kai sitten joissain tapauksissa taloudellisempaa.
 
Lienee tuossa vähän samaa kuin kuntien omistamissa sähköyhtiöissä ettei kaikki kuluttajan maksama raha hyödykkeestä mene hyödykkeen tuottamiseen. Täällä ainakin sähköyhtiö tilittää vuosittain kunnalle sievoisen summan ja pystytään pitämään veroprosentti naapurikuntia pienempänä.

Näin taitaa olla monessa muussakin kunnassa. Käytännössä kerätään ihmisten tarvitsemasta peruspalvelusta piiloveroa, joka on pakko maksaa. Tilanne muuttuu todella onnettomaksi silloin, kun kunta päättää rahapulassaan myydä energiayhtiönsä ulos. Kassa saadaan hetkellä kuntoon, mutta tämän jälkeen piiloveron perijäksi tuleekin esim. saksalainen yksityinen energiayhtiö.:nope:
 
. Siitä huolimatta, että tuntuu hullulta tehdä juomavettä, jolla sitten vain huuhtaistaan paska pois pöntöstä.
.

Kerro, miten Suomessa tehdään juomavettä. Mun käsittääkseni Suomessa vesijohtovesi otetaan pääsääntöisesti pohjavedestä. Miten saataisiin säästöjä aikaiseksi, kun sitten wc'n huuhteluun, pyykinpesuun jne otettaisiin pintavedestä tuo huuhteluvesi?
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös