Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / SYYSKAUSI 2015

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Juha Valjakkala katosi taas vankilasta – ei palannut suljetulle osastolle
Valjakkala – nykyiseltä nimeltään Nikita Bergenström – sai IS:n tietojen mukaan poistumisluvan Jokelan vankilan suljetulta osastolta. Lupa myönnettiin vankilan ulkopuolella pidetylle kurssille.

Valjakkala ei kuitenkaan palannut opiskeluvapaaltaan vankilaan sovitusti, vaan jäi omille teilleen. Eilen hän oli kateissa jo viidettä päivää.

– Lupien myöntäminen on aina suunnitelmallista ja tähtää vapauteen valmentamiseen, Säisä sanoo.
Ihan hyvin tuo vapauteen valmentaminen ainakin toiminut tuossa tapauksessa.
 
Kaisalle annetaan vielä mahdollisuus olympiamitaliin Iltalehdessä

Mäkäräisellä maanantaina viimeinen sauma mitaliin - katso päivän ohjelma tästä!

(päivitetty klo 13.36)

Ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräisellä on tänään viimeinen mahdollisuus henkilökohtaiseen mitaliin Sotshin olympialaisissa.
Tärkeää on tiedonvälityksen nopeus ja ajantasaisuus!
 
Yrjönkadun naku-uimahalli rankattiin maailman kauneimpien listalle


Yrjönkadun uimahalli pääsi maailman kauneimpien joukkoon.

Iso-Britannian Yleisradioyhtiö BBC on rankannut Yrjönkadun uimahallin maailman kauneimpien uimahallien listalle.

- No nyt! Yrjönkadun uimahalli pääsi, täysin oikeutetusti toki, BBC:n listalle, Yrjönkadun uimahallin Facebook-sivuilla iloittiin.

BBC kirjoittaa jutussaan, että Yrjönkadun uimahalli unohdetaan helposti. Vaatimattoman sisäänkäynnin omaava uimahalli jää nimittäin helposti kuuluisan Hotelli Tornin varjoon. Kun uimahalli otettiin käyttöön vuonna 1928, se oli vuosikymmeniä Suomen ainoa julkinen uimahalli. Uimahallin suunnitteli arkkitehti Väinö Vähäkallio 1920-luvulla uusklassiseen tyyliin. BBC myös kiteyttää osuvasti, että altaat saivat alkunsa kieltolain aikaisessa Suomessa, jossa kansa haluttiin pitää kuivana.

BBC syventyy myös Suomen historiaan kertomalla, että Vähäkallio suunnitteli myös Salmisaareen Alkon tuotantolaitoksen. Nykyisin rakennus on Helsingin oikeustalo.

Yrjönkadun uimahalli on säilyttänyt alkuperäisen ilmeensä vuosikymmeniä. Vuonna 1999 halli avattiin entisöitynä saatuaan peruskorjauksen. Naiset ja miehet uivat vuoroillaan hallissa uima-asussa tai ilman. Uima-asua on saanut käyttää syyskuusta 2001 alkaen.


Lisäksi BBC:n listalla olivat muun muassa seuraavat uimahallit:

Lontoo: vuoden 2012 Lontoon Olympialaisia varten suunniteltu Aquatics Centre
Rooma: historiallinen The Baths Of Caracalla
Lontoo: Royal Automobile Club, Pall Mall
Budapest: Hotelli Gellertin Jugend-tyyliset altaat
http://www.iltalehti.fi/matkajutut/2015112520724409_ma.shtml

Kuvia linkin takana.

Ihan hienohan tuo Yrjönkadun halli on. Lööpin otsikko taas on perinteistä seksihellekamaa.
 
Ylös