Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / TALVIkausi '10-'11

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
6410_KANSIARTIKK.jpg

Martina on alkanut näyttää ihan Mattiesko Hytöseltä.

Ei tässä muuta.
 
Eilinen uutinen , mutta laitetaampa silti .

Vaimo halusi liikaa seksiä, mies pyysi poliisilta suojelua

Vaimon seksihalut saivat miehen kääntymään poliisin puoleen Waiblingenin kaupungissa Lounais-Saksassa kuluvan viikon tiistaina.

Mies kääntyi poliisin apuun saadakseen mahdollisuuden nukkua öisin.

Ensimmäisenä asiasta kertoi Bild. Tapauksesta raportoivan Fox Newsin mukaan mies oli pyytänyt poliisilta suojelua.

Miehellä on takana 18 vuoden avioliitto vaimonsa kanssa. Viimeiset neljä vuotta kahden lapsen isä kertoo kuitenkin nukkuneensa olohuoneen sohvalla vältelläkseen vaimonsa intiimejä lähestymisiä.

Nyt mies sanoo aikovansa hakea avioeroa saadakseen lepoa.

[Aamulehti]

Höröflömböö
 
Ennuste: Neljäsosa ihmisistä muslimeita vuonna 2030

Amerikkalainen tutkimuslaitos arvioi, että vuonna 2030 neljännes maailman ihmisistä on muslimeita.

Maailman muslimiväestö kasvaa kaksi kertaa muuta väestöä nopeammin seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana, ennustaa vasta julkistettu tutkimus.

Amerikkalainen tutkimuslaitos arvioi, että vuonna 2030 neljännes maailman ihmisistä on muslimeita. Maapallolla on tuolloin 8,3 miljardia asukasta.

Euroopassa asuvien muslimien määrän ennustetaan lisääntyvän miltei kolmanneksen nykyisestä. Euroopassa olisi tuolloin lähes 60 miljoonaa muslimia.
Ei hyvältä näytä.
 
Achie vois laittaa aina linkkiä siihen suuntaa, mistä jutun nappaa. Löytyyhän nuo tietysti muutenki, mutta joidenkin mielestä se on hyvä tapa.
 
Katainen haluaisi auttaa kaikkein köyhimpiä, mutta ei haluaisi auttaa kaikkein köyhimpiä lapsiperheitä. Sen sijaan politikoi ansiosidonnaisen ja peruspäivärahan kytköksen poistolla, koska tietää ettei ole pelkoa asioiden muuttumisesta sillä saralla ja samalla siirtää vastuun (syyn) muille. Miksi vitussa näitä kosseja ei kukaan laita koville, kun antavat siihen jatkuvasti hyviä paikkoja?

Lehdet: Katainen köyhien 100 €:n ongelmasta – ”En muuttaisi”

Toimeentulotukea saavat perheet eivät käytännössä saa noin 100 euron lapsilisää, koska se vähennetään kokonaisuudessaan perheen toimeentulotuesta. Katainen ymmärtää ongelman, mutta ei muuttaisi käytäntöä suoraan.

– En muuttaisi kuitenkaan järjestelmää tältä osin. Haluan löytää keinoja, miten yksinhuoltajaperheissä työnteon mahdollisuuksia ja kannustavuutta parannettaisiin sekä tuloloukko-ongelmat pystyttäisiin karsimaan. Toimeentulotuessa, joka on viimekätinen tukimuoto, tulosidonnaisuus pitää säilyttää, sanoo Katainen lehdille.

...

Katainen olisi valmis purkamaan ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan ja Kelan peruspäivärahan kytköksen pienituloisimpien tukemiseksi. Peruspäivärahan korotusta on estänyt se, että samalla nousisi ansiosidonnainen työttömysraha.

– Mieluummin valtio antaa 170 euroa kaikista pienemmillä tuloilla eläville kuin jokaiselle suomalaiselle viisi euroa, sanoo Katainen.

Ay-liike vastustaa kytköksen purkamista.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/108677-lehdet-katainen-koyhien-100-€n-ongelmasta-–-”en-muuttaisi”
 
Katainen haluaisi auttaa kaikkein köyhimpiä, mutta ei haluaisi auttaa kaikkein köyhimpiä lapsiperheitä. Sen sijaan politikoi ansiosidonnaisen ja peruspäivärahan kytköksen poistolla, koska tietää ettei ole pelkoa asioiden muuttumisesta sillä saralla ja samalla siirtää vastuun (syyn) muille. Miksi vitussa näitä kosseja ei kukaan laita koville, kun antavat siihen jatkuvasti hyviä paikkoja?

Nyt täytyy tunnustaa, että kuin jaska ikään olen Kataisen kanssa samaa mieltä tästä:
Toimeentulotuessa, joka on viimekätinen tukimuoto, tulosidonnaisuus pitää säilyttää, sanoo Katainen lehdille.

Mutmut, jos hyvätuloisten lapsilisien leikkaus kuulostaa periaatteessa hyvältä, niin luulisi sillä tavoin järjestyvän rahoitus köyhimpien lapsilisien nostamiselle.
 
Nyt täytyy tunnustaa, että kuin jaska ikään olen Kataisen kanssa samaa mieltä tästä:

Mutmut, jos hyvätuloisten lapsilisien leikkaus kuulostaa periaatteessa hyvältä, niin luulisi sillä tavoin järjestyvän rahoitus köyhimpien lapsilisien nostamiselle.

