Onko Kiky ainoa asia, jonka hallitus on tehnyt maaliin saakka? Lähinnä ovat ylpeästi kehuneet esityksiään ja sen jälkeen kehuneet, miten ovat peruneet oman esityksensä.
Sai ne maaliin senkin että parkkikiekon ei ole pakko olla suorakaiteen mallinen.
Onko Kiky ainoa asia, jonka hallitus on tehnyt maaliin saakka? Lähinnä ovat ylpeästi kehuneet esityksiään ja sen jälkeen kehuneet, miten ovat peruneet oman esityksensä.
Elämänsä kesä?Otsikko Iltapulussa sanoi:Ennennäkemätön munaus! Ampumahiihdon kuninkaan pää hajosi viimeisessä ammunnassa
Oma puolisoni on ainakin noudattanut Antsan visiota määrätietoisesti.Ei toki ole pakko, mutta tuo ilosanomasi tuskin kovin laajalti leviää F1 Forumin Vapaan osion kautta.Antsa Rieppo sanoi:Some-raivoa, twiittejä, Facebook -päivityksiä ja paskamediaa ei ole kenenkään pakko lukea.
Telkkaristakin voi katsoa kevyttä hömppää ja urheilua eikä raskasta paatosta ja dokumentteja. Oma valinta.
Oma puolisoni on ainakin noudattanut Antsan visiota määrätietoisesti.
Itsehän toki tongin kaiken skäfän netistä mitä vaan kerkiän.
Mä toteutan oppejani television suhteen. Ei mitään politiikkajarnaa tai dokkareita missä käsitellään hämyjuttuja. Kevyttä hömppää aivot narikassa. Tv:n tulee viihdyttää ja parantaa mielialaa, eikä päinvastoin.
Good for you. Pitäydy tuossa.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201702202200073533_ul.shtml?ref=juurinyt_desktopLähteet: Venäjä suunnitteli vallankaappausta Montenegrossa - pääministeri aiottiin salamurhata
Montenegrolainen syyttäjä väittää, että Venäjän valtio oli kytköksissä epäonnistuneeseen vallankaappausjuoneen viime vuonna.
Montenegron poliisi pidätti viime lokakuun 16. päivän vaalien aattona ryhmän serbejä, joita epäillään juonesta hyökätä parlamenttiin ja salamurhata ex-pääministeri Milo Djukanovic.
Viranomaiset syyttivät aiemmin venäläisnationalisteja, mutta erikoissyyttäjä Milivoje Katnicin mukaan takana on myös Venäjän valtion elimiä "tietyllä tasolla". Katnicin mukaan Montenegro on saanut tutkintaan apua eurooppalaisilta ystäviltään ja mainitsi erikseen USA:n ja Britannian tiedustelupalvelut.
Brittilehti The Telegraph kertoi Britannian hallituslähteiden mukaan sunnuntaina, että länsimielisen Djukanovicin salamurhajuonen takana olivat Venäjän tiedusteluviranomaiset ja tarkoituksena haitata Montenegron pyrkimyksiä liittyä Natoon.
Kahdesta venäläisestä on annettu Interpolille etsintäkuulutus yhteydestä salamurhajuoneen. He ovat nimeltään Eduard Sismakov (alias Shirakov) ja Vladimir Popov. Telegraphin mukaan kaksikko vietti kuukausia rekrytoidessaan ja aseistaessaan serbiryhmää iskua varten. Serbien oli Telegraphin tietojen mukaan tarkoitus hyökätä maan parlamenttiin poliiseiksi naamioituneina ja tappaa senhetkinen pääministeri Djukanovic.
Epäiltyjä on yli 20. Lehdelle puhunut Montenegron puolustusministeri Predrag Bosković väittää, ettei ole epäilystäkään siitä, että juonen rahoituksesta ja organisoinnista vastasivat Venäjän tiedusteluviranomaiset.
Yksi Montenegron etsimistä henkilöistä on nimeltään Nemanja Ristic. Hänet kuvattiin joulukuussa yhdessä Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin kanssa.
Lehden lähteiden mukaan Venäjä myös rahoitti Venäjä-mielisen opposition vaalikampanjaa miljoonilla dollareilla. Juoneen liittyen kahden oppositiopoliitikon Andrija Mandicin ja Milan Knezevicin parlamentaarinen immuniteetti kumottiin viime viikolla, jotta heitä vastaan voidaan nosta syyte. Syyttäjä päätti kuitenkin, että he saavat odottaa tutkinnan valmistumista ja mahdollista oikeudenkäyntiä vapaalla jalalla.
Telegraphin mukaan vallankaappausyrityksestä keskusteltiin myös, kun Britannian ulkoministeri Boris Johnson ja USA:n ulkoministeri Rex Tillerson tapasivat ensi kertaa viime torstaina.
Venäjä on tiukasti kiistänyt kaikki syytökset.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201702202200073533_ul.shtml?ref=juurinyt_desktop
Aika kovia syytöksiä tuosta meidän rauhaa rakastavasta naapuristamme. Tokihan natsit liittyvät asiaan jotenkin.
Suur-Serbia -aatokset elävät ja voivat hyvin vissiin edelleen.Jugoslaviassa taas rauha maas... Ikoneilla kuvitettu juna nosti Serbian ja Kosovon riidat jälleen pintaan
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201702202200073533_ul.shtml?ref=juurinyt_desktop
Aika kovia syytöksiä tuosta meidän rauhaa rakastavasta naapuristamme. Tokihan natsit liittyvät asiaan jotenkin.
"Tapanpa itseni ajamalla mopoautoa päin".
Josko pimeässä näki vain valot?
Nämä spekulaatiot osoittautumassa oikeiksi.
Kiva varmaan tajuta siinä 5 metriä ennen, että sehän on saatana mopoauto, että taidettiin jäädä henkiin.
Onhan se nyt ihan saatanan lapsellinen ihminen jos muijan kanssa kinaamisesta pitää kännissä lähteä ajamaan autoa.
Sydänsuruja pikku kullannupulla. Oivoi.
MT-ongelmat taustalla. Saapas nähdä tuleeko jälkipuheita, notta olisiko miehen paikka ollut 'Niämessä' ennemmin kuin auton ratissa.
Kumma kun ei oo pokkaa pistää naru kaulaan, vaan pitää tekoaan alleviivatakseen vielä ulkopuolisia sotkea mukaan.