Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / SYYSKAUSI 2013

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Belgian entinen kuningas: 923 000 euroa vuodessa ei riitä elämiseen

Kuningas Albert II haluaisi lisää rahaa elinkustannuksiinsa, kertoivat belgialaislehdet torstaina. Albert luopui vallastaan heinäkuussa poikansa hyväksi.

Belgian entinen kuningas Albert II on sitä mieltä, että 923 000 euroa vuodessa on liian vähän elämiseen. Albert, 79, haluaisi lisää rahaa elinkustannuksiin, kertoivat belgialaislehdet torstaina. Albert luopui vallastaan poikansa Philippelle heinäkuussa.

- Hän sanoo, ettei häntä ole kohdeltu niin kuin hän olisi toivonut, ja nyt hän on huomannut olevansa vaikeuksissa, sanoi nimetön lähde Le Soir -sanomalehdelle.

Ennen vallansiirtoa Albert nautti 11,5 miljoonan euron verottomista eduista, joilla maksettiin kuninkaallinen taloudenpito. Vallanluovutuksen jälkeen entisen kuninkaan pitää selviytyä alle miljoonalla - ja maksaa summasta lisäksi verot. Käteen jää noin 700 000 euroa vuosittain. Vaikka hänellä on yhä kymmenkunta maskettua avustajaa, entinen kuningas valittaa kuitenkin katkerasti vuosittaisista elinkustannuksistaan.

Lehtien mukaan kuninkaan auttamiseksi pohditaan nyt erilaisia keinoa. Muun muassa virallisen asunnon kuluja harkitaan valtion maksettavaksi ja laivasto saattaa alkaa huolehtia Albertin 4,6 miljoonan euron arvoisen huvijahdin kuluista.

Kuningas on käynyt tiettävästi valittamassa asiasta suoraan hallitukselle, muun muassa pääministeri Elio Di Rupolle. Toistaiseksi hallitus ei ole tehnyt kuninkaan hyväksi muutoksia tiukkaan talousbudjettiinsa.
Voimia Albertin palkkakuoppaan.:(
 
Harmi kun Suomessa ei ole kuninkaallisia. Ne ois ihania. Noh, onhan meillä Tuksu ja Nykäsmasa.
 
Toisessa maailmassa ei tunneta eläke-termiä?

Ei. Mutta käsittääkseni eläkkeen koko riippuu ainakin osittain palkasta ja jos ei ole palkkaa saanut, saa silloin minimieläkkeen, joka näkyy Belgiassa olevan kohtuullisen iso tai sitten siinä on sitä toimeentulotukea jo mukana.
 
Ei. Mutta käsittääkseni eläkkeen koko riippuu ainakin osittain palkasta ja jos ei ole palkkaa saanut, saa silloin minimieläkkeen, joka näkyy Belgiassa olevan kohtuullisen iso tai sitten siinä on sitä toimeentulotukea jo mukana.
Kait sitä 79 vuotiaaksi ehtinyt pari kertaa patsastella, ravata kissanristiäisissä ja mitä niitä nyt muita onkaan kuninkaalla töitä.
 
Mutta pointtikyssäri olikin se, että maksetaanko kuninkaalle palkkaa.

Ei kai. Eikös kuningas omista kaiken valtakunnassaan?
Jos hörpit olutta pubissa, niin kunkku voi napata oluen kädestä ja ryystää omanans. Tai ainahan voi aloittaa sodan tai ryöstöretken naapurivaltioihin, jos rahat on valtakunnasta loppu.
 
Ei kai. Eikös kuningas omista kaiken valtakunnassaan?
Jos hörpit olutta pubissa, niin kunkku voi napata oluen kädestä ja ryystää omanans. Tai ainahan voi aloittaa sodan tai ryöstöretken naapurivaltioihin, jos rahat on valtakunnasta loppu.
Näin juuri. Paitsi joskus omistaa vain puolet jos on sattunut antamaan toisen puolen prinsessan puolisolle.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös