Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / TALVIKAUSI 2012-2013

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Heha.. minust kun tuntuu että Kuikki on muutaman kuukauden kokemuksella paremmin perillä tästä pölhöilystä kuin Mr. T yli kahdeksan vuoden pööpöilyn jälkeen.

Että kukahan neuvoo ja ketä..
 
Oikeus päätti, että Oscar Pistorius pääsee vapaaksi takuita vastaan.
Tuomari ei pitänyt Oscar Pistoriusta uhkana muille.
Tuomari ei pitänyt Oscar Pistoriusta uhkana muille. (AP)

Tyttöystävänsä murhasta epäilty yleisurheilija Oscar Pistorius pääsee odottamaan oikeudenkäyntiä vapaana. Päätöksen teki perjantaina tuomari Desmond Nair.

Nair totesi perusteluissaan muun muassa, ettei pelkää Pistoriuksen lähtevän maasta. Nairin mukaan syyttäjä ei ollut myöskään osoittanut, että Pistorius olisi vapaalla vaarallinen.

Pistoriuksen perhe ja tukijat juhlivat nelipäiväisen takuukäsittelyn lopputulosta äänekkäästi. Pistorius, 26, kuunteli päätöstä liikuttuneena.

Pistorius pidätettiin 14. helmikuuta. Häntä syytetään tyttöystävänsä Reeva Steenkampin ampumisesta. Pistorius on kiistänyt syytteen ja kertonut ampuneensa, koska hän luuli tyttöystäväänsä murtovarkaaksi.

Pistoriuksesta tuli Etelä-Afrikassa suuri sankari 2012, kun hän selviytyi Lontoon olympialaisten 400 metrille amputoiduin jaloin.

Pistoriusta uhkaa elinkautinen tuomio, jos hänet todetaan oikeudenkäynnissä syylliseksi. Käsittelyn odotetaan alkavan noin puolen vuoden kuluttua.
IL-STT-AFP
Aika uskomatonta, että tappaja saa odottaa tuomiotaan vapaana :thumbfh:
 
Onko takuut joku uusi juttu porukalle täällä?
Ehkä joissain piireissä tappamiseen suhtaudutaan arkipäiväisemmin? Oli ampuminen sitten tahallinen, vahinko tai mielenhäiriö, ei tunnu kovin järkevältä olettaa ettei se voisi tapahtua uudestaan. Mielestäni tuollaisen vapauttaminen edellyttää perusteellisen oikeudenkäynnin eikä sen pitäis onnistua rahalla.
 
Ei. Eikä sekään että murhasta epäilty pääsee takuita vastaan vapaalle jalalle. Eri asia kuka näkee hyväksi päästää murhasta epäiltyä vapaaksi takuita vastaan.

Niin paljon nähnyt keissejä, joissa julkkikset pääsevät kuin koira veräjästä, niin ei hirveästi itseäni enää ihmetytä tommoiset ratkaisut oikeuden puolelta. :frown:
 
Ei. Eikä sekään että murhasta epäilty pääsee takuita vastaan vapaalle jalalle. Eri asia kuka näkee hyväksi päästää murhasta epäiltyä vapaaksi takuita vastaan.

Suomessa nähdään toisinpäin, eli murhasta/taposta tuomittu tulee päästää vapaaksi mahdollisimman nopeasti. Tuomioon asti toki pidetään kiinni epäillen katalasta luonteesta. Sitten vähässä ajassa on parantunut.
 
Niin paljon nähnyt keissejä, joissa julkkikset pääsevät kuin koira veräjästä, niin ei hirveästi itseäni enää ihmetytä tommoiset ratkaisut oikeuden puolelta. :frown:

Ei minnuukaan ihmetytä, muttei se edelleenkään tarkoita että hyväksyisin sen.
 
Valtioneuvoston kanslia tiedottaa
Kansainvälinen tutkimushanke osana tulevaisuusselonteon valmistelua kirjoituksessaan siitä, mitä Himasen osalta tapahtui. Sininen kirja, jonka Himanen julkaisi oli näköjään tarkoitettu pelkäksi keskustelun avaukseksi ensimmäiseen kymmenestä pyöreän pöydän tilaisuudesta, jotka hankkeen tiimoilta järjestetään.
http://valtioneuvosto.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote/fi.jsp?oid=378061

Oikeuskansleri ja oikeusasiamies ratkaisevat viikonlopun aikana, kumman toimisto alkaa selvittämään asiasta tehtyjä kanteluita. Ennen kaikkea tässä selvitetään sitä, onko joku rikkonut asiassa lakia ja todennäköisesti vastaus on, että ei ole.

Hankkeen valmistumisen jälkeen, sen tulokset julkaistaan. Siinä vaiheessa pääsee itse tutkimaan, että kannattiko näistä tuotoksista maksaa 700 000 euroa.
 
Ei perse. Julian Assange mätänee jossain päin Lontoota Ecuadorin suurlähetystön paskahuusin lattialla heikkona nälissään, ja sitten tämä "sankari" pääsee kävelemään proteeseillaan vapauteen? Kuvottavaa, mutta minkäs teet.
 
Näinhän se menee, ja olen harkinnut. Järki sanoo, että ei tosiaan ole, mutta jokin kumma saa mut aina palaamaan... :confused:

Tää foorumi on vähän kuin se kylä leffassa "Syvä joki" .......
 
Viimeksi muokattu:
Ylös