Käytetty kortsu löydetty joulukalenterin ykkösluukusta!
Maa järisi voimakkaasti Kouvolassa
Torstai 1.12.2011 klo 08.54
Maa järisi tänään kahdeksan aikaan aamulla voimakkaasti Kouvolan seudulla.
Helsingin Yliopiston seismologi Jari Kortströmin mukaan kyseessä on 2,8 magnitudin järistys, joka on suurin tänä vuonna Suomessa mitattu järistys.
Kyseessä on jonkin verran voimakkaampi järistys kuin keväällä Tuusulan seudulla sattunut järistys.
IL
Aivan huippuhyvä kuittaus Mosselle! :ahem:
Kyllä näin voi sanoa. Perättömien juorujen levittelyyn erikoistunut forumisti vastaa postaamalla juorulehden kannen, niin kyllä siinä on vähän sellaista PRICELESS-fiiistä.
![]()
Tuhnu suuttunut jostain?:doubtful:
Voi hyvänen aika taas mikä uutinen. Toivottavasti kriisiterapia on jo varattu asianosaisille.
Armeijassa outo välikohtaus, varusmiehet eivät totelleet
Tuttu juttu omallakin kohdalla.Hiljainen uutispäivä vissiin. Nakrattaa hieman tuo sanavalinta "outo"..![]()
Radiossa tänään sanoivat, notta Android-, ja Blackberry puhelimissa on sovellus, joka tutkailee puhelimen puheluita, tekstiviestejä, sekä dataliikennettä ja toimittaa ne puhelinoperaattorille. Tai jotain siihen suuntaan. Lisäksi samassa uutisessa kerrottiin sovelluksen sisältävän puhelimen paikkatietojen päivittymisestä operaattorille. Tai jtain jne...
Sitä vaan miettiny, että koskahan joku hakkeri laittaa nettiin kaikkien nähtäville, missä päin ihmiset puhelimineen liikkuu? Pitäisköhän sammuttaa puhelin, ja pitää paikalla vaan missä sallin ihmisten tietävän liikkuvani?Radiossa tänään sanoivat, notta Android-, ja Blackberry puhelimissa on sovellus, joka tutkailee puhelimen puheluita, tekstiviestejä, sekä dataliikennettä ja toimittaa ne puhelinoperaattorille. Tai jotain siihen suuntaan. Lisäksi samassa uutisessa kerrottiin sovelluksen sisältävän puhelimen paikkatietojen päivittymisestä operaattorille. Tai jtain jne...
Sitä vaan miettiny, että koskahan joku hakkeri laittaa nettiin kaikkien nähtäville, missä päin ihmiset puhelimineen liikkuu? Pitäisköhän sammuttaa puhelin, ja pitää paikalla vaan missä sallin ihmisten tietävän liikkuvani?