Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / SYYSKAUSI 2014

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Osmo Soininvaarahan jo joitain vuosia sitten laski, että erilaisia avustusten, tukien yms. tulonsiirtojen yhdistelmiä oli n. 20 000 kpl, ellei enämpi. Kukaan ei voi hallita moista määrää. Tämä johtaa siihen, että tukien hakijoita kohdellaan väistämättä epätasa-arvoisesti, ja siihen, että tukia jää hakematta, koska hakuprosessi on niin sekava ja vaikea. Yhteiskunta haluaa pitää huolta heikompiosaisistaan, mutta rahan jakelu on niin vaikeaa. Tuohon aikaan taisi jäädä arviolta 500 000 miljoonaa euroa hakematta vuositasolla.

Vihreiden ja sittemmin muidenkin esittämä kansalaispalkka voisi tuoda ratkaisun, ainakin osin, moiseen ruljanssiin. Yksi hyötyvä ryhmä olisi aloittavat yrittäjät. Nyt, kun ryhtyy palkollisesta tai työttömästä yrittäjäksi, heittäytyy tietyllä tavalla tyhjän päälle.

________________
Marisen tuosta köyhän määritelmästä. Eurostatin määritelmässä se menee jotenkin niin, että alle x % keskiansiosta. Näin laskien saadaan Suomeenkiin köyhiä 20 % väestöstä! Ovatko he kaikki oikeasti niin köyhiä? Keskusteluissa menee sitten iloisesti sekaisin 'tilastoköyhä' ja 'absoluuttisesti köyhä'.

Itse olen laskentatavasta riippuen joko pirun köyhä tai vähän toisin laskentaperustein taasen rikas luonnonvaroja tuhlaava mulkero.

Ei pysty kannattaa kun ei ole oma idea/puolue.
 
Aladin-suklaarasioista ei lie pysty enää pahempaa saamaan, joten positiivinen muutos on tämä.
 
Njahah, päivän Fingerporissa vaari valmistautuu sotaan ja rasvaa pystykorvaansa. :D

Ikävä kyllä Lumia ei anna päivityksen jälkeen kopioida linkkiä. Vitun iPad.
 
Njahah, päivän Fingerporissa vaari valmistautuu sotaan ja rasvaa pystykorvaansa. :D

Ikävä kyllä Lumia ei anna päivityksen jälkeen kopioida linkkiä. Vitun iPad.
1305879809531

Lie toimii.
 
Ylös