Lumityöt talvi 2017-2018

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Antsa Rieppo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Saattaa, olla että muistin yksityiskohdat väärin mutta asiasisältö oli vankkaa faktaa, kuten viesteissäni yleensäkin. Ja, ei, pierua tähän loppuun odottelevat joutunevat pettymään, sitä ei tule.
 
Enpä tiedä Katinkullasta, mutta ainakin Kiannon Kuohut -kylpylässä on palveltu vastaavalla tavalla. Myös Suomussalmen liikuntahallia on käytetty tuollaiseen, ja Hyrynsalmella kunnantalolla on voinut laittaa ruokaakin.

No perhana, pitäiskö sitä lähtee budjettilomalle Kainuuseen. On kai siellä jotain hätäapumajoitustakin tarjolla ja leipäjono.
 
Ei ole tarvinnut lumitöitä liiaksi tehdä.

Eilen lapioitsin katolta pudonnutta jäätynyttä lunta auton edestä. Aika tiukassa oli.

Auton päältäkin sai tosissaan hakata Kungsin jääraapalla, että kyseinen aines lähtee. Ja lähtihän se.

Ja kaikki tuo +38c kunnossa. Vähän alkoi pumppu kavitoida niin himmasin tahtia.
 
Auto oli aamulla kauttaaltaan noin viisisenttisen lumipeitteen alla.

Lumi oli onneksi niin kevyttä, että se olisi varmaan lähtenyt puhaltamalla, mutta naapureiden ja satunnaisten ohikulkijoiden viihdyttämisen sijaan päätin kuitenkin käyttää lumiharjaa.

Aikaa meni noin 1:ksi minuutti.
 
Halliin ei onneksi sada lunta, joten auton harjaukselta nykyisin säästyy.
Pakkasta on sentään noin 11 astetta, joten ihan rapsakkaa. Vaihteeksi.
 
Takuulla Halliin sataa lunta. Ihan höpsistä muuta virkata.
 
Kuuntelin äsken kun traktori teki lumityöt pihalla. Raskas kokemus, koska ajoi asunnon ohi kuusi kertaa ja ääni häiritsi rentoutumistani.
 
Ylös