Muistan sen päivän vieläkin. Yöllä oli ollut järkyttävä myrsky ja muistan onnettomuutta edeltävänä iltana ajatelleeni, että merellä ei ole kovin kiva olla. Aukaisin unisena radion sängyn vierellä juuri ennen seitsemän radiouutisia. Uutisten tunnusmusiikin jälkeen tuli huomiotaherättävän pitkä tauko ja siitä jo tiesi, että jotain poikkeuksellista oli tapahtunut. Sen jälkeen alettiin lukea tuota järkyttävää uutista.
Sen jälkeen tuli jotenkin epäuskoinen olo, kun sitä (naiivisti) mietti, että laivojahan kyllä uppoaa Bangladeshissa ja Filippiineillä mutta että Itämerellä... pakkohan se oli sitten uskoa ja Huomenta Suomessakin oli sitten suoraa kuvaa aiheesta. Koko päivä meni koulussa sitten jotenkin koko juttua miettiessä ja olihan se kaikkien puheenaihe. Jos minulta kysyy, mitä jäi mieleen 90-luvusta, niin kyllä se varmasti on laman ohella juuri Estonia.
Aina kun käyn kävelemässä tai juoksemassa pitkin meren rantaa, mieleen tulee Estonian uppoaminen. Tämä siitä huolimatta, ettei yhtään sukulaista tai tuntemaani ihmistä menehtynyt onnettomuudessa. Käyn silti risteilyillä ihan niinkuin ennenkin.
Ylen toiminnasta jäi mieleen silloisen (ja myös nykyisen) Tallinnan kirjeenvaihtajan Ulla-Maija Määttäsen älyvapaat kysymykset noin viisivuotiailta lapsilta, joiden omaisia kuoli. "Miltä nyt tuntuu, kun oma äiti on kuollut?" Uskomaton pölvästi. :thumbdown