Niinhän minä sanoin.Poliisi: Kolarissa menehtynyt motoristi ajoi keulimalla
Kainuu Julkaistu 22.9.2015 klo 18:01
Poliisi on kuullut silminnäkijöitä Kajaanissa sunnuntai-iltana sattuneesta tuhoisasta moottoripyöräturmasta. Silminnäkijähavaintojen mukaan moottoripyörä on tullut huomattavaa nopeutta Kauppakadun ja Niskantien risteyksestä kohti Keskuskadun risteystä Niskantietä pitkin. Neste Koskiportin kohdalla moottoripyöräilijä on kiihdyttänyt voimakkaasti ja nostanut keulan pystyyn pyörästään.
Tämän jälkeen pyörä on jatkanut erittäin kovalla vauhdilla törmäten vastakkaisesta suunnasta tulleen, vasemmalle kääntyneen auton oikeaan etukulmaan, minkä jälkeen moottoripyöräilijä on lentänyt ilmassa jonkin matkaa ja jäänyt makaamaan paikalleen. Paikalle on tullut silminnäkijöitä auttamaan kolarin osapuolia.
Niinhän minä sanoin.
Niinhän minä sanoin.
Niinhän minä sanoin.
Diablon yllättävän olemassaolon.
Oot luullut niiden hajonneen? Oisit kysynyt Al-sedältä.
Hengiltä tallautumiseen johtaneet onnettomuudet ovat vähentyneet maailman suurimmassa väenkokouksessa. Tänä vuonna Minassa kuitenkin tapahtui katastrofi.
Ainakin 717 ihmistä on kuollut ja yli 800 loukkaantunut Saudi-Arabiassa Minassa, jossa satoja tuhansia ihmisiä osallistuu hadž-pyhiinvaellukseen. Lähellä Mekkaa sijaitsevassa Minassa on pyhiinvaeltajien majoituspaikkana toimiva valtava telttaleiri. Onnettomuus sattui leirin halki kulkevalla tiellä.
Alueella liikkuu valtava määrä ihmisiä, sillä hadžiin osallistuu noin kaksi miljoonaa muslimia. Hadž on maailman suurin vuosittainen kokoontuminen.
Tänään torstaina pyhiinvaeltajat kivittävät ensin paholaisen symbolia ja viettävät sitten uhrijuhlaa, johon kuuluu lampaiden uhraaminen. Päivä on hadžin vaarallisin, koska suuret väkijoukot pyrkivät suorittamaan rituaalit pienellä alueella.
Hengiltä tallautumisia on tapahtunut Minassa ennenkin. Esimerkiksi vuonna 2006 Minassa ruhjoutui hengiltä yli 360 ihmistä. Tallautumisten estämiseksi alueen kulkureitit on uusittu perusteellisesti.
Onkohan tuollaisen tupeksinnan kovasanainen arvostelu rasismia tai uskonvapauden rajoittamista tai Jumalanpilkkaa tai jotain?