Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / TALVIKAUSI 2016-2017

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Huh huh!
Ja mä olis just kolmisen vuotta sitten Berliinissä, on se hengenlähtö välillä pienestä kiinni.

Jos mä olisin menny Budapestissä katsomaan pommi-iskun jälkiä puoli vuorokautta aiemmin, olisin räjähtänyt.


Nytkö ne berlinpolizeit onkin pidättäny jonkun viattoman seksuaalirikollisen ja murhaaja karussa?
 
Minä olin ihan tyytyväinen että en saanut lomaa haluamalleni viikolle vaan jouduinkin menemään Nizzaan vasta viikko terrori-iskun jälkeen, enkä sen aikana.
Silti en kokenut asian tiimoilta yhtä suurta järkytystä kuin Janni Hussi.
Eikä lehdetkään asiasta kirjoittaneet.

Samoin Istanbulissa potslojahti viikko ennen matkaani ja pari viikkoa sen jälkeen.
Silloinkaan en lehteen perkele päässyt.
 
Suomalainen pahoinvointi kiteytyy lainopillisesti ehkä näihin asioihin. Voi olla että ei, mutta voi olla näinkin.

1. Suomessa on erittäin hankala murhata ihmisiä. Lainopillisesti lähetulkoon jokainen muissa maissa murhaksi lueteltu rikos on täällä vain tappo.
2. Jokainen automaattialennettu henkirikos, murhasta tapoksi, alennetaan edelleen tuomioluvusta puoleen ensikertalaislle, joka on käsitteenä täysin vain Suomeen liittyvä. Ensikertalaisuus rikoksessa on alle kolme vuotta jotakin metkua mistä voidaan tuomita vankeutta. Ei muualla, mutta Suomessa.
3. Kansalaiset eivät ymmärrä tätä. Tai ymmärtävät, mutta poliittinen käsitys on rikollista suosiva, ja jos siitä mielipiteellään poikkeaa, niin pilkataan sosiologiaa tajuattomaksi.
4. Totuuksia ei ole kuin yksi. Se on että suomalaiset ovat sietämättömiä juoppoja jotka eivät tajua parastaan.
5. Tämä on pistetty yhteen piikkiin alkoholiveropolitiikaksi.
6. Veneveroksikin pistivät. Yli 38 Kw. Vitun vittu. Se on sitten satanen vuodessa vähintään.
 
Kee) Ylinopeussakosta se rikosseuraamussakko vai mikä lie. Kun ei mennyt muuten läpi rikesakkojen järjetön korotus valtion kassan täytteeksi.
 
6. Veneveroksikin pistivät. Yli 38 Kw. Vitun vittu. Se on sitten satanen vuodessa vähintään.

Tätä en minäkään ymmärrä. Tämähän kaatuu pienveneiden päälle, niitä kun on eniten tässä maassa. Ja kun kai se ainakin julkisuudessa ollut möläytys oli, että ökyveneitä tässä verotetaan.
 
Tätä en minäkään ymmärrä. Tämähän kaatuu pienveneiden päälle, niitä kun on eniten tässä maassa. Ja kun kai se ainakin julkisuudessa ollut möläytys oli, että ökyveneitä tässä verotetaan.

Ei tämä liene suora lainaus, mutta:
Soini pääsi valloilleen, kun tuli puhe veneverosta. Hän ilakoi, että ”herrojen huvikuunarit ja juppiskootterit” pannaan verolla, mutta ”mopoja ja perämoottoreita” ei.
 
Thaikkulassa potslojahti silloin 2004 hieman sen jälkeen kun tulimme Phuketista. Sama juttuhan se siinä, mutta joskus ajattelin että geologisessa mittakaavassa se maantäristys olisi voinut sattua ihan milloin vaan, kun se jokusen kymmenentuhatta vuotta oli siihen energiaa kerännyt. Siinä mittakaavassa se 1.5 viikkoa eroa oli kuin "melkein samaan aikaan".
 
Kyllähän tässä iltalenkilläkin auto ajoi suojatien kohdalta. Jos kuljettaja ei olisi hidastanut ja olisin 5 sekuntia myöhemmin ylittänyt tien, niin huhhuh!! Pienestä se on kiinni.
 
Kyllähän tässä iltalenkilläkin auto ajoi suojatien kohdalta. Jos kuljettaja ei olisi hidastanut ja olisin 5 sekuntia myöhemmin ylittänyt tien, niin huhhuh!! Pienestä se on kiinni.

Autolla valtatietä huristellessakin on koko ajan elämä muutamasta sentistä kii.
 
1. jjv - puoli vuorokautta, Budapest
2. Janni Hussi - viikko, Berliini
3. JayR - kaksi viikkoa (Oslossa ennen Breivikin tekoja)
4. Muut

Kyllä kai Esko Aho saa oman numeronsa sopivaan kohtaan...?
https://www.suomenuutiset.fi/aamulehti-esko-aho-selvisi-pommista-taparasti/

Suomen entinen pääministeri Esko Aho vältti Bostonin terrori-iskut täpärästi. Harvardin yliopiston senior fellow Esko Aho oli iskujen aikaan Kanadan puolella Torontossa panelistina.

– Olen onneksi täällä Torontossa ja siirryn Bostoniin vasta tiistaina iltapäivällä Suomen aikaa. Muussa tapauksessa olisin hyvinkin voinut olla maratonreitin varrella, Aho kertoo Aamulehdessä.

Harvardin yliopisto sijaitsee Cambridgessä muutaman mailin päässä maratonin maalipaikalta.
 
Onkohan alumiinipulpettiveneeni huvikuunari vai juppiskootteri Soinin mielestä? Siinä on nimittäin 50 hv jammu persiissä.

Ootas nyt--

http://www.hs.fi/talous/art-2000005009827.html

Veroraja taitaa mennä tuossa sinänsä luokittelemattomassa perämoottorihevostyypissä kuin 52. Ei sellaisia kyllä ole ikinä ollut edes kaupan. 55 hp. on ollut vuosikymmeniä sitten, ja tietenkin 60 ja siitä eteenpäin, mutta että 52? Ei varmaankaan. Justiinpa siis vältyit verolta. Minä en välttynyt. Paskempi tuuri täällä.
 
Viimeksi muokattu:
Minä olin ihan tyytyväinen että en saanut lomaa haluamalleni viikolle vaan jouduinkin menemään Nizzaan vasta viikko terrori-iskun jälkeen, enkä sen aikana.
Silti en kokenut asian tiimoilta yhtä suurta järkytystä kuin Janni Hussi.
Eikä lehdetkään asiasta kirjoittaneet.

Samoin Istanbulissa potslojahti viikko ennen matkaani ja pari viikkoa sen jälkeen.
Silloinkaan en lehteen perkele päässyt.

Tässä tapauksessa ilmeisesti Hussi oli instagramissa tms. perkeleessä kertonut olleensa ko. paikassa vain viikkoa aiemmin, josta sitten Iltaroskan haaskalint.. siis toimittaja oli asian bongannut. Ja yllättäen sitten otsikoinut uutisen hieman raflaavammin.

Eli oisko sunkin pitänyt jonnekin someen käydä kertomassa järkyttävästä tapahtumasta, ja sen jälkeen vinkata jollekin haask... toimittajalle asiasta. Tai vaikka ihan suoraan soittaa Ilta-Puluun.
 
Ylös