Rooleissa Aku Hirviniemi ja Vesa-Matti Loiri
"Ei todellakaan lastenelokuva"
Yli 7-vuotiaille sallittu menestysfilmi sisältää kiroilua ja seksiä.
Varasto on ohjaaja Taru Mäkelän kehuttu uutuuselokuva maalitehtaan työntekijöiden rosoisesta arjesta iloineen ja suruineen.
"(Epä)romanttiseksi" komediaksi mainostetussa, duunarimaailmaan sijoittuvassa tarinassa, ärräpäitä päräyttelevät muun muassa Kari-Pekka Toivonen, Minttu Mustakallio, Aku Hirviniemi ja Esko Salminen. Sivuosassa nähdään myös Suomen ehkä tunnetuin tähti, Vesa-Matti Loiri.
Joillekin vanhemmille tuttujen naamojen esiintyminen K7-merkinnän saaneessa elokuvassa on merkinnyt "takuuta" siitä, että kyseessä on perhe-elokuva.
- Me tyhmänä veimme lapset elokuvateatteriin, koska luulimme, että Putouksesta tuttu Aku Hirviniemi olisi tuttuna lastenhahmona kuten Munamieskin oli. Emme odottaneet häneltä törkeää elokuvaa vaan hauskaa kokoperheen sketsiä, Iltalehteen yhteyttä ottanut pettynyt perheenisä sanoo.
Miehen mukaan Varasto osoittautui niin rajuksi, että perhe poistui elokuvateatterista kesken näytöksen vain puolen tunnin kuluttua.
Ongelmallista
Kuvaohjelmien ikärajoista vastaavassa Mediakasvatus ja kuvaohjelma keskuksessa (MEKU) ei yllätytä yhteydenotosta.
- Mekin olemme saaneet elokuvasta jonkin verran palautetta, erityisesti kielenkäytöstä. Ymmärrän kyllä vanhempien näkökulman: minäkään en veisi lastani katsomaan sitä, koska se on selvästi aikuisille suunnattu komedia, ylitarkastaja Maarit Pietinen toteaa.
Ylitarkastajan mukaan Varaston ikärajaksi päätettiin seitsemän vuotta, koska "korkeampaakaan ei saatu kaivettua".
- Ikärajat perustuvat elokuvan haitallisuuteen. Haitallisuusperusteet perustuvat puolestaan siihen, että tieteellisessä tutkimuksessa on todettu jokin asia haitalliseksi lapsen psyykkiselle kehitykselle, Pietinen selittää.
Varasto tarkastettiin viime vuoden puolella, jolloin uudet haitallisuusperusteet - väkivalta, seksuaalinen sisältö, ahdistus, huumeet ja päihteet - eivät olleet vielä käytössä.
- Varastossa seksi on toteutettu niin viitteellisesti - esimerkiksi sängyssä peiton alla - ettei ikärajaa voinut meidän sen hetkisten perusteiden mukaisesti seitsemää korkeammaksi asettaa. Ja kielenkäyttö ei ole haitallisuusperuste, Pietinen toteaa.
Ihmiset kuvittelevat usein, että elokuvien ikäraja on yhtä kuin suositus kohdeyleisön iästä. Tämä ei pidä paikkansa.
Pietisen mukaan MEKU:n toiveissa onkin tulevaisuudessa erillinen merkintä ikärajan lisäksi siitä, jos elokuva sisältää esimerkiksi runsaasti kiroilua.
- Mutta on myös kiinnostavaa, että jotkut ovat menneet katsomaan Varastoa, koska siinä on samoja näyttelijöitä kuin Putouksessa. On aika erikoista käytöstä aikuisilta, ettei tajuta sitä, että näyttelijät näyttelevät hyvinkin erityyppisissä elokuvissa, Pietinen toteaa.