Aika uskomatonta, että tappaja saa odottaa tuomiotaan vapaana :thumbfh:Oikeus päätti, että Oscar Pistorius pääsee vapaaksi takuita vastaan.
Tuomari ei pitänyt Oscar Pistoriusta uhkana muille.
Tuomari ei pitänyt Oscar Pistoriusta uhkana muille. (AP)
Tyttöystävänsä murhasta epäilty yleisurheilija Oscar Pistorius pääsee odottamaan oikeudenkäyntiä vapaana. Päätöksen teki perjantaina tuomari Desmond Nair.
Nair totesi perusteluissaan muun muassa, ettei pelkää Pistoriuksen lähtevän maasta. Nairin mukaan syyttäjä ei ollut myöskään osoittanut, että Pistorius olisi vapaalla vaarallinen.
Pistoriuksen perhe ja tukijat juhlivat nelipäiväisen takuukäsittelyn lopputulosta äänekkäästi. Pistorius, 26, kuunteli päätöstä liikuttuneena.
Pistorius pidätettiin 14. helmikuuta. Häntä syytetään tyttöystävänsä Reeva Steenkampin ampumisesta. Pistorius on kiistänyt syytteen ja kertonut ampuneensa, koska hän luuli tyttöystäväänsä murtovarkaaksi.
Pistoriuksesta tuli Etelä-Afrikassa suuri sankari 2012, kun hän selviytyi Lontoon olympialaisten 400 metrille amputoiduin jaloin.
Pistoriusta uhkaa elinkautinen tuomio, jos hänet todetaan oikeudenkäynnissä syylliseksi. Käsittelyn odotetaan alkavan noin puolen vuoden kuluttua.
IL-STT-AFP
Heha.. minust kun tuntuu että Kuikki on muutaman kuukauden kokemuksella paremmin perillä tästä pölhöilystä kuin Mr. T yli kahdeksan vuoden pööpöilyn jälkeen.
Että kukahan neuvoo ja ketä..
Aika uskomatonta, että tappaja saa odottaa tuomiotaan vapaana :thumbfh:
Ehkä joissain piireissä tappamiseen suhtaudutaan arkipäiväisemmin? Oli ampuminen sitten tahallinen, vahinko tai mielenhäiriö, ei tunnu kovin järkevältä olettaa ettei se voisi tapahtua uudestaan. Mielestäni tuollaisen vapauttaminen edellyttää perusteellisen oikeudenkäynnin eikä sen pitäis onnistua rahalla.Onko takuut joku uusi juttu porukalle täällä?
Onko takuut joku uusi juttu porukalle täällä?
Ei. Eikä sekään että murhasta epäilty pääsee takuita vastaan vapaalle jalalle. Eri asia kuka näkee hyväksi päästää murhasta epäiltyä vapaaksi takuita vastaan.
Ei. Eikä sekään että murhasta epäilty pääsee takuita vastaan vapaalle jalalle. Eri asia kuka näkee hyväksi päästää murhasta epäiltyä vapaaksi takuita vastaan.
Niin paljon nähnyt keissejä, joissa julkkikset pääsevät kuin koira veräjästä, niin ei hirveästi itseäni enää ihmetytä tommoiset ratkaisut oikeuden puolelta. :frown:
Näinhän se menee, ja olen harkinnut. Järki sanoo, että ei tosiaan ole, mutta jokin kumma saa mut aina palaamaan...![]()
Tää foorumi on vähän kuin se kylä leffassa "Syvä joki" .......
Siksikö sä viihdyt täällä?
PS. Ja jos olet vähääkään seurannut, niin en minä "viihdy" täällä toisin kuin sinä.
Leffalla pitää olla katsomo
PS. Ja jos olet vähääkään seurannut, niin en minä "viihdy" täällä toisin kuin sinä.
No mitäs sä sitten täällä teet?
PS. Ja jos olet vähääkään seurannut, niin en minä "viihdy" täällä toisin kuin sinä.