Eihän tuota tulosidonnaisuutta olla poistamassa. Tuossa kohtaa oltais vain palauttamassa lapsilisä etuoikeutetuksi tueksi, kuten se oli ennen viime laman (-94 poistu) leikkauksia. Samalla se hieman kohentais kaikkein köyhimpien perheiden asemaa tarvitsematta puuttua Kataisen mainitsemiin sidonnaisuuksiin. Ois todellinen täsmäparannus, joka ei lisäis kustannuksia missään muualla. Hän kun niin kauheasti haluaisi tehdä hyvää kaikista köyhimmille, mutta kun *SAK*.

lapsilisä tehtäisiin etuoikeutetuksi tuloksi samalla lailla kuin muiden muassa äitiysavustus, vammaistuki ja lapsen hoitotuki ovat

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset...ivat-usko-etta-koyhimmilta-otetaan-lapsilisa”

Rikkaimpien lapsilisät on mulle ihan sama, kuten oon sanonu muutamankin kerran.
 
Mutmut, jos hyvätuloisten lapsilisien leikkaus kuulostaa periaatteessa hyvältä, niin luulisi sillä tavoin järjestyvän rahoitus köyhimpien lapsilisien nostamiselle.

Jos tehtäisiin oletus lapsilisät leikattaisiin ylimpään tulodesiiliin kuuluvilta ja siirrettäisiin alimpaan tulodesiliin. Suurin osa ylimmästä desiilistä on sellaisia, joilla ei ole lapsilisään oikeutettuja lapsia sen takia oletetaan lasilisään oikeutettuja lapsia olevan keskimäärin vaikka 20 (koska ko. ryhmään kuuluu yleensä keski-ikäisiä ja hyvätuloisissa perheissä lapsiluku on yleensä pienempi). Alimmassa tulodesiilissä lienee enemmän lapsilisään oikeutettuja lapsia esimerkiksi keskimäärin kaksi/perhe esimerkiksi jolloin lapsia olisi 200.

Jaettavaksi hyvätuloisten lapsilisän poistamisesta tulisi 2.000.- ja se siirrettäisiin tuolle 200'lle, tälloin lapsilisä nousisi 10,- alimmassa desiilissä. Samalla ylimmän desiilin veronmaksumoraali varmasti vähenisi, kannattaisiko?
 
Ei tietenkään oo mitään haluttu vaikuttaa. Hyvää hyvyyttään vaan antoivat Ikelle reilun synttärilahjan.

Syyte: Ilkka Kanerva otti 50000 €:n lahjuksen

Valtakunnansyyttäjä Jorma Kalske syyttää kansanedustaja Ilkka Kanervaa törkeästä lahjuksen ottamisesta. Kalsken mukaan Kyösti Kakkonen, Arto Merisalo, Toivo Sukari ja Tapani Yli-Saunamäki antoivat Kanervalle etuja 50 000 euron edestä. Heitä epäillään törkeästä lahjuksen antamisesta.

Lahjussyyte liittyy Ilkka Kanervan luottamustehtävään Varsinais-Suomen liiton hallituksen puheenjohtajana. Valtakunnansyyttäjän mukaan eduilla haluttiin vaikuttaa uusien kauppakeskusten sijaintiin maakuntakaavoituksessa.

Kaikki syytetyt ovat kiistäneet syyllistyneensä lahjusrikoksiin. Heidän mielestään kyse on normaalista poliittisen toiminnan tukemisesta.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/108687-syyte-ilkka-kanerva-otti-50000-€n-lahjuksen
 
Eipä tuollaista 50.000,- yleensä pyyteettä jaeta, vaikka kaveri kyseessä olisikin.
 
Eihän tuota tulosidonnaisuutta olla poistamassa. Tuossa kohtaa oltais vain palauttamassa lapsilisä etuoikeutetuksi tueksi, kuten se oli ennen viime laman (-94 poistu) leikkauksia. Samalla se hieman kohentais kaikkein köyhimpien perheiden asemaa tarvitsematta puuttua Kataisen mainitsemiin sidonnaisuuksiin. Ois todellinen täsmäparannus, joka ei lisäis kustannuksia missään muualla. Hän kun niin kauheasti haluaisi tehdä hyvää kaikista köyhimmille, mutta kun *SAK*.
Lasten määrähän huomioidaan toimeentulotuen perusosaa laskettaessa toisin kuin nuo etuoikeutettuihin tukiin vaikuttavat asiat. Hitusen epäilyttää, kannattaako tuo tukisetti rakentaa niin, että lapset tuovat lapsilisän toimeentulotuen päälle vai olisiko parempi tarkastaa toimeentulotuen määrää. Köyhimpien lapsiperheiden tilanteen koen minäkin kaipaavan parannusta, kyse on toteutustavasta.
 
No toimeentulotuen nosto taas torpataan sillä, että sillon pitää nostaa peruspäivärahaa, ansiosidonnaista jne.
 
No toimeentulotuen nosto taas torpataan sillä, että sillon pitää nostaa peruspäivärahaa, ansiosidonnaista jne.

Tuo taas osoittaa millainen sekasotku nykyinen sosiaalitukijärjestelmä on, se pitäisi rakentaa uudestaan puhtaalta pöydältä.
 
Tuo taas osoittaa millainen sekasotku nykyinen sosiaalitukijärjestelmä on, se pitäisi rakentaa uudestaan puhtaalta pöydältä.

Juu, mutta kun sitä vastustaa SAK, EK, AKAVA, STM:n virkamiehet jne.jne...
 
Juu, mutta kun sitä vastustaa SAK, EK, AKAVA, STM:n virkamiehet jne.jne...
Niimpä -> tästä onkin hyvä siirtyä asiakeskustelun puolelle miettimään miten tämä hyvinvointiyhteiskunta pidetään hengissä. Ei ainakaan sillä että jokaikinen instanssi pitää omasta palasestaan.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös