Kuskiton auto ajeli Itäväylällä
30.1.2009 7:44
STT
Itäväylällä ajeli perjantaina viideltä aamuyöstä kuskiton auto. Kuljettaja oli hypännyt auton takapenkille hämätäkseen poliisia, mutta kuskittomuus ei mennyt lainvalvojiin täydestä.
Kaikki alkoi maksamatta jätetystä taksikyydistä. Kolme alle parikymppistä nuorta miestä oli ajanut taksilla rautatieasemalta Puotilan ostoskeskukseen, jossa he livistivät karkuun.
Kuljettaja lähti heidän peräänsä, mutta he nousivat henkilöautoon ja ajoivat pois.
Taksinkuljettaja hälytti poliisit, jotka saivat auton kiinni Itäväylällä Puotilan metroaseman kohdalla ja laittoivat pysäytysvalot päälle. Tässä vaiheessa viittäkymppiä ajanut kuski keksi piiloutua takapenkille.
Auto jatkoi matkaansa ilman kuljettajaa vielä kolmisensataa metriä ja pysähtyi sitten itsestään. Poliisin suureksi ihmeeksi se pysyi tiellä eikä kukaan loukkaantunut.
Kuljettajaa epäillään muun muassa törkeästä liikenteen vaarantamisesta. Autossa olijat otettiin loppuyöksi poliisin suojiin.