Verojen rakastamisesta
Kirjoittanut Satu Hassi
Kauan sitten silloinen ministeri Kaisa Raatikainen kehotti ihmisiä rakastamaan verojaan ja joutui yleisen naureskelun kohteeksi. Yhteensä yli 20 vuotta eduskunnassa ja EU-parlamentissa on opettanut minulle, että ilman veroja ei ole esimerkiksi kouluja, lasten päiväkoteja, terveyskeskuksia, katuja, kaupungin busseja, turvaa sairauden ja työttömyyden varalta. EU:n talouskriisiä koskevassa keskustelussa verot kuitenkin loistavat poissaolollaan. Ainoa vero, joka on mainittu, on finanssitransaktiovero, lempinimeltään Tobin-vero. Hyvä, että edes se.
Valtioiden ylivelkaantumisen syynä on kuitenkin menojen lisäksi liian pienet tulot. Osaksi se johtuu veronkierrosta. Kreikka tuskin pystyy nousemaan kuopasta parantamatta veronkannon vedenpitävyyttä. Sveitsi on kertonut, että maan pankeissa on yli sata miljardia euroa kreikkalaisten rahaa. Parhaat mahdollisuudet veronkiertoon on suuryrityksillä ja rikkailla.
”Taxjustice”-nettisivuilla arvioidaan, että eurooppalaisten rahaa on veroparatiiseissa yli 2000 miljardia ja että veronkierto vie EU-valtioilta vuosittain parisataa miljardia, moninkertaisesti Suomen valtion budjetin. Veronkiertoa on suitsittu tekemällä sopimuksia ja lainsäädäntöä ilmoitusvelvollisuudesta. Jos esimerkiksi minulla olisi Luxemburgissa pankkitili, tiedon pitäisi tulla automaattisesti Suomen veroviranomaisille.
Entä ylikansalliset firmat? Nokia maksoi viime vuonna Suomeen veroja vain 1,6 miljoonaa euroa. Vuonna 2007 summa oli 800 kertaa enemmän eli 1,26 miljardia. Nokialla ei toki mene yhtä hyvin kuin parhaina päivinä, mutta ei sen toiminta Suomessa sentään ole kutistunut lähes tuhannesosaan.
EU-parlamentissa on ehdotus suuryhtiöiden tilejä ja veroja koskevien tietojen aiempaa laajemmasta julkistamisesta. Vihreät ovat arvostelleet sitä, että ehdotus ei vaadi julkistamaan maakohtaisia tietoja kuin kaivosyhtiöiltä. Maakohtaiset tiedot muiltakin – esimerkiksi Nokialta – olisivat tärkeitä, jotta voimme arvioida, vastaavatko firmojen eri maihin maksavat verot toiminnan laajuutta niissä maissa.
Jotkut maat pitävät pääoma- ja yritysverotuksen alhaalla houkutellakseen talletuksia ja pääkonttoreita. Näin esimerkiksi Luxemburg ja Irlanti. Ne maat, joissa kyseiset rahat on oikeasti ansaittu ja joissa yritysten varsinainen toiminta on, jäävät nuolemaan näppejään, kun verot maksetaan välistävetäjämaihin.
Jos valtiot nostavat yritysten ja pääomien veroja, uhkana on että veropako pahenee. Valtiot joutuvat kilpailemaan verotuksen alhaisuudella. Tämä on keskeinen syy siihen, miksi niin monet valtiot ovat päässeet velkaantumaan pahasti. Valitettavasti veropäätösten tekeminen on EU:ssa vaikeimman mahdollisen kynnyksen takana, se vaatii kaikkien jäsenmaiden yksimielisyyttä. En usko, että hyvinvointivaltiota nakertavasta kierteestä päästään eroon helpottamatta verotusta koskevaa päätöksentekoa. Samalla määräenemmistöllä, jolla säädetään muitakin EU-lakeja, pitäisi voida sopia myös verotuksen alarajoista, joiden alle maa ei saa mennä. Miksi tästä asiasta ollaan melkein hiirenhiljaa EU:n kaikilla kielillä?
Onneksi EU-komissio ajaa sitä, että valuutta- ja arvopaperikaupoista perittäisiin 0,1 prosentin vero ja niin sanotuista johdannaisista 0,01 prosenttia. Pankki- ja finanssibisnes vastustaa ankarasti, mutta vaikuttava joukko taloustieteilijöitä on vedonnut veron puolesta. Tänä vuonna julkaistun vetoomuksen allekirjoitti noin tuhat taloustieteilijää, joukossa nobelistit Paul Krugman ja Joseph Stiglitz. Finanssikauppoihin kohdistuva vero hillitsisi kestämättömäksi paisunutta keinottelua.
Britannian työväenpuolueen puheenjohtaja David Miliband kysyi keskiviikkona Financial Timesissa, miten ihmeessä Kreikan 50 miljardin velka on voinut muuttua 1 000 miljardin euron kokoiseksi olemassaolon kysymykseksi EU:lle. Niinpä. Selitys on juuri finanssimarkkinoiden epäterve meininki. Yli 90 prosnettia maailmassa tehtyjen kauppojen rahamäärästä virtaa finanssimarkkinoiden sisällä. Suurin osa tästä on tietokoneiden välistä nopeaa kauppaa, jossa toimitaan sekunnin murto-osissa ja pelataan hiuksenhienoilla hinnaneroilla.
Tämän valtavan virtuaalipelin pelurit ajattelevat vain omaa etuaan. Peli määrää kuitenkin valuuttojen ja osakkeiden arvot ja lainojen korot, myös valtioiden lainojen ja sitä kautta vaikuttaa meidän jokaisen elämään. Finanssipeli vahvistaa epävarmuudet moninkertaisiksi. Kreikasta alkanut hermostus on nostanut muidenkin valtioiden velkojen korkoja. Tämä vaikeuttaa näiden valtioiden taloutta. Epäluottamus pahenee, korot nousevat entisestään, noidankehä ruokkii itseään. Ei näin voida jatkaa.
Komission ehdottama transaktiovero pakottaisi muuttamaan finanssimarkkinoiden toimintamallin. Juuri siksi ala sitä vastustaa, mutta juuri siksi sitä tarvitaan. Rahamarkkinoiden pitäisi palvella ihmisiä ja valtioita eikä päinvastoin.
