Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / TALVIKAUSI 2015-2016

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ellei kotikasvatukseni estäisi, sanoisin, että säästöä vankeinhoidolle.
 
Ellei kotikasvatukseni estäisi, sanoisin, että säästöä vankeinhoidolle.
Kyseiset vangit ovat tiedostaneet kansantalouden heikon tilan ja kustannussäästöjen tarpeellisuuden. Tekivät sitten oman osansa talouden tervehdyttämistoimenpiteissä.
 
Luotiliiviin pukeutunut mies kiinni Sotkamossa - mukana kaksi kirvestä ja ilmapistooli

Lauantai 6.2.2016 klo 17.00

Hätäkeskus sai ilmoituksen lauantaina noin kello 13 Sotkamon Kievarintiellä ulkoalueella sekavasti käyttäytyvästä miehestä, jolla on mukanaan kirves.

Mies oli hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan myös uhkaillut suusanallisesti ulkopuolisia.

Paikalle hälytettiin useampi Kainuun alueen poliisipartio.

Ensimmäisenä paikalle saapunut Sotkamon poliisipartio havaitsi miehen menevän Kievarintiellä sivullisen yksityisasuntoon. Poliisipartio meni välittömästi asuntoon sisään ja otti miehen kiinni asunnon eteisestä.

Maastokuviolliseen luotiliiviin pukeutuneella humalassa olleella miehellä oli vaatetuksessa näkyvillä kaksi kirvestä, kaasutoiminen ilmapistooli, puukko sekä taskussa teleskooppipatukka.

Asiaa tutkitaan toisen vahingoittamisen soveltuvan esineen ja vaarallisen esineen hallussapitona.

Kainuulaista toimeliaisuutta. :dunno:
 
Nordea Pankki Suomi @Nordea_FI
Järjestelmähäiriö vaikuttaa Nordean korttien, verkkopankin ja mobiilipankin toimintaan. Asiaa selvitetään, tiedotamme lisää mahd. pian.
11:27 PM - 6 Feb 2016

Nordea vois vähän tsempata.
 
Haluatko lukea koko artikkelin? Hanki rajaton lukuoikeus:

Ei kai siinä...

Hesaria pystyy lukemaan 5 artikkelia peräkkäin, sen jälkeen selaimen evästeet pitää putsata.

Putsaa ne selaimen avulla tai omasta mielestä kätevin on CCleaner, ilmainen härpäke, jolla muutenkin tyhjentelen koneen roskat joka selainsession jälkeen. Pysyy kone tikissä, kuin ei kerry tauhkaa.
Lisäksi siinä voi määrittää mitkä evästeet jätetään, niin ei tarvitse rekata joka kerta esim. Forumille putsauksen jälkeen.
 
Jos selaimen asetuksissa on täpätty evästeiden tyhjennys selaimen sulkiessa, niin voiko hesari määrittää sen varastamiseksi?
 
Jos selaimen asetuksissa on täpätty evästeiden tyhjennys selaimen sulkiessa, niin voiko hesari määrittää sen varastamiseksi?
Epäkiinnostava kysymys mielestäni. On kyse moraalista, jos tiedät, että Helsingin sanomat tarjoaa viisi artikkelia viikossa maksutta.
 
Täytyy perustaa excel, johon kirjaan jatkossa montako artikkelia luen viikossa, koska tyhjennän selainsession päivittäin.

Hyvä kun huomautit asiasta. Forumin moraali ei ole koskaan tarpeeksi korkealla.
 
Muutit siis mielesi asian moraalin suhteen. Hyvä juttu, kirjoitithan juuri äsken:

Hesaria pystyy lukemaan 5 artikkelia peräkkäin, sen jälkeen selaimen evästeet pitää putsata.
 
Muutit siis mielesi asian moraalin suhteen. Hyvä juttu, kirjoitithan juuri äsken:
Tai sitten ohje oli tarkoitettu joustavamoraalisille, mutta muistintyhjennysasiasta tietämättömille foorumisteille. Eli ei Rainieri välttämättä itse noin toimi, vaikka kykeneekin neuvon rajoituksen kiertämiseen antamaan.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